Tutustu myös Facebookiimme
Vuoden viimeinen retkemme kohdistui Turkuun - paikkaan, josta sivistys on Suomessa lähtenyt ja jossa siitä ei ole sen jälkeen havaintoja ihan ruuhkaksi asti ollutkaan.
Matkat dösäiltiin OnniB-Vainio -kombinaatiolla keliin nähden erinomaisenkin sujuvasti ja totutun edullisesti.
![]() |
Turkkulaine river |
Matkat dösäiltiin OnniB-Vainio -kombinaatiolla keliin nähden erinomaisenkin sujuvasti ja totutun edullisesti.
Alkusyksyinen Naantali-Raisio -kierros ei paljoa lupaillut, mitä tulee seudun baarikulttuurin, mutta sitäkin positiivisempi oli yllätys, kun useampikin paikka oli varsin täynnä sekä asiakkaita että erilaisia oluita.
Tuhannen kapakan kautta -blogi jää nyt vähän pitemmälle tauolle kirjoittajan (jäsen-K) lähtiessä tutustumaan joksikin aikaa Saharan ympärysseutujen juottolakulttuuriin. Vaikka seuraavia arvioita pitää siis hetken kärsimättömämmänkin lukijan odotella, niin lupaamme, että odotus vielä palkitaan ja nämä kierrokset jatkuvat näillä näkymin vuoden 2018 elokuussa. Onhan meillä vielä 244 paikan vaje tavoitteestamme Tuhannesta kapakasta ja Mehän emme tapaa lopettaa mitään tärkeää kesken.
Lisäksi lupaamme kirjoitella keväällä 2018 muita kuulumisia teeman ja itsemme ympäriltä - kannattaa siis pysyä kanavalla!
![](https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgNjmue8n3Dz7NQDzw99B6ftZ2o9qm8VGnrRFA2ZgIeSD7KXteFWJ1pBbrIhsixxLv7KKHTMEjz7UpeU07-l9Vwh5_ZDTzdhqIMiS5m1RgDRyFxHa3qza7BqPt1H1cCKb2kJBJL-61Vazw/s200/20171207_171157.jpg)
Ååbu-yliopiston kampuksella sijaitseva opiskelijajuottola, joka välillä ehti jo sulkeutuakin, mutta avattiin pikaisesti uudelleen ilmeisesti opiskelijalevottomuuksien peloissa?
Tästä paikasta löytyi kaikki normaalin opiskelijaravintolan hyvät puolet ja lisäksi myös hyvin älykästä keskustelua mm tuulivoiman älyttömyydestä sekä lihansyönnin ylidemonisoimisesta.
Maailman parantamisen välillä voi kellarissa vaikka lautapelata tai lyödä bilispalloa.
Hieno kokonaisuus ja ainoita baareja mistä on kirjoitettu ihan Wikipedia-artikkeli.
+ Älykästä keskustelua muissa pöydissä
- Vähän nuorehkoa seurakuntaa
Pneumant-arvio 2,4
Täällä sitä kansaa piisasi kuin sen kolmannen tamperelaisseuran maalilla. Mutta piisasi myös olutvalikoimaa, joka lienee varsinaisen Suomen erikoisin eikä unohtaa pidä myöskään nurkassa kököttänyttä ehtaa Pacman-pelikonetta.
![](https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEiOaC2658KnAEjBus4Qys281F6keSTMl480uFmDuVmZD0N-JHl4BiBJxB7rlwAWU3oGRnN0IK406l-9BoSA2VijLv9_IIFRDqDH5VfRJTbcNywmxEAvwcBbuLAmuNMxLtl3Zo48z_9KpjI/s200/20171207_173501.jpg)
Palvelu oli paikassa hyvä ja ehtaa piparia sai tämänkin ikäinen myös ilman säälittävää ruinaamista ja vieläpä maksutta. Lisäksi paikan erään seinämainoksen ansioista tietäisimme, mihin veisimme kissamme mikäli sellainen olisi ja mikäli se tykkäisi ukulelen kuuntelemisesta
+ Eri hyvä olutvalikoima + ilmaista piparia
- Kovin rauhallista seurakuntaa - määrä ei korvannut laatua
Pneumant-arvio 2,6

Kerttulin sijainti mäen päällä korkean kerrostalon kivijalassa, joka sekin vielä oli edellä mainitun mäen päällä olevan mäen päällä, oli vähintäänkin erikoinen ja muutoinkin paikka oli mitä sympaattisin. Pieni paikka kohtalaisella juomavalikoimalla ja jos viskeistä puhuttaisiin niin suorastaan loistavalla.
Rauha oli joulun odotuksen kunniaksi tässäkin paikassa maassa eikä edes yhtä innokkainta, eläkkeelle jäänyttä some-seuraajaamme muistuttanut viereisen pöydän vanhempi herrasmies tarttunut avauksiimme, vaikka parhaamme yritimme.
+ Hauska sijainti, hienonnäköisiä viskejä
- Hiljaisia kanssa-asiakkaita
Pneumant-arvio 2,1
- Hiljaisia kanssa-asiakkaita
Pneumant-arvio 2,1
Bristol
![](https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhegXB7Ff-mOo0_71LAOk_kWHHYwTfK3Q4GLwBrfWkQZyW0dOE8QvLoNVZJ0kEvzknUYXOu5kABcrOuD6T9jkn2LzoGfcvWmxxHkGnqhyphenhyphenCwO5Fr__7XWg-jpJEZpxAd2zb_GM-iUHU2Nxs/s200/20171207_181122.jpg)
Hyvä palvelu ja kohtuullinen juomavalikoima täälläkin. Paikassa ei ollut paljoa porukkaa mutta siinä vähässä oli sitäkin mukavampi avulias herrahenkilö, jonka avustuksella päivitimme tämän kierroksen roadmapin vastaamaan Turun itäisen kantakaupungin reaaliaikaista baaritilannetta.

+ Mainio alkuasukasopas
- Köyhästi fasiliteettejä
Pneumant-arvio 2,1
- Köyhästi fasiliteettejä
Pneumant-arvio 2,1
![](https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEiuqhS1hyphenhyphenJSUo1D3_qFx4zlGfiDH2x3R_eVogjaVFOFvUUvdshWbMx_iVDigd8mDN2s8k4TA7udmEWOaJ7MckWcoTT_58I5nEgfRwFWMbyOa2_mFSsMI7roHmkbHnf3dunGWSfTJ6su1D4/s200/20171207_183336.jpg)
Täällä onnistuimme sekaantumaan yhden oluen tilauksella kolmen oluen saamiseen ja edelleenkin yhden maksamiseen. Ei huono hintalaatu ensinkään noin kukkaromme näkökulmasta! Koska skarppiutemme ei kuitenkaan salli ylialkoholin käyttöä, lahjoitimme ylimääräiset oluet paikallisille naisseurueille. Kuten avokätiset herrasmiehet tietävät, janoisia naisia löytyy aina.
Ja mitä itse paikasta? Erittäin hieno, viihtyisä ja kovasti sokkeloinen paikka kellatiloissa. Paljon porukkaa, syötävän näköistä ruokaakin ja vaikea löytää takaisin kadulle.
Palkintona kierroksen parhaat kokonaispisteet!
+ Paljon ilmaista tai ainakin maksutonta kaljaa
- Sokkeloinen paikka - vaikea löytää edes ulos
Pneumant-arvio 2,9
Pneumant-arvio 2,9
Radbar oli kerrassaan loistava paikka, jossa olutvalikoima kisasi kovasti Portin kanssa ja kun palvelukin oli mitä mukavinta, ei tästä paikasta oikeastaan puuttunut mitään muuta kuin toiset asiakkaat. Se kyllä sitten onkin ikävämpi puute, mutta toivottavasti ei säännöllinen. Tänne paikkaan kyllä kannattaa poiketa kauempaakin.
+ Upea olutvalikoima ja mainio asiakaspalvelu sekä sisustus
- Eipä juuri muita asiakkaita
Pneumant-arvio 2,6
- Eipä juuri muita asiakkaita
Pneumant-arvio 2,6
Kiva Bar
![](https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEha3qOlNbl-G9en3o-FS-D5ZCo2eOpi8YkUF8EwSyZuQ_E5KgZr3o97N8NtnSWTSZ1_dP_0wdJ9X2N5Uj3_MmO4MRAsOvrGTxYgaEdcLf0Pn_bU-v0UICn6eKTUcMOA_dnVSFpiyNMq3Jw/s200/20171207_191906.jpg)
Olipas kierroksen muutoin hyvästä tasosta poikkeava booooring paikka. Tämä ei ollut suunnitelmissamme eikä tätä edes Bristolin alkuasukasopas maininnut ja aika syystä sanoisin...no kirjoittaisin.
Sisustus oli kovin...öö.. värikäs, joka kieltämättä jossain olosuhteissa voisi toimiakin. Hankala matka vessaan kapeita ja jyrkkiä portaita pitkin alakertaan sen sijaan ei.
Jos näille kulmille eksyy, kannattaa pysyä kadun toisella olevassa Radbarissa.

+ No...ihan siistihkö
- Pornonpunainen sisustus menee hukkaan, jos ei ole ensimmäistäkään naisasiakasta
Pneumant-arvio 1,6
Pneumant-arvio 1,6
Suxes
![](https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEi753UHBLVk20LQMpqNOOQx0OJODlgheZVQmqCIspyD1frA-aspjMWb_zoudpY-fnmGNO4puanSPSL2tcBF7VM78E_33zC4YFuupmfF9my4QFpl4S6rQe1tcX7oOoM9tpWvv5RaACcuHZk/s200/20171207_203655.jpg)
+ Karaåke
- Kovin hillittyä sateenkaariväkeä
Pneumant-arvio 2,1
![](https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjYfWIgYEMKuAZNBEEOOq8aPaRNL3YfxezwsC_asxWNXbc3tGHTJ0ErIEfqvw0Gl-sN8U39c3dvqJNgznhtI4c8Q2niE2pKX2AXruZ6D1S7xYmtwH29Sw59Zr92Dh83HMJtY0N75Xbw_i8/s200/20171207_203815.jpg)
Tällaisten paikkojen kääntöpuoli on sitten se, että tunnelma on usein kauniisti sanottuna seesteinen, mille tavallisempi synonyymi on tylsä. Näin täälläkin, vaikka hyvät kokonaispisteet paikka saikin.
+ Hieno sisustus, esimerkillisen siisti vessa
- Näin hienossa paikassa ei örveltäjiä ole varmaan muulloinkaan
Pneumant-arvio 2,8
![](https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhiLuvz3phDZHr-xgKAp6gG6_15f21bnsaKr9Ji5X9UDj7FnfUiUIi-WiiPKzy4Q0Dh4v6Weeg2n7mZaWtiCWGlRGap50ynMjPGcIxHtr1THESin3pimOBwT0mm8J-3rCXAIPoKF6EHcLA/s200/20171207_205955.jpg)
Ihan mukava kokonaisuus siis ja juttuseuraakin irtosi.
+ Peruspaarin stereotypia
- Kapea olutvalikoima
Pneumant-arvio 2,1
Kierroksen ehdoton symppis! Vanhasta torin käymälästä tehty pyöreä torppa, jossa historian havinaa piisasi, kuten mm kurkistusluukku wc:n puolelle.
![](https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhSzqGAZU0eYVDa0p5WuQ1ghoNAYBzSAYdKgvCDf3sC4WUcvIDFAt_OztauuWqGylzMFEnf6Zo_S5Pcgn96srIA81VRg6qHM8hREXrckxilU9evbw1H0BCXdviCygTN990Pbkxauw6YE9A/s200/20171207_211100.jpg)
Käyntihetkenämme (ja ilmoitustaulun perusteella monena muunakin hetkenä) oli tarjolla nuoria ja lahjakkaita live-esiintyjiä. Jos ei olisi ollut hoppu viimeiseen paikkaan ja linjurille niin olisimme meielellämme jääneet kuuntelemaan heitä pitempäänkin.

Todella poikkeamisen arvoinen paikka dösäaseman naapurissa.
+ Hienoa elävää musaa; mainio ympäristö
- Kaikki keskittyivät vain siihen livemusaan
Pneumant-arvio 2,8
- Kaikki keskittyivät vain siihen livemusaan
Pneumant-arvio 2,8
No niin - pitkästä aikaa arviointilistamme viimeinen kohta sai täydet pojot. Ken on unohtanut, mistä kyse, niin asian voi tarkistaa ylävalikon kohdasta "Pneumant stars kriteeristö".
Paikassa nimittäin oli valokuvauskiellon alaista karaåke-toimintaa ja aikaa piisasi pariinkiin biisiin, joista toisen Uuniperunamme lauloi duettona vähintäänkin läheistä etäisyyttä kaihtamattoman naishenkilön parissa. Mikäpä siinä - olihan tämä puheittensa mukaan stuntannut itse pobeda-pateakin jossain yhteydessä, mikäli nyt paikallisesta murteesta ja hiukan häilyvistä tarinoistaan oikein ymmärrettiin.
Sen verta meni huomio lauleluun ja laulajien ihmettelyyn, että muut havainnot paikasta jäivät kovasti ohuiksi. Sen voi kuitenkin että mikään kiinalainen syöttölä tämä ei ollut poiketen lukuista kaimoistaan.
+ Karaåke lähestymishaluisella duettolaulajalla
- Karaåkea ei saanut kuvata
Pneumant-arvio 2,4
Arvoituja paikkoja kaiken kaikkiaan 754 kpl
![](https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhBAHGOsZI8uL4S59M7Be3BYC-OGtgjnyjcaIbLoseKCAIqNe-mhi7iApBDv_AcRWcMHeBDPQ1rHE9_lG7VNWdHAuuuiv69vuY7BqV4j4WtJdbk7HAtsraKGiTWm4FNe6VhhSINhoCTRrU/s200/20171207_212030.jpg)