Hyvässä seurassa vietetyn punakuonoateriaillan jälkeinen lyhyt kierros parin vuoden takaiselta reissulta uupumaan jääneisiin Kerava-kohteisiin.
Cue action
Pneumant-arvio 2,1
Pohjois-Keravalaisnuorison bilispainotteinen kokoontumispaikka. Jopa snookerpöytiäkin löytyi useampiakin.
Myös lähinnä nuorempaa ikäluokkaa olevia pelaajia oli ankeakelinen lauantai-ilta houkutellut sangen runsahasti.
+ Snookermahdollisuus
- Kanssa-asiakaskunta olisi iän puolesta voinut olla lapsiamme
Savion krouvi
Pneumant-arvio 2,0
Savion vauhdinottopaikka. Jos jollain on tästä Keravan puskurivyöhykkeestä Vantaan suuntaan jäänyt tämän paikan perusteella yhtään karkea kuva...niin aika oikean havainnon on tehnyt.
Karaoken soundcheck kuului seuraavasti: "Perkele"
+ Aikas rouhea meno ainakin näin la-iltaisin
- Ei tuota menoa kyllä selvin päin kestäkään
Wanha Weijari
Pneumant-arvio 2,3
Savion kultivoituneempi paikka.
Oikeissa tansseissa on aina oikea orkesteri - täällä se oli peräti 12-henkinen humppayhtye. Isompaa orkesteria löytääkseen pitääkin mennä vähintään oopperatalolle asti.
Yllättävän iso mesta, jossa yleisö oli iloisesesti tanssahtelevaa ja osin ehkä myös pe-päivänsä jo ohittanutta.
+ Isoin nähty tanssiorkka!
- Näinkin hienossa paikassa voisi odottaa juomavalikoimalta enemmän
Arvoituja paikkoja kaiken kaikkiaan 397 kpl
Suomen kaunein ja suurin baariarviointisivusto. Tähän mennessä arvioituja kohteita on 1002.
lauantai 21. maaliskuuta 2015
keskiviikko 18. maaliskuuta 2015
Kallio, Keskusta, Töölö, Pasila
Pääkaupungin baarit lähestyvät loppuaan. Tämä oli laajennetun kantakaupungin (=raitiovaunuilla kierrettävä) keräilyerä pitäen sisällään koko yhteiskunnan kirjon Kluuvista Länsi-Pasilaan ja Hakaniemestä Töölöön
Bar Helsing
Pneumant-arvio: 2.6
Paloaseman kupeessa oleva entinen sateenkaarihenkinen paikka oli vaihtanut tyylilajiaan ja ihan viihtyisä paikka nykyisellään olikin.
Tämän reissun tyylikkäimmän sisustuksen titteli varmistui perinteiseen tapaan eli spottaamalla seiniin/kattoon iskettyjä äänilevyjä.
+ Todella hyvällä maulla pimpattu paikka
- Aika hiljaista menoa
Prankkari
Pneumant-arvio: 2.4
Vähän Tazzin kaltainen ruokapaikaksi naamioitunut kaljajuottola.
Tutustuimme mielenkiintoiseen rouvashenkilöön, joka oli löytänyt viinan ja lääkkeitten yhdistelmästä kuulemma lyömättömän keinon parantaa hammasoperaation jälkeinen ikävä kiputila.
Myös leppoisan kassatädin palvelualttius piristi mieltä.
+ Pirteä hammaspotilas & leppoisa palvelu
- WCtä voisi joskus siivotakin
Saba
Pneumant-arvio: 2.1
Tosi iso tuoppi 4 euroa!! Siis litran! 4 euroa!!!
Kyllä...täällä on 100varmasti Helsingin ja mahdollisesti koko Suomen halvin olut.
Noin muutoin paikka vastasi varsinkin kanssa-asiakkaiden osalta mielikuvaa, mikä edellisestä faktasta mieleen tulee.
+ HALPA olut!
- Oluen lisäksi muuta juotavaa tai ajankulua yleensäkään ei ollut - toisaalta miksi pitäisikään tuolla litrahinnalla...
Rytmi
Pneumant-arvio: 2.2
Hipsterien oma temppeli.
Sinänsä valoisa ja avara paikka, jossa sai rauhassa juoda lasillisensa.
Pisteitä sille rohkealle neiti-ihmiselle, joka oli uskaltautunut tuomaan Dellinsä 8 Ompon joukkoon.
+ Kaikki jos on hipsteri; paikan valoisuus vaikkei olisikaan
- Jos ei ole omaa omppua, virikkeitä on aikas vähän
Juttutupa
Pneumant-arvio: 2.3
Demarihenkinen paikka, jossa on ollut aiemmin mitä mukavimpia sekalaisia sekä työpaikan että siviilielämän illanistumisia.
Hyvä juomavalimoima, merkittävä historia ja lämpimämmillä keleillä erinomainen terassi pitänevät suosiota yllä jatkossakin.
+ Täällä on aina väkeä
- Moni niistä lienee demari
On the Rocks
Pneumant-arvio: 2.2
Kallioravintolan muu asiakkaimisto vastasi iältään sitä mitä arvioijat olivat 80-luvulla. Alakerrasta löytyy suosittu keikkapaikka.
+ No...helppo mennä junalta
- Teiniasiakkaimisto; muutoinkin tasapaksu paikka, jos ei alakerrassa ole livemenoa
Public corner
Pneumant-arvio: 2.9
Täällä sitten asiakaskunta oli lähempänä omaa ikää. Muutenkin kumma kyllä ennen kokematon mutta viihtyisä paikka, jossa esimerkillinen palvelu. Helppo ennustaa poikkeavansa täällä toistekin.
+ Erinomainen konsepti kokonaisuutena, jonka hyvä palvelu kruunasi
- Eipä juuri mitään
Papa's public house
Pneumant-arvio: 2.0
Aika mitäänsanomaton tapaus. Meni lähinnä pizzalle poikkeamista odotellessa. Huomattavan vaikea löytää..eikä nyt varsinaista syytäkään siihen ole.
+ ...no jos haluaa olla ihan rauhassa ilman mitään tekemistä
- kerta kaikkiaan TYLSÄ
Korjaamo
Pneumant-arvio: 2.0
Entinen raitionvaunuvarasto oli konvertoitu kulttuurikeskittymäksi.
Aikas rauhallista menoa. Ilmeisen hyvä paikka järjestää yksityistilaisuuksia, mistä työelämässä kokemusta jäsenillämme olikin.
+ Työtilaisuuksiin omiaan
- Vähän tylsä; ei juuri ajanvietteitä
Mestarikilta
Pneumant-arvio: 2.2
Paikka Länsi-Pasilan peränurkassa. Täällä saa sekä pelata että pelätä.
Ensimmäinen kohdistuu bilikseen ja toinen Heikkiin ja Irmaan!
Parivaljakkoon joka (ehkä kuitenkaan ei niin uskottavan lähteen mukaan) pitää Länsi-Pasilaa kauhun vallassaan.
Jostain syystä oli hiukan vaikea päättää, miten suhtautua tähän uutiseen...
+ Heikin ja Irman tarina(?)
- Mitä jos he ovatkin olemassa?
Windsor
Pneumant-arvio: 2.0
Tässä kohtaa levottomuus Heikin ja Irman olemassa olosta oli jo hälvennyt ja tämän ihan mukavan normiravintolan suurimmaksi mieliharmiksi jäi se, että karaåkea oli vain viikonloppuisin.
Tämän jälkeen piti olla vielä West Corner, liekö jäähyllä tai jotain, mutta visusti oli ovet suljettuna.
+ Tilaa ainakin piisaa
- Vähän tasapaksu kokonaisuus, kun karaåkea ei ollutkaan
Arvoituja paikkoja kaiken kaikkiaan 394 kpl

tiistai 10. maaliskuuta 2015
Keskusta, Kluuvi
Palatessa tutustumisreissulta työeläkemaailman menoon, oli hyvä poiketa keventämään parin seuraavan reissun sisältöä poimimalla muutama jämäpaikka keskustan kortteleista. Uuttakin valikoimaa oli taas ilmestynyt.
Ølhus København
Pneumant-arvio: 2.7
No kas; äS oli avannut Kalevankadun baarikeskittymän jatkoksi uuden pohjoismaakonseptinsa tanskalaisversion.
Miellyttävä paikka, jossa sisustus oli saatu nimensä mukaiseksi hyödyntämällä mm merenneitoa ja legopalikoita.
+ Lienee Suomen laajin tanskalaisoluitten valikoima
- Pöydät sijoitettu siten, ettei kanssakäymistä naapurien kanssa juuri päässe tapahtumaan
Time Bar
Pneumant-arvio: 2.1
Hiukan mitään sanomaton paikka WTC-korttelin sisuksissa. Viskivalikoima näytti mainiolta, mutta bordellinpunainen väritys ei niinkään.
+ Hienoja juomia
- Sisustuksen väritys sopisi paremmin lyhtykulmakunnille
Sling in Bar
Pneumant-arvio: 2.0
Tämän paikan (positiivinen) erikoisuus oli mahdollisuus katsella ison ikkunan takaa naapurihuoneistossa touhuavia kuntosaliharrastajia.
Oletettavasti tasa-arvoisen miellyttävä kokemus riippumatta katsojan sukupuolesta tai seksuaalisesta suuntautumisesta...
Muuta nyt ei sitten tästä paikasta mieleen jäänytkään.
+ Mielenkiintoinen näköala
- Jos edelliseen kyllästyy, niin muuten aika köyhät ajanvietemahdollisuudet
The Pullman Bar
Pneumant-arvio: 2.1
Lienee baari nro 1 mitä tulee sekä tilat suunnitelleen arkkitehdin tunnettavuuteen, että tilan korkeuteen. Historian havinan tuomaa vaikuttuneisuutta hiukan laski lähinnä tasoa tumpula ollut palvelu.
+ Klassinen atmösfääri
- Tämmöinen paikka ansaitsisi ammattitaitoisen henkilökunnan. Harjoitteluvaihe jossain muualla.
Arvoituja paikkoja kaiken kaikkiaan 383 kpl

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)