keskiviikko 23. joulukuuta 2015

Joulupuu on rakenteilla


Joulu joutui jo taas pohjolaan ja vaikka Hanget korkeat nietokset meiltä etelästä puuttuukin, niin silti Arkihuolet kaikki heittäkäämme ja ennen kaikkea muistakaamme, että Joulujuomaa tarjoaa kunnon väli eli TipTapTipTap ja sitä rataa!!  

¤¤¤ Tuhannen Kapakan kautta -blogi Ei etsi valtaa loistoa vaan mitä vilpittömämmin toivottaa kaikille lukijoilleen tasapuolisesti mitä hauskinta joulunaikaa! ¤¤¤


torstai 10. joulukuuta 2015

Rekola, Koivukylä, Simonkylä, Hiekkaharju

Ja aina vaan jatkuu tämä synkkä ja myrskyinen syksy eikä lumesta tietoakaan, kun vuoden viimeinen retkemme kohdistui Helsingin maalaiskunnan maantieteelliseen ytimeen.

Odotukset olivat yhtä korkealla kuin alkusyksyn Hakunilan reissulla, mutta jostain kumman syystä näitten joulukuun reissujen tunnelma jää lähes säännönmukaisesti hiukan odotuksista (pohjanoteeraus tässä oli 12/2011 Itiksen kierros). Syytä tähän voi vain arvailla, mutta ehkä se todennäköisin selitys on se, että ihmiset ovat joulun alla vain tavallista kiltimpiä tonttujen katselun pelossa. Lahjattomuus kun ei ole tavoiteltava tila kenelläkään tässä yhä monimutkaistuvassa yhteiskunnassa.

Woolpack

Pneumant-arvio 1.8

Kirjoittaja on käynyt aikanaan  Esholtissa (lähellä Leedsin kaupunkia) tämän paikan oletetussa esikuvassa. Yhtenevyyksiä tuon aidolla exkuvauspaikalla olevaan originelliin Emmerdale-pubiin tästä Rekola-versiosta on kovin vaikea löytää, mikä oli kyllä pienoinen pettymys.

Toki Rekolan panimon, joka muuten sijaitsee nykyään Mustiossa, tuotteita oli hyvin tarjolla, mutta muuten touhu vaikutti vähän väsyneeltä eikä paikan interiöörissä ollut oikeastaan yhtään mitään hienoa:(

+ Oman kylän oluet  & nimessä kansainvälisen viihdemaailman kaiku
- Yleinen ankeus vs korkealla olleet odotukset


Koivuhovi

Pneumant-arvio 2.6

Tiilenpään ollessa remontissa (/jäähyllä?) seuraava paikka oli tämä Koivukylän pilvenpiirtäjien keskellä oleva juottola. Täällä ravintoloitsijalla oli paljon asiaa ja ympärillä olevilla seurueilla vähintäänkin mielenkiintoisia keskustelun aihioita. Valitettavasti pöytien skaalautuvuus oli sellainen, että oikein päästy osalliseksi mistään näistä jutteluista.

Iso paikka, jossa sijaa omaankin rauhaan, bilismahdollisuus ja satunnaiset oikeat musaesiintyjätkin jättivät kokonaisfiiliksen käyvästä illanviettopaikasta, jos illanvieton nyt yleensä tässä kaupunginosassa jostain kumman syystä haluaa kokea.

Erityismaininta lähes tulkoon aidosta Vapauden patsaasta!

+ Hyvä palvelu; paljon mielenkiintoisia asiakasseurueita
- Paikan pöytäjärjestelyt tekivät verkottumisen hiukan hankalaksi


Maksim

Pneumant-arvio 1.9

Tämä oli kumma paikka siitä, että vaikka oli aavistus, että jotain on tullut entisen Klubin paikalle, ei tätä paikka google-haaveilulla millään saanut haaviin tarttumaan. Onneksi kuitenkin osui silmiiin Sani-pubia etsiessä.

Yökerhon nimellä tämä kulki ja sellaiselta myös näytti. Harva yökerho tosin avaa ovensa jo neljältä päivällä ja vielä harvempia asiakkaita vaikuttaa varhainen aukiolo puoleensa vetävän.

+ Ihan visuaalisesti yökerhon näköinenhän tämä oli, varsinkin valaistuksen osalta
- Käyntimme aikaan paikka oli vielä ihan kuollut



Teema

Pneumant-arvio 2.9

Selkeästi Koivukylän hillitymmän väestönosan kohde. Loistavasti mm roikkuvalla Minillä sisustettu kapakka, jossa valtava valikoima erilaisia pelejä, mainio palvelu ja viimeisen päälle siisti kokonaisuus noin muutenkin. Ainoa miinus tuli siitä että muu väestö tosiaan oli varsin hillittyä...


Ehdottomasti alueen ykkösmesta ja poikkeamisen arvoinen kohde, jos kulmille osuu.

+ Loistava kokonaisuus; erityisesti fasiliteetit + paikan yleisilme eivät jättäneet toivomisen varaa

- Kanssa-asiakkaat eivät olleet kovin mielenkiintoisia



Sani pub

Pneumant-arvio 1.6

Tämän sijainti oli vähän epälooginen vrt paikan postiosoite. 

Noin muutenkin aika turha tapaus monestakin näkökulmasta jopa Koivukylän baariskenessä. Jos joskus keräisi tästä vajaa
viiden sadan paikasta, jonkinlaisen ankeuskierroksen, tämä olisi vahva osallistujakanditaatti.

Edes semihajonneessa ikkunassa olleet isot Laajasalon lasin teippauksen eivät saaneet meitä syttymään. Täytyy muuten olla kohtuullisen ääliö, että tämmöiseen paikkaan haluaa tulla ikkunan 
kautta sisään. Ovenkin kautta tulemisessa on jo tekemistä.

+ Juuri Teemasta tulleena tässä ei kerta kaikkiaan ollut yhtään mitään hyvää 
- Juomavalinta piti tehdä Karhun kolmosen ja nelosen välillä


X-BAR

Pneumant-arvio 2.0

Näin joulunalusajan hyviä puolia on se, että rumempikin mies löytää juottoloista helpohkosti ilmaista piparia. Näin oli tämän thai-omisteisen X-Barinkin laita, mutta erityiseksi tämän paikan teki se, että piparin lisäksi myös appelsiinin lohkoja oli tarjolla. Tähän ei olla ennen törmättykään.

Näitten nautintojen lisäksi mieleenpainuvaa oli pienen nurkkapöydässä käyvämme jutustelun jälkeen pöytäseurueeseen kuuluvan Askon sydäntä riipaisevan sävyinen pyyntö hihaan tarrautuen siitä, että emme lähtisi vaan jäisimme pitämään seuraa hänelle/seurueelle. Toisaalta ymmärrettävä pyyntö, koska seurueessa ollut varatuomari(?) oli juuri retkahtamassa seurueen kolmanteen jäseneen, kaljaa ryystävään mustanpuhuvaan somalimieheen.

No tunteilulle ei tässä touhussa sijaa, joten sinne jäivät näin niin Asko kuin tuo vähän epätodennäköisen oloinen pariutuva pariskuntakin.

+ Sitrushedelmiä kansalla

- Askon kohtalo


Niitty

Pneumant-arvio 2.6

Malminiityn Sivan takaosaan rakennettu lähiöräkälä, mikä noin ensi silmäyksellä voi tuntua aika tylsältä, mutta mitä vielä - tämä oli selkeä kierroksen tunnelmallinen kohokohta.

Baarin atmfosfäärin loi meneillään oleva tietovisailu ja varsinkin sen juontaja, joka piti tiukasti osallistujia kurissa ja herran nuhteessa tiukalla erityisen kovaa ja varsinkin korkealta antamallaan ohjeistuksella. Kysymyksen 19/20 kohdalla paikalle saapunut kahden promillen humalassakin paikalle vaappunut herra Helminenkin pistettiin tylysti ruotuun ja niinpä tuo pettyneenä lähti samantien kotiinsa. Ensi kerralla sitten ajoissa Mr Pearl!

Ehdottomasti lähiRäkälöiden (isolla ärrällä) aatelia.

+ Loistava atmosfääri ja varsinkin visailijan kontribuutio tuohon 
- Täälläkin vähänlaisesti erilaisia juomia


Leinikki bar

Pneumant-arvio 2.3

Ilmeisesti naapurissa nautitut pizzat tekivät sen, ettei tästä paikasta hirmuisesti kerrottavaa jälkipolville jäänyt. Moni asia antoi ymmärtää, ettei edellisestä remontista ollut pitkä aika. Siitä huolimatta väkeä ja varsinkin puuhattavaa oli kovin nyherösti. Muutama hymy sentään saatiin,.

+ Varsin siisti paikka; remontista ei lienee kauaa
- Ajankulua edistäviä välineitä oli vähänlaisesti


Simppa

Pneumant-arvio 2.3

 Täällä ei osallistujia ollut yhtään naapuriaan Leinikkibaaria enemmän, mutta ne kaikki olivat sitten naissellaisia ja vieläpä istuivat meidän pöydässä. Ei huono tilanne ensinkään varsinkin kun joukkoon kuului edellisen paikan hymytyttökin.

Mukavaa keskustelua, jossa mm vinkkejä siitä ettö Viatoni on surkea mesta ja jossain siitä eteenpäin olevalla hämyostarilla olisi paikka, josta emme ole kuulleetkaan. Edellinen osoittautui todeksi (kts seuraava kohde) mutta toiseen asiaan kaipaamme vielä googlevahvistusta.

Yhtä kaikki kiitos mukavasta seurasta ja terveisiä, jos tätä luette ts ette ole hukanneet antamaamme käyntikorttia:)

+ Mukavaa juttuseuraa 
- Vähän persoonaton kokonaisuus, takapihalla - hieman piilossa.


Viatoni

Pneumant-arvio 1.9

Odotusarvo ei ollut korkealla kiitos edellisessa paikassa saamamme info. Lopputulemana paikka oli aika odotetun tasoinen. Idea vähän hakusessa eikä sijaintikaan ihan kaikkein paras mahdollinen.

No näitäkin tarvitaan, vaikka juuri tänä iltana tarvitsijoita oli kyllä sangen vähän. Ei liene syytä poiketa toiste.

+ Täällä käy joskus bändejäkin
- Olematon tunnelma, vähän asiakkaita


Buccis

Pneumant-arvio 1.9

Hiekkaharjun ylpeys, joka nyt ei näyttänyt kyllä parhaita puoliaan. Ihan kivan näköinen sisältä ja pientä joulun tuntuakin oli onnistuttu sisustamaan, mutta kovin oli hiljainen eikä ajankulutavarakaan pahemmin ollut.

Tällä ilmeisesti on maine aika elävänäkin paikkana, mutta olisiko sitten enempi kesäkauden tilanne tuo...ei tiedä. Eihän Hiekkaharju  itsessäänkään noin mikään Disneyland alkueena ole...

+ Kohtuullisen siisti ja kivannäköinen kokonaisuus
- Hiljaista täälläkin - maine antoi odottaa paljon enemmän 



Arvoituja paikkoja kaiken kaikkiaan 487 kpl

sunnuntai 6. joulukuuta 2015

Hyvää Itsenäisyyspäivää!

Tuhannen Kapakan kautta -blogi toivottaa seuraajilleen loistavaa itsenäisyyspäivää!
Lupaamme jatkossakin väsymättä vaalia suomalaista kapakka- ja juomakulttuuria.

Milläpä itsenäisyyspäivää blogin hengessä paremmin juhlistaisi kuin linkittämällä yhden suomalaisuuden ikonin teemaa sivuavan hienon tulkinnan:

keskiviikko 2. joulukuuta 2015

Herra Pearson blogimme palveluksessa

Taannoin kirjoittelimme A- ja Ö- baareista ja siinä tuli samalla jonkin verran pohdiskeltua, millä asioilla on tavallista isompi vaikutus siihen, että kokonaisuus kapakassa muodostuu korkeatasoiseksi noin Pneumant-mittareilla katsottuna.

JäsenJ ei ole vain komeampi meistä vaan myös jollain muotoa insinöörin tapainen eli laskutaitoinen ja niinpä hän aikaansai oheisen taulukon yksittäisten arviointitekijöitten vaikutuksesta kokonaisuuteen.

Luvut alla ovat korrelaatioita (kts https://fi.wikipedia.org/wiki/Korrelaatio#Pearsonin_korrelaatiokerroin) yksittäisen arviointitekijän ja paikan kokonaisarvonan kanssa eli mitä isompi luku sitä vahvempi on korrelaatio, mikä siis selkosuomella tarkoittaa sitä että mikäli olet baarinomistaja, satsaa nyt ihmeessä näihin asioihin äläkä enää ihmettele!!!


Asiakakunnan määrä - 0.500
Asiakaskunnan laatu - 0.317
Siisteys - 0.348
Sisustus - 0.418
Varustelu - 0.341
Juomavalikoima - 0.514
Palvelualttius - 0.325
WC indeksi - 0.356
Vastakkaista sukupuolta olevien muiden asiakkaiden käytös 0.509


Lievän korrelaation raja menee 0,3:ssa ja näinkin suhteellisesti isossa otoksessa voi 0.5:ttä pitää jo sen verran merkittävänä korrelaationa johon kannattaa reagoida. 

Näin ollen voi tulkita että sekä baarin juomavalikoimalla että paikallisella naisasiakasväestöllä (valitamme sovinistista näkökulmaa, mutta koska olemme molemmat heteromiehiä, emme saa tähän naisnäkökulmaa samasta asiasta, mutta tämä on hyväksytty käytäntö teamimme tasa-arvosuunnitelmassa) on jo varsin vahva korrelaation baarin kokonaistasoon kuten tietty myös sillä, että siellä yleensä on muita asiakkaita. 
Vielä merkittävämpää kuin se, että nuo ovat top-3, on niitten suhteellinen ero muihin arvioitaviin kohtiin nähden. Siispä esim siisteydellä ei niin väliä, kunhan saa vetää monimuotoista kaljaa hyvässä seurassa!

Täten voimme antaa ohjeistuksena, että hanki runsaasti erilaisia juomatuotteita valikoimaasi  ja pidä huolta asiakkaistasi ja varsinkin naissellaisista. Kaikesta ei saa täydellistä, mutta menestyksen avain on focusoida resurssit oikeisiin asioihin.

Päätämme tuloskauden analysoinnin tältä erää tähän, mutta jos jotakuta lopputulema tai siitä tehdyt johtopäätökset yllättivät, niin mieluusti debatoimme tästä teemasta lisää kommenttipuolella.

torstai 19. marraskuuta 2015

Pornainen, Askola, Pukkila, Orimattila, Mäntsälä

Tätäkin  herkkua on
tarjolla maakunnissa
Oli todella synkkä ja perinpohjaisen syksyinen ilta - sen verta nimittäin oli ankean marraskuinen keli, että peruskliseet eivät riitä sen kuvaamiseen, mutta onneksi tämä kierros oli autosellainen, kohteena luoteinen Uusimaa piskuisen Päijät-Hämeeseenkin poiketen.

Autokierrokset edelleen tuntuvat toimivilta, vaikka tälläkin kertaa oluen juonti jäi yhteensä kolmeen pulloon (jaettu kahden suhteessa yhteeen kartturin ja kuljettajan välillä), mutta hyvähän se on huomata itsestään, että arviointeja voi tehdä myös kolahumalassa.



The Pub

Pneumant-arvio 2.2

Pornaisten ylpeys! Täällä asiakkaimistossa  sekavan hauskaa jutustelua joka onneksi(?) loppui, kun siirryimme pelaamaan bilistä. Sisustukseen käytetty vajaakanttista raakalautaa, johon oli myös raapusteltu jälkipolville tilannekuvia elämästä ja varsinkin paikkakunnan väestöstä. Edellisen johdosta meillä on nyt käsitys mm niin Johannan ulkoisista avuista kuin Jönden seksuaalisesta suuntautumisesta.

Baarin seinillä paljon hyödyllistä informaatiota, vaikka jonkun tiukkiksen mielestä henkilörekisterilain rikkomus ei ehkä ollut kaukana
- Kovin kapea juomavalikoima





Monninkylän pizzeria

Pneumant-arvio 1,8


Pizzerian yhteydessä kylän karvaisin kaveri myi myös alkoholijuomia, jotka vaikuttivatkin miellyttävän enemmän kyläläisiä kuin tarjolla ollut ruokapuoli.
Meille seuraa piti oletettavasti huonoa säätä kivenkolosta paennut menninkäinen tai joku sen tapainen. Kovasti ei saatu selvää kaverin sanomasta, mikä tuskin meiltä yöunia vie jatkossakaan.

+ Se, että tällaisessä tuppukylässä ylipäätään on alkoholitarjontaa
- Harvinaisen tylsä kokonaisuus kaikilla mittareilla; erityismainintana ylihintainen ja -lämpoinen pepsi


Onnentupa

Pneumant-arvio 2.3


Keliin sopivasti synkkämielinen ja paikkakuntansa viimeaikaiseen kehitykseen tai sen puuttumiseen vahvasti kantaaottava kanssa-asiakas teki meille harvinaisen vahvan fiiliksen siitä kannattaisiko kirjat siirtää Pukkilaan. Mäntsälään liittyisivät vaikka heti, kunhan tuo vain huolisi.

Vaikka itse paikka näytti sisäänkäyntinsä puolesta lähinnä taksimiesten taukotuvalta, sisältä se oli jotain muuta; vähän kuin Ressun koppiin olisi tullut. Mikä muu paikka voi kerskua mahdollisuudella keilata (oli peräti kaksi rataa) eikä muukaan ajanvietevalikoima jättänyt toivomisen varaa. Ei ihme, että paikan omistaja sai kehuja jopa edellisen kappaleen synkistelijältäkin.

+ Käsittämätön määrä erilaisia viihdefasiliteetteja
- Vähän pateettinen kanssa-asiakkaisto


Tehdas

Pneumant-arvio 2.7

Vanhasta kehräämöstä oli tuunattu pienimuotoinen perinnekauppakeskus lisättynä tällä mainiolla ravintolalla, jossa oli varsin tyylikkään ruokapuolen lisäksi erinomaisen viihtyisä baarikin. Moitteettoman ystävällinen palvelu ja ihka ennen näkemättömiä oluita. Olisi ollut retken ehdoton helmi ilman lopuksi tullutta kohinaa

+ Mahtavan hieno kokonaisuus hyvällä olutvaikoimalla ja hymyilevällä palvelulla
- Varustelu vähän kapea - tosin noin hyvän olutsetin kanssa aika menee ilman ylimääräisiä huvituksiakin


Set Cafe


Pneumant-arvio 2.1


Tätä ei tunnistettu google-valmisteluissa, mutta onneksi kuljettajamme oli selvillä Orimattilan baariskenen vähemmän tunnetuistakin puolista.
Paikka itsessään oli normiravintolabaari-yhdistelmä, jossa tähän aikaan päivästä&viikosta ravintolakuviot veivät huomion. Onneksi sentään ilmaista piparia sai noin vain ja vielä useamman varvin.
  
Erityismaininta kummallisesta Pamukkale-konstruktiosta, jonka funktio jäi vähän avoimeksi. 

+ Piparitarjonta
- Muut asiakkaat keskittyivät lähinnä pizzan syöntiin


Wanha Mestari


Pneumant-arvio 2.3


Ketjunsa uskollinen edustaja, jossa parasta oli ystävällisen tarjoilijan antama informaatio siitä, mitä meillä vielä oli Orimattilassa kokematta.
Varustelu oli myös ihan kelpo ja satunnaisesti paikassa jopa livebändejä tarjolla. Plussaa tuli myös mukavista vanhoista tauluksi tehdyistä esitteistä yms seinillä.

+ Erinomaisen avulias palvelu
- Ketjumaisuus näkyi kokonaisuudessa


Arvid

Pneumant-arvio 2.3


Jyrki oli täällä joku aika sitten käynyt pimppausrautansa kanssa, mutta ruoan tasossa tuota ei huomannut (tai sitten ei haluta tietää, millaista se oli aikaisemmin). Palvelu toki oli ystävällistä ja siisteys osin suorastaan esimerkillistä. Jos toisen kerran tähän kaupunkiin tulisi syömään, niin mieluummin Tehtaaseen tai sitten vaikka Set Cafeeseen.

+ Kovin siisti paikka
- Jyrkin työ jäänyt puolitiehen


Club Lady

Pneumant-arvio 2.2

474. käyty paikka oli sitten ensimmäinen, jossa saimme tilaamamme juoman ilmaiseksi. Tätä juhlistaaksemme laitoimme pari euroa paikan virtuaalikolehtikippoon. 

Taisi olla matkan ainoa paikka, jossa naisasiakkaat olivat enemmistönä ja muutenkin sellainen, että jos Mäntsälän keskustassa pitäisi iltaa mennä istumaan, retki luultavasti kohdistuisi tänne. Olutvalikoimaa kun vielä tosissaan laajentaisivat, niin kokonaisuus nousisi jo hyvälle tasolle.

+ Kokis on the house
- Juomavalikoima kapea


Bar Coto

Pneumant-arvio 2.1

Paljon pelejä, erityisesti bilispelejä ja vakavahenkisiä pelimiehiä. Me kokeilimme ensimmäistä kertaa ilmakiekkoa kirjoittaen ottaessa pelissä niin sanotusti neniin...mikä nyt ei ihmekään ole näissä kendonsukuisissa jutuissa. Tarjolla myös tunnettuja live-esiintyjiä viikonloppuisin.

+ Bilis- yms pelihenkisyys
- Vain pelimiehiä - pelinaisia ei yhtään


Kohina baari

Pneumant-arvio 2.9

Keskelle ei mitään, tarkemmin sanottuna Nummisen kylän kupeeseen oli kyläkauppias laajentanut kauppansa myös käsittämään baarin. Ja millaisen baarin!

Uskomattoman upea sisustus, kaksikerroksinen tilaratkaisu hienoine yksityiskohtineen ja kruununa kerrassaan loistava olut- ja viskivalikoima, johon kuulemma kellarissa olisi ollut vielä laajennustakin. Ehdottomasti pitemmänkin matkan arvoinen paikka käväistä mutta varsinkin, jos näillä kulmilla on liikkellä - kuten moni oli tänäkin arki-iltana, koska paikasta nelostielle ei ole kuin kymmenisen kilometriä.

+ Käsittämättömän upea kokonaisuus
-  Aukioloajat (arkisin->22) voisi olla nettisivuilla selkeämmin esillä


Arvoituja paikkoja kaiken kaikkiaan 476 kpl

tiistai 10. marraskuuta 2015

Parasta A- ja Ö-ryhmää

Vähän statistiikkaa 500 arvioidun baarin rajan lähestyessä:

Kun keräämme ääripäät arviodusta baarimassasta, niin voidaan julistaa seuraavaa:


Parhaat arvioidut kapakat ovat:

Oljenkorsi (Toukola) 3.3
Alcatraz (Korso/Mikkola) 3.0
Bar Oslo (Kontula) 3.0
Konja (Ylä-Malmi) 3.0

Jos parin arvosanan perusteella itse painottaisi baarin valintaa, niin silloin näin ei-sinkkuna ratkaisevimmat olisivat juomavalikoima sekä fasiliteetit. Tähän asti arvioidusta 466 paikasta vain Oljenkorsi on saanut molemmista täydet pisteet.


Kun taas huonoimmat arvioidut kapakat ovat:

Anand (Mellunmäki) 1.4 
Gammelbackan baari (Porvoo) 1.4 
Muurmanni (Muurame) 1.4 
Hideaway (Jakomäki) 1.4 
Taz (Vallila) 1.4 
Mamma Mia Two (Ogeli, lopettanut) 1.4
Puotin krouvi (Puotinharju) 1.4
Future (Hakunila) 1.3
Lättähattu  (Hindhaara) 1.2

Näistä taas mikään ei ole saanut kakkosta enempää sen paremmin juoma- kuin varustelukohdasta. Itse asiassa jokainen noista on saanut juomavalikoimastaan vain ykkösen.
Eli voi noin silmämäärin päätellä, että jos noihin kahteen osa-alueeseen ei satsata, koko paikan lopputulos on ankea.


Dataa on siis aika hyvin ja kunhan energiaa ja ideoita analysoinnin suhteen kerääntyy, niin eiköhän tänne ala ilmestyä jos minkäkinlaisia korrelaatiokuvioita sun muita viisasteluja.

Stay siis tuned :)


Ps  ...niin ja kertauksena Pneumant Stars-kriteeristö -sivulta:

Arviointiasteikon lukuohje

< 1.5 =>    Paikka on kerrassaan ankea
1.5-1.9 => Paikka on huono
2.0-2.4 => Paikka on keskiverto
2.5-2.9 => Paikka on sangen mainio
=>3.0        Paikka on suorastaan loistava 


ja arvioitavat osa-alueet:


  • Asiakakunnan määrä
  • Asiakaskunnan laatu
  • Siisteys
  • Sisustus
  • Varustelu
  • Juomavalikoima
  • Palvelualttius
  • WC indeksi
  • Vastakkaista sukupuolta olevien muiden asiakkaiden käytös
  • keskiviikko 21. lokakuuta 2015

    Haukilahti, Matinkylä, Olari


    Emme palanneet tulevaisuuteemme (21.10.2015) ja nähneet Docia tai Martya, mutta sen sijaan teimme ensimmäisen täyspitkän retkemme Espoossa ja kovin syksyisessä sellaisessa.

    Tyytyväisyysmittarilla tämä saavutti aika lailla arvion "odotusten mukainen" - onhan Matinkylän ostari karuudessaan ihan omaa luokkaansa eikä Olarin keskustaakaan enää miksikään unelmalähiöksi voi kutsua.





    E.T Charlie

    Pneumant-arvio 2.6

    Toisin kuin Vantaalla, Espoossa ei kuulemma ole kerrostaloissa hiiriä. Tämän tiedonjyvän kertoi meille vanhempi rouvashenkilö motivoidessaan itseään lopettamaan oluen kulauttelun ja lähtemään kotiin ruokkimaan kissaansa. Ilmeisesti yleinen totuus siitä, että kissat ovat hyviä vain silloin kun ne nukkuvat tai sukeltavat, oli saavuttanut tämänkin rouvan, koska tuo "viimeinen kulautus" ehdittiin kuulla kolmeen kertaan ennen kuin meidän piti lähteä. Rouva jäi kulauttelemaan lisää ja kissa olemaan nälissään.

    Paikka itsessään oli niin siisti kuin tässä kokoomushenkisessä nukkumalähiössä voi kuvitella tämmöisen juottolan olevan. Ruokapuolikin vaikutti vähintään houkuttelevalta ja yleisestä siisteydestä oli helppo antaa täydet pisteet.

    + Ruokalista oli houkutteleva
    - Upper Middle Class -henkisyys vähän häiritsi


    Sports Academy

    Pneumant-arvio 2.3

    Kaivokadulta tutuksi tulleen sporttiravintolan espoolaissisarus. Helppo kuvitella normiperheen win-win -tilanne, kun herra saa jäädä tänne oluen ja kuningaslajin pariin rouvan mennessä ulkoiluttamaan Masteriaan samassa kiinteistössä olevaan Isoon Omppuun. 

    Tarjoilija oli vähän harkkaritasoa, kuten hänen badgessaankin luki (jos kohta ensin luettiin se "narkkari":ksi, mutta ei onneksi kuitenkaan).

    + Paljon futista screeneiltä; hyvät ostosmahdollisuudet lähimaastossa
    - Aika kliininen paikka


    Vanha ostari

    Pneumant-arvio 2.6

    Kerrassaan ehtaakin ehdampi ostariräkälä eli tasan sellainen, jonka voi kuvitella tältä Espoon ja luultavasti koko pk-seudun ankeimmasta ostarista löytyvänkin. Juuri tämän takia aikataulutimme Matinkylän reissun Espoo-setin alkupäähän, ettei pääse käymään sama kuin Myllypurossa, jossa kaikki nämä ihanat paikat korvattiin yhdellä S-mestalla ostarin rempan myötä.

    Terveisiä vain niin entiselle purjehtijasuurudelle kuin itse isokäsi-kenraalillekin + kaikille kavereilleen. Ilmapiiri oli niin erinomainen, ettei paikan pikku puutteet ansaitse edes tulla mainituksi. 

    Karaokea ja bingoakin olisi myöhemmin ollut tarjolla, mutta aika ei sallinut moisia kansanhuveja odottaa - ei vaikka komeampi jäsenemme taas Peltirumpu-taiteilijaan (ei Grass vaan se toinen) sekoitettiinkin

    + Ehtaa rämppähenkeä isolla äRRällä.
    - Kovin siistiksi paikka ei oikein voi sanoa


    Taskari

    Pneumant-arvio 1.9

    Kuulemma ostarin vanhin baari, joka vuosikaudet Taskumatin nimellä tunnettiin, mutta ainakin meidän vierailuhetkellä oli kyllä selvästi hiljaisin. Tämän tunnelman puutteen korvasimme parilla erällä bilistä. Bingoakin olisi vähän ajan päästä ollut, mutta ei katsottu tarpeelliseksi jäädä tuota odottelemaan.

    + Bilistä on aina mukava pelata
    Turhan rauhallinen ollakseen ostarin alkuperäisin helmi


    Ohimennen

    Pneumant-arvio 2.1

    Vaikka kirjoittaja investoi kohtuullisen määrän google-aikaa reitin suunnitteluun ja paikkojen löytämiseen, ei tämä siltikään ollut haaviin osunut. Onneksi vinkintapainen ostarin neljännestäkin paikasta oli meidät saavuttanut ja näin ollen ymmärrettiin satsata vähän ympäristön tutkimiseen.

    Paikasta itsessään ei paljon kerrottavaa jäänyt. Flegu tarjoilijatyttö ja varionniltaan laaja, mutta volyymillisesti pieni olutkaappi jäivät mieleen kuten myös baaritiskillä kuultu melko lyhyt mutta sitäkin kiihkeämpi Ganes-Juice -keskustelu.

    + Mielenkiintoinen olutvalikoima, jos kohta pulloja per laji oli pari kolme kappaletta
    Flegu palvelu ja olematon sisustus


    Krouvi Fortuna

    Pneumant-arvio 2.8

    Kaikkia aikaisempia paikkoja yhdisti hiukan aneeminen palvelu, mutta täällä reipas ja nuorekas baarineito korvasi iloisella palveluasenteellaan ja nätillä hymyllään kaikkien edellispaikkojen ja osien seuraavistakin puutteet.

    Paikka itsessään oli muutenkin erittäin viihtyisä. Erityismaininta miss-kukin kuu -koristellusta flipperistä. 

    Jos ei niin ole Vanhan Ostarin äijämeiningin perään, niin tämä on Matinkylän ehdoton ykköspaikka!

    + Loistavan ystävällinen palvelu
    Juomavalikoimaan ja sisustukseen kun satsaavat hiukan lisää, niin tämä on ihan kärkimesta näissä kuvioissa



    Olarius

    Pneumant-arvio 2.9

    Hiukan muista Olarin mestoista syrjässä oleva yksinäinen, mutta sitäkin mukavampi juottola. 

    Huomion sai täällä reipas rouvashenkilö, joka innoissaan siitä, että oli alkuillasta ollut mukana tietovisan kolmospalkinnon voittaneessa joukkoeessa, jutteli kaikenmoista ja halusipa vielä signeerata nimmarinsa komeamman meistä takalistoon (kukapa nainen ei haluaisi...ja varmaan osa miehistäkin). Tussin puute siis jäi vähän harmittamaan ja tämä pitääkin jatkossa korjata, ettei vastaavanlaisia tilanteita pääse käsistä. Kyseinen rouva sitten vielä oli tyytyväinen siitä, että ravintolassa oli läpiveto, koska hän sanomansa mukaan haisee niin pahalle. Tiedä sitten häntä, mutta kerta kaikkiaan mielenkiintoista menoa, pitää sanoman:)

    Ravintolan viereisellä Simo Järvisen aukiolla oli jokin iso murikka käsittämättömästi katettu vähän parkkihallin sisäänmenoaukon kaltaisella katoksella. Ei ymmärretty edes vähää alusta, miksi näin, mutta itse Simo osoittautui vastuulliseksi hloksi, siitä että Olari näyttää siltä, miltä näyttää. Kait tuo jotenkin siihen liittyi, vaikkei Olari nyt ehkä ihan ole ulkonäöltään sitä, mitä eniten luulisi muistettavan

    + Mielenkiintoisia kanssa-asiakkaita
    - Syrjäinen sijainti


    Kuutamo

    Pneumant-arvio 2.0

    Aikas kuutamolla oltiin ainakin me, kun ensimmäinen 10 minuuttia vietettiin tässä isossa baarikolhoosissa ypökaksin, mutta sitten yht'äkkiä väkeä lappaa ovesta sisään kantaen mukanaan surffilautoja. Ilmeisesti siis paikka kerää sinänsä tarpeeseen tulevia lisätienestejä toimimalla surffilautavarastona talven yli. Mikäs siinä - erilaiset liikeideat ovat näissä aina tervetulleita.

    + Surffihenkisyys tuo villin vapauden tuulahduksen
    Muut asiakkaat jossain muualla


    Davisto

    Pneumant-arvio 2.9

    Loistava olutravintola tässä muutoin hiukan parhaat päivänsä nähneessa 70-luvun eliittilähiössä. Mitään muuta ei jäänyt kaipaamaan kuin vähän virkeämpää menoa, mutta ehkäpä tällä konseptilla nimenomaisesti sitä ei haetakaan. Suositeltava kohde siisteys- ja laatuoluthakuiselle kansalaiselle, joka tänne pk-seudun kolkkaan eksyy.

    + Vähän kaikki paitsi epähilpeä meno
    - Se epähilpeä meno


    Olarin Kamelit

    Pneumant-arvio 2.4

    Reissun hassuimmannimisessä paikassa löytyi tosissaan parit kamelit + muutamat muutkin eläimet, kuten myös aika epäilyttäviä kanssajuojia. Veikkaisin, että virkavalta olisi hyvin voinut täältä löytää jonkun etsimänsä.

    Meidän huomion sai mammuska, joka taas kerran luuli komeampaa meistä Ismo Alangoksi ja tällä kertaa emme antaneetkaan hänen ymmärtää, että hän olisi millään tavalla väärässä. Toki olimme tarkkoina viestinnässämme, ettemme missään kohtaa väittäneet jäsen J:n olevan Ismo. Yhtä kaikki tästä seurasi hupaisa keskustelu, jossa meillä piti pokka vähintään hyvin ja rouva sai hyvän jutun kotiin vietäväksi.

    + Rock-tähden saama arvostus
    Turhankin epämääräistä väkeä


    Vaappuva Ankka

    Pneumant-arvio 2.9

    Ankkaan oli vaappunut paitsi hieno Suomi-olut -valikoima, niin myös mukava seurue, jonka kanssa tulikin rupaltetua vähän pitempäänkin. Ensimmäistä kertaa tapahtui se, että meitä luultiin ääneen aidoksi poikapariksi. Tätä emme suostuneet myöntämään ja käänsimmekin nopeasti keskustelun siihen, haluaisiko kukaan ostaa Saunalahden liittymää.

    Ei ehkä niin filmaattinen paikka kuin Davisto, mutta jos pieni rosoisuus tuntuu mukavalta, niin ehdottomasti kannattaa vaappua tännekin, mikäli kulmille eksyy.

    + Hieno juomavalikoima
    Ei paljon mikään...aktiviteetteja voisi ehkä olla enempikin


    Olarin Krouvi


    Pneumant-arvio 1.9

    Hiukan pimennossa oleva entinen kenkäkauppa, joka sitten ei päässytkään kärkikahinoihin Olarin parhaan baarin kisassa. Ei vaikka reipasta äijämeininkiä löytyi täältäkin. 

    Kaiken kaikkiaan ei Espoo ole tämän retken perusteella ollenkaan sellainen tylsä keskiluokkakeskittymä vaan kansalaisia löytyy moneen lähtöön ja hyvä niin. Me lähdimme kotiin päin, mutta palaamme alkuvuonna, oletettavasti Kivenlahden ja Soukan kulmille

    + Reipas tunnelma
    Palvelussa olisi paljon parantamisen sijaa kuten juomavalikoimassa myös


    Arvoituja paikkoja kaiken kaikkiaan 466 kpl