torstai 15. toukokuuta 2014

Kamppi, Punavuori

Kulttuurihistorian neljäs reissu jo näille kulmille, mikä kertoo hyvästä baaritiheydestä. Aika normimenoa eli paikoissa ei hirmuisesti aktiviteettejä löytynyt (niin bilikset kuin Karaåketkin jäivät harrastamatta), mutta juomien taso oli mainio ja satunnaista älämölöäkin esiintyi. 


Toisaalta, kun on juuri käynyt Kontulassa niin juuri mikään ei tunnu miltään tuolla asteikolla. 


Bar Bäkkäri

Pneumant-arvio 2,1



Mitä ilmeisemmin mainio live-esitysmesta, joka nyt kuitenkin huokui alkuillan tyhjyyttään. Ainoa huomionarvoinen asia oli baarityttelin asuvalinta, jolla hän takuuvarmasti huolehtii siitä, ettei kukaan örvelö tuijottele häntä silmiin.

+ Henkilökunnan pukeutuminen
- Ei ollut muita asiakkaita

Ilves


Pneumant-arvio 2,1



Tavastian yhteydessä oleva syöttöläjuottola, jonka seinällä olevat valokuvat viestivät siitä, että meidän lisäksi myös muita julkimoita on paikassa visiteerannut.

+ Rock-henkisyys
- Hiljaisehkoa oli täälläkin




O'Malleys

Pneumant-arvio 2,1



Mukava KGB-hotellin yhteydessä oleva irkkubaari, jossa kirjoittaja on aikanaan juonut lasin jos toisenkin asiakkaan roolissa. Mainio juomavalikoima ja väkeäkin ajankohtaan nähden varsin mukavasti.

+ Siisti, hyvä valikoimainen irkkubaari
-  Ajanvieteaktiviteettejä vähänlaisesti


Sikarihuone

Pneumant-arvio 2,0


Paitsi sikareistaan myös epämääräisistä muista yhteyksistään  
 julkisuutta saanut paikka, jossa nyt sai istuskella eri rauhassa mukavilla nojatuoleilla.

+ Jännittävää julkisuutta
- Taas oltiin melkein keskenämme

Pneumant-arvio 2,6



Hienoon sisustukseen satsaavan ketjun (kts mm Bhangra & Pulmu) uusin tulokas, joka esittää olevansa pintxoteria, mutta on kyllä ihan tavallinen illanistumispaikka. 
Toki sellaisena varsin viihtyisä  (mm erillinen pussauskoppi) ja erityistä plussaa saavat siitä, että osoittautuivat luotettavaksi yönylisäilytyspaikaksi kirjoittajan avaimille.

+ Olivat ottaneet kirjoittajan pudottamat avaimet talteen
- Harhaanjohtava brändästä













Hiutalebar

Pneumant-arvio 1,8



Jos ei meitä ja satunnaista after-wöörk -surffailijaa lasketa, oli paikan sinänsä runsaahkon asiakaskunnan keski-ikä varmasti lähempänä 80 kuin 70.
Menolta ei siis hirmuisesti voinut odottakaan ja reaalimaailma olikin odotusten mukainen.


+ No ei oikein mikään
- Korkeahko asiakaskeski-ikä

William K


Pneumant-arvio 2,2



Neljäs käyty Wiljami, joka joskus on loistanut hienolla hawaijilaisolutvalikoilmallaan. Nyt noita ei ollut eivätkä suostuneet toimittamaan odottaessa, mutta onneksi valikoima oli muutenkin siedettävä. Viihtyisä paikka ja bonuksiakin sai.

+  PerusViljami normiplussillaan
- Hawaiji-oluet olivat loppuneet:(

Punavuoren Ahven


Pneumant-arvio 2,6

Kalaravintoloitten tylsimmänniminen jäsen (sitä paitsi epästandardi nimi, koska kalaa pitäisi edeltää adjektiivi), mutta parvelleen ominainen viihtyisä atmosfääri ja kerrassaan upea juomavalikoima. 

Jos kotoa tulisi häätö, niin näihin voisi muuttaa asumaan...

+ About kaikki
- Nimessä voisi olla käytetty enemmän mielikuvitusta


Merimies Pub

Pneumant-arvio 2,2



Merimiehiä ei näkynyt, mutta muuten ihan mukavaa menoa. Eiralaisuus stereotyyppisesti käsitettynä ei näkynyt tässä Eiran-Punavuoren rajamaastossa olevassa pikkupubissa.

+ Vanhanajan Punishenkeä
- Seilorien poissaolo..ja muutenkin vähänlaisesti virikkeitä


C'est la vie


Pneumant-arvio 2,2

Täällä oli paljon kiekkokansaa ja tosi nätisti käyttäytyvä koira. Respectiä jälkimmäiselle


+ Siisti kuin mikä
- Kendoeuforia


Huvipursi

Pneumant-arvio 1,9



Tätä ei meinannut löytyä kun etsittiin Huviretkeä ja nykyteknologia opasti kovasti lähimpään Cumulus -hotelliin. Aika lailla Merimiespubin oloinen mesta, jossa osa asiakaskunnasta oli viettänyt selkeästi paljon aikaa ja alkoholia.

+ Positiivisessa laitamyötäisessä oleva väestö
-  Naiset olivat kokonaan kadoksissa


Arvoituja paikkoja kaiken kaikkiaan 315 kpl



Maisemia