torstai 13. syyskuuta 2018

Go-Go-Kouvola - TKK-joutsenlaulu kaakkoiselle Suomelle

Ikoni - tämä mättö toimii aina
Tutustu myös Facebookiimme 


Kuudes ja vihoviimeinen Tuhannen kapakan kautta (TKK) -retki maamme kaakkoiskolkkaan tarkemmin sanottuna tällä kertaa Suur-Kouvolaan, mistä jäsenemme Jii on kulttuuri- ja muunkin perimänsä ammentanut.

Kaunis syyskuun keli innoitti meitä tavallistakin reippaampaan suoritukseen - arvioituja paikkoja tuli normaaliin maksimisettiin verraten peräti kaksi lisää, mutta nyt voimme hyvällä omallla tunnolla sanoa, että TKK on arvioinut kaikki Kouvolan baarit; yhteensä 39 kpl.

Cafe Bar Pepperoni


Hotelli-ravintola Hanhen ravintola Hanhen ollessa Lapinjärvellä tiukasti suljettu näin torstaisin aloitimme arvioinnit Elimäen etälähiön Pepperonista. Elimäellä oli aiemmin hiukan kuuluisampikin paikka - Alppiruusu nimeltään, mutta niin vain Neste-huoltis tuli ja söi kyseisen paikan ja nyt siellä voi arvioida lähinnä sämpylävalikoimaa.

Pepperonia ei google ollut tavoittanut, mutta kaupungin oma poika Jäsen-Jii tiesi tämän ja hyvä niin. Mainio mesta, jonne jokunen paikallinenkin oli tullut kulkupelinään ehta John Deere.

Paikan omistaja, Mustafa, oli jotain sellaista, mistä saatettaisiin käyttää vähän arveluttavaa termiä: ääri-integroitunut. Joka tapauksessa hieno mies Suomileijona-paidassa ja ylpeä seinällä olevasta Simo Häyhä -kuvasta. Mustafalle kaikkea hyvää ja menestystä businekseensä, vaikka tässä taajamassa suurempi menestys taitaa lähinnä ajella kutostietä ohi Helsingin suuntaan.

+ Mustafan innostus
- Traktoriasiakkaat aika hiljaisia


Pneumant-arvio 1,8


Matinpoika


Kahvilalta tämä sattumalta silmiin osunut Inkeroisten paikka kovasti näytti ja nettisivunsa viittaavat kioskiin, mutta niin vain huomioliiviväki siellä kiskoi työpäivän päätteeksi kaljaa, kuka yhdellä, kuka useammalla kädellä, joten tämä on tässä yhteydessä arvioitava kohde kaikilla mittareilla.

Paikassa oli pöytien lisäksi kaksi selkeää nurkkausta, joista toinen oli isofonttisesti tussilla pahviin kirjoitetun infon mukaan tanssinurkkaus ja toinen taas hieno matka-arkullisen leluja sisältävänä jonkinlainen lapsenomaisemman väen puuhanurkkaus. Koska huomioliiviväen seurassa tanssiin haetuksi joutuminen olisi ollut hidasta tai/ja epäilyttävää, keskityimme puuhamaan jälkimmäisen parissa. Lapset ovat terveitä, kun ne...jne jne...

+ Ajanvietenurkkaukset
- Kahvilanomaisuus


Pneumant-arvio 1,8

Kultainen kulaus


Vuoden takaisen käyntimme aikana tämä paikka sai elantonsa pakolaisbusineksesta. Nyt oli kaksoisvirran seudun väki siirretty/siirtyneet jonnekin muualle ja paikka oli palannut alkuperäiseen tarkoitukseensa ja "loistoonsa".

Ainakaan näin alkuillasta suuri eikä mikään muukaan yleisö paikkaa ollut löytänyt emmekä mekään täällä pitkään viihtyneet vaan lähdimme kohti Kouvolan eräimaita.


+ Paluu pakolaisbusineksesta rälläysbusinekseen
- Hiljainen


Pneumant-arvio 1,8



Neuvola

Jos joku tietää kylän nimeltä Sippola niin hatunnosto hänelle. Sellainen löytyy Suur-Kouvolan itäkulmilta eikä siinä mitään, mutta siinä sen sijaan sitäkin enemmän, että kyseisestä kylästä löytyy aivan loistava juottola.

Paikka on perustettu vuosikymmenen alussa entisen neuvolan tiloihin ja aivan loistava paikka tämä nykyäänkin on neuvoja-antavia nauttia. Sisustus oli yksi hienoimpia, mitä pitkään aikaan on vastaamme tullut ja niin paikan omistaja kuin käyntihetkellämme valitettavan harvalukuinen asiakaskunta olivat paikasta aidosti ja ansaitusti ylpeitä. Kysymykseen "kannattaako baarin pito tälläisessä pikkukylässä" omistaja vastasi positiviisen itsetietoisesti, että "jos ei kannattaisi, niin ei hän täällä olisi". Loistavan ammattimainen asenne!!

Ken näille kulmille eksyy, niin ilman muuta poikkeamisen arvoinen paikka!!


+ Upea sisustus ja hyvä palvelu
- Melkein keskellä ei-mitään


Pneumant-arvio 2,6



TV Pub


Valkealan molemmat baarit ovat about samalla kohtaa toisella puolen tietä suht kaukana kylän keskustasta ja suuremmista asukaskeskittymistä.

No; jonkin verran tänne kuitenkin riitti asiakkaita ja edellisenä iltana varmaan vielä enemmänkin, koska mainoksien mukaan paikassa oli vieraillut kevyesti pukeutunut "Melanie" -taiteilijanimellä esiintynyt nuori nainen, jonka viihdytystaidon ydinosaamista eivät liene sen paremmin musiikki kuin stand-up:kaan.

Ilmeisesti tämä vielä jaksoi inspiroida muita asiakkaita, koska naapuripöydän nuorten miesten jutut liikkuivat pelkän panemisen ympärillä. Olutkulttuuri siis kunniassa täälläkin?!

Noin muutoin paikka ei paljon superlatiivejä saavuttanut, mutta vessansa voisivat joskus siivota,


+ Paljastavia esiintyjiä vierailee
- Kovin epäsiisti WC


Pneumant-arvio 1,9



Lohikukko


Valkealan toinen ja alkuperäisempi paikka. Täällä oli mukavia herrasmiehiä jotka paikallisjäsenemme Jii tunsi kenet mistäkin yhteydestä.

Näitten iloisten kohtaamisten lisäksi muuta mainittavaa täältä ei löytynyt. Pisteitten valossa ja muutenkin hyvin tasapäinen paikka tien toisella puolella olevan verrokkinsa kanssa. 

Täälläkään eivät vessan siisteydestä jaksa stressata.

+ Jiin tuttuja asiakkaina
- Vessojen siivous ei ole Valkealassa kunniassa


Pneumant-arvio 1,9



Lehtohovi


Kouvolan maineikkaan ja "eloisimman" Lehtomäen lähiön viihdekeskus.
Lehtohovissa oli bingo käynnissä - JA MILLAINEN BINGO! Tälläiseen menoon ei näillä reissulla useinkaan törmää ja tälläiseen metelitasoon ei vielä koskaan aikaisemmin projektimme historissa!
Tänne olisi voinut jäädä katselemaan menoa vaikka loppuillaksi.

Tunnelman lisäksi muutkin asiat olivat paikassa suurin piirtein kohdallaan ja niinpä voimme ilolla todeta sekä pneumant-pisteillä että omalla henkkoht fiiliksellämme tämän juottolan ykköspaikaksi koko Kouvolan kaupungissa!


+ Loistava tunnelma
- Ei ehtinyt jäädä pitemmäksi aikaa


Pneumant-arvio 2,8



Bruno's


Tämän paikan paras asia ei ollut kyseisessä paikassa ensinkään vaan viereisessä rakennuksessa olevasa Nipan grillissä. SamiHookin oli paikassa käväissyt eikä turhaan ensinkään - paikan purilaiset kun menevät hintalaatusuhteelta varmasti top-3een, mitä kirjoittaja on elämässään kokenut. Kenties jopa korkeammalle.

Ja Brunosta...ei mitään muuta mieleenjäävä kuin hiukan tyly palvelu. Toisaalta kun on kohteena Lehtohovin ja em grillin jälkeen, fiilisrima on pakostakin valmiiksi aika korkealla.
Btw Parissakin paikan google-arvioinnissa paikkaa kehotettiin välttämään, jos omistajan pakettiauto on pihassa; silloin kuulemma palvelu tökkii kun taas muulloin on täällä kuulemma erittäin hyvä palvelu. Tällä kertaa omistaja oli ilmeisesti tullut töihin polkupyörällä...

+ Hyvää grilliruokaa naapurissa
- Kokonaistylsä


Pneumant-arvio 1,9


Joker


Nyt olimme siirtyneet paremman (=tylsemmän) väen seudulle ja tämän huomasi myös seudun baariskenestä.

Joker oli toki hieno ja siisti paikka. Paljon fasiliteettejä. Silti jotain puuttui eli tunnelma. Toki siihen tarkoitukseen missä täkäläinen asukkaimisto täällä käy, on tämä ihan mainio ja tarpeet täyttävä paikka, mutta ei vastaa nostalgista fiilistä kouvolalaisesta lähiöpubista.


+ Kliinisen siisti, paljon ajanvietemahdollisuuksia
- Kliininen


Pneumant-arvio 2,4


Eskolanmäen Taverna


Kouvolan toisen maineikkaan lähiön juottola jäi tunnelmassa parin valovuoden päähän pohjoisesta kilpailijastaan, mutta muita avuja tällä mestalla kyllä oli eikä vähäisimpänä niistä bändin virittely illan live-esitystä varten.

Täällä juutuimme juttusille jonkinlaisen paikallisen amatöörimuusikon kanssa, joka muuten esittäytyi Sepe Suden pojaksi.

Anekdoottina, eikä ollenkaan positiivisenä sellaisena todettakoon, että pieni pullo pepsimaxia maksoi paikassa peräti viisi euroa, millä tuo taisi tuolla mittarilla sijoittua jaetuksi ykköseksi koko Suomessa Helsingin Storyvillen kanssa. No, pepsin hinnan lisäksi myös elävä musiikki yhdistää ko paikkoja, vaikka vahvasti epäilemmekin ettei kukaan muu po asiakaskunnista TKK-jäsenten lisäksi ole käynyt näissa molemmissa.

+ Elävää musiikkia
- Suomen kallein (?) Pepsimax


Pneumant-arvio 2,3


Seiväs

Kouvolan versio Seipäästä (myös Lahdesta löytyy samanniminen paikka) oli siisti paikka ystävällisellä ja viehättävällä palvelulla hiukan keskustasta luoteeseen.

Väkeä oli jopa yllättävänkin paljon, joskaan tunnelma ei ihan kattoon tai edes puoleenväliin asti noussut ja niinpä suuriin huomio kiinnittyikin siihen saako hlökunta äänentoiston toimimaan piirrettyjä lähettävästä tv-vastaanottimesta. Käyntimme aikana ei saanut.

Jännittävin hetki paikassa oli kuitenkin se, kun hetken luulimme hukanneemme arviointivihkomme, mutta onneksi tuo löytyi Fordin istuimen välistä.

+ Erinomainen ja söötti palvelu
- Juomavalikoiman kapeus


Pneumant-arvio 2,6

The Bank 


Heh - tämmöinenkin tapaus tuli koettua: Bank oli tähän astisen Kouvola-kokemuksemme paras paikka, mitä juomavalikoimaan tulee. Kehuimme tuota kyypparille ja mitä tämä vastasikaan...totesi, että "voisi tuo valikoima kyllä pienempikin olla niin olisi duuni vähän helpompaa" Hus pois tämmöisestä paikasta ja mars jonnekin Valkealaan kaatelemaan Karjalaa ja Karhua.

Paikka itsessään oli siisti ja sisustukseltaan tyylikäs tehden kunniaa aikaisemmalle historialleen STS-pankin konttorina.


+ Hieno juomavalikoima
- Kyyppariksi joku oluthenkinen tyyppi, pliis


Pneumant-arvio 2,4



Entisen naapurin
entinen paita 
Old Tom


Täällä sitten oli taas kaupungin paras juomavalikoima so far ja tällä kertaa myös kyyppari aidosti innostunut teemasta. Niin innostunut, että tuli vielä erikseen juttelemaan valitsemastamme oluesta ja sen maun hienouksista. Kirjoittaja ei valitettavasti viini-ihmisenä ymmärtänyt sen paremmin kaverin kertomia hienouksia kuin oluen umpiraskasta makua, mutta kuuntelimme toki sujuvasti.

Tämä äSsäpaikka oli edellisellä Kouvolan keskustan reissulla jostain syystä suljettuna, mutta nyt jätti positiivisen fiiliksen melkein kaikilla mittareilla (muu asiakaskunta oli vähän tylsää, kuten tälläisissä laatupaikoissa tapana valitettavan usein on). Suosittelemme poikkeamista, jos Kouvolan keskustassa janon sammuttamista kaipaa!

Erityisplussa vielä seinällä roikkuvasta oman kylän Samin paidasta <3

+ Kaupungin paras juomavalikoima ja asiastaan innostunut baarimikko
- äSssämäisen kliininen


Pneumant-arvio 2,6


Brooklyn
Yksinkertaista mutta hauskaa



Nykkilähiössä oli laajalle terassialueelle pystytetty iso teltta, jonne kaikki muut asiakkaat olivat vetäytyneet lipittelemään juotaviaan.
Me emme antaneet tämän latistaa vaan keskityimme siisteissä sisätiloissa ottamaan mittaa toisistamme kerrassaan mainion, ennen kokemattoman pöytäfutiksen parissa. Pelin erikoisuutena oli se, että molempien joukkueitten pelaajia ohjailtiin pelin alla olevien magneettisten palikoitten avulla. Hetken kesti tämä systeemi tajuta ja vielä pitemmän hetken olisi kestänyt, mikäli ystävällinen omistaja ei olisi tullut meille sitä kertomaan.

+ Hieno pöytäfutispeli
- Kaikki muut asiakkaat ulkona teltassa


Pneumant-arvio 2,4


Arvoituja paikkoja kaiken kaikkiaan 792 kpl