Murkinointia

Vähintäänkin koko illan reissulla tapaamme tutustua myös arvioitavan alueen ruokakulttuuriin yhden edustajan otoksella. Näitä emme sen systemaatisemmin arvioi, mutta koska muistiin nämäkin ovat merkitty, miksipä emme jakaisi tässä.

Ohessa siis murkinamestat kronologisesti laskevasssa järjestyksessä:

Evin (15.1.2020)

Todennäköisesti käyntihistoriamme parhaat kebabit. Kertonee riittävästi!

Autogrilli (11.12.2019)

Riihimäen ykkössnagari, josta saa kelvollista purilaista ja muutakin mättöä. Silti ainakin semivalovuoden päässä niin Nipasta kuin Vaakostakin.

Woti's (20.11.2019)

Turun vanhin kebab, jossa kiitos menee kastikkeen tulisuudelle, mutta eipä juuri sitten paljon muulle.

Halikon Kebab-Pizzeria  (9.10.2019)

Laadultaan hyvät ja hinta-laadultaan loistavat lätyt Halikon viihdemaailman ytimessä, Nemon naapurissa

Dino  (18.9.2019)

Useammankin Mikkelin paikan sulkeuduttua oudon aikaisin päädyimme tänne eikä tuo ihmeemmin haitannutkaan. Sen verta kelpo kebua täälläkin tarjottiin.

Heval (29.8.2019)

Kebabpizzerioitten aatelia koko Suomen mittakaavassa. Ehdottomasti!

Fc Kebab (5.6.2019)

Tämän houkuttavampaa nimeä kebab-pizzerialle on futisfanaatikon enää vaikea keksiä. Valitettavasti nimi oli paikan parasta antia (+ se että huomioivat arvioijan paikkaan jättämän kännykän). Ruokaa oli vähintääkin riittävästi mutta maku enintään keskinkertainen.

Deniss Kebab (15.5.2019)

Vähän haaleat, mauttomat ja tolkuttoman isot rullakebabit eivät meitä miellyttäneet vaikka itse vorssalais-legenda Massa-Matti G:ssä paikkaa hehkuttikin


Hallilan Pizzeria (24.4.2019)

Parhaat pizzat arvioijamuistiin. Tänne kannattaa manselaisten tulla vasiten kauempanakin olevista kaupunginosista,

Huong Viet (6.3.2019)

Kierrosten ensimmäinen vietnamilainen kokemus. Jäi pieneksi pettymykseksi huomioiden paikan hehkutus gmapsissa.


Naughty Burger (13.2.2019)

Siedettävä mutta ylihintainen purilasmesta.

Marin Grilli (16.1.2019)

Marilla oli ystävällinen myyjä, mutta keskinkertaiset mätöt. Tilannetta ei parantanut -10 asteen pakkanen, minkä seurauksena makkaraperunat alkoivat loppua kohtia alkoivat palautua alkuperäiseen pakaste-olomuotoonsa

Mantun Grilli (19.12.2018)


Epämääräisten lehtitietojen mukaan Turun ykkössnagari. Saattoi ollakin, mutta ei silti sen paremmin purilainen kuin maagiset makkaraperunatkaan olleet tasoltaan lähellekään allaolevaa Mansen ykkösmestaa Kouvolan sellaisesta puhumattakaan.

Vaakon Nakki (21.11.2018)

Suurine tai jopa utopistisine odotuksineen johtuen paikan tarunhohtoisesta maineesta, arvelimme tämän ylittävän Nipan grillinkin tason. Ei ylittänyt eikä päässyt lähellekään. Silti toki mainio, mutta grillisarjan kansallisessa kärjessä kilpailu on armotonta.
Plussaa (tosi) läskisestä nakki-kissasta!


Liisan Grilli (14.11.2018)

Ensimmäinen murkinointimesta, joka valikoitui ns kansanäänestyksen 

tuloksena. Hyvin äänestetty, koska ihan kelpo perinteinen grilli oli kyseessä, olkoonkin että mättöjen laatu ei Nipan grillin tuotoksille pärjännyt edes vähää alusta.

Tortilla House / Roba (30.10.2018)

Loistavaa Mex-ruokaa! Kerrassaan loistavaa ja kohtuuhintaistakin!!

Hepokulta Pizzeria (3.10.2018)

Keskitason Kedap-pizza mättöä hilpeän juottolan naapurissa. Alennusta sai yllättäen ja pyytämättä euron per annos, mikä on näin rahanahneille kansalaisille aina vähän epäilyttävää.

Nipan grilli (13.9.2018)

Tämä on niin loistava, että se PITÄÄ itse kokea! Suomen paras grilli??



Rozerin pizza ja Kebab (22.8.2018)

Vaisuhko lätty tasapaksussa paikassa Ala-Pispalassa. Sen verta hyviä 
ruokapaikkoja tässä kaupunginosassa tiedetään olevan, että kauempaa ehkä kannattaa etsiytyä jonnekin toisaalle Rozerin sijaan.

Bar Eino (7.6.2018)

Löimme kaksi kärpästä ja söimme kaksi hampulaista kerralla tässä S-"gastro-pubissa" samalla kun suoritimme paikan normiarviointiprosessia.


Kupittaan Kebab-Pizzeria (7.12.2017)

Tasapaksu pizzapaikka Isolta Kirkolta nousevan mäen päällä. Ei erikoinen, mutta teki sen tärkeimmän eli vei nälän. 


Praha (9.11.2017)

Prahan possua piti odotella pitkään ja senkin jälkeen possu maistui 
mikrossa vierailleelta. Gastropub on vähän optimisesti mainostettu ruoan tasoon nähden. Röstiperunat toki siedettävähköt.

Ton Khaow (1.11.2017)

Loistavan tulista thai-ruokaa Kurvin kätköissä. Kestää hyvin vertailun tunnetummalle lähikulmien Tuk-Tukille

Energia (17.10.2017)

Lahden Vesijärvenkadulla oleva huomaamaton kebu-pizzamesta, jolle käyntihetkemme asiakkattomuus ei ollut todellakaan pahasta. Parhaat mätöt näissä yhteyksissä pitkään aikaan.

Angora (20.9.2017)

Kyrkslätin keskustassa ollut piskuinen pizzeria, joka tarjosi asialliset, joskaan ei mitenkään loistokkaat normilätyt.

Victory (23.8.2017)

Raision keskustassa oli paljon paikkoja mistä valita. Täällä oli suuret mutta maultaan keskinkertaiset lätyt. Isosti plussaa paikalle kuitenkin siitä, että lehtihyllyn Aku Ankka -valikoima oli kerrassaan erinomainen.

Tesoman Pizza-Kebab (7.6.2017)

Täälläkin Jäsen-J tinkasi aikansa todistetta siitä, ettei kebuliha ole mikrosellaista. Ei ollut ja vähemmän kummoisten kotkamättöjen jälkeen vaihteeksi erinomainen ruokakokemus.

Korelan baari (10.5.2017)

Toisin kuin netistä löytyvät hehkutukset antavat ymmärtää, ei paikan pizzat olleet paljon mistään kotoisin. Jos on pakko laittaa kaikki talosta löytynyt kinkku täytteeksi, niin kannattaisi vähän edes satsata sen kinkun laatuun.

Sunilan Steak house (5.4.2017)

Ei kokeiltu pihvejä vaan pizzoja, mikä saattoi olla virhe, koska niin perinteinen kuin kurdiversio olivat kyllä tämän listan huonoimmasta päästä.

Galata Kebab House (16.3.2017)

Loistavien oluitten lomaan syödyt isot ja maukkaat ellei suorastaan loistavat kebab-annokset.
Toisaalta jäsenJii uhkasikin ravintoloitsijalle manata tämän syvälle belsebuubien valtakuntaan, mikäli mikron kilahduksen tapaistakaan kuuluisi. Motivointi selkeästi toimi tällä kertaa.

Cantina Zapata (16.2.2017)

Hinta-laatu suhteelta kehno purilainen ja keskinkertainen pizzan tapainen. Edellinen toki iso mutta siihenkin nähden kallis. Ei maksa vaivaa poiketa.


Ararat (12.1.2017)

Paikan ankeasta historiasta huolimatta erittäin maukkaat pizzat. Omistaja kertoi käyttävänsä paikallisia erikoisjauhoja pohjassa, nam! Suosittelemme vaikkapa junan odottelun ratoksi Lahdessa. Toinen nam!


Westend House (14.12.2016)

Ihan kelpo, joskin tavanomaiset pizzat. Pohdimme käyvätkö Jorma + muut seudun alkuasukkaat täällä koskaan vai hyödyntävätkö hyviä kotiinkuljetustarjouksia.

Burger King / Lahti keskusta (16.11.2016)

Purilaiskuninkaassa oli laadukkaat Whopperit ja kovasti jutteluseuraa kaipaava vuoropäällikkö. 

Tamarin (13.10.2016)

Thai-ruokaa Tikkurilan ytimessä ja kovin keskinkertaista sellaista. Porvoon paikkaan (kaksi kpl alempana) verrattuna tämä pyörii pykälää vaatimattomammassa sarjassa.

Pizzeeria Mylly (15.9.2016)

Haminan Summa Cityssä oleva 12-paikkainen pizzeria, jonne ei ainakaan Iskenderin takia kannata eksyä. Voisivat tilata edes Kymen Sanomat.


Thai Street food (25.8.2016)

Vähän vaihtelua normaaliin pizzamenuun eikä ollenkaan suotta - sen verta loistavia makuja olivat annoksiinsa loihtineet. Tänne kuulemma jonotettiin avajaispäivänä kaksi tuntia...

Neville (2.6.2016)

Kouvolan keskustassa ollut keskinkertainen ja varsin hiljainen vähän jokaiselle-jotakin-ravintola. Hampurilainen ei ollut huono, mutta ei kovin paljon tuosta puuttunutkaan.

Leppävaaran kuningas (12.5.2016)

Verrattuna Pasilalaiseen monarkkiserkkuunsa, ei tämä paikka pääse
lähellekään tuon tasoa. Kuningas siis ehkä vähän liioittelua, hyvä jos 
edes prinssin tasoa.

Canttiini (20.4.2016)

Pykälää normikebupizzeriaa kultivoituneempi paikka, jossa hampurilaisissa oli niin paljon ranskalaisia, että osa putosi kyydistä matkalla keittiöstä pöytään

Louhelan pizzeria (10.3.2016)

Syrjässä seutukuntansa muusta liiketoiminnasta oleva pikkumesta, joka
tarjosi parasta pizzaa pitkään aikaan.

Korian herkkutupa (10.2.2016)

Entiseltä taksikuskien taukotuvalta vaikuttanut pikkumesta tarjosi ihan perusmainion lätyn Korian ylpeässä lähiössä.

Burger king / Rautatieasema (14.1.2016)

Vain töinen söi ja Grilli oli särki:(

Simonkylän pizzeria (10.12.2015)

Vaikka muista asiakkaista päätellen tämä olisi aivan yhtä voinut olla myös arvioitava kohde, niin pakko kehua, että oli myös paras pizza H2/2015 paikoista tässä listassa. Kannattaa poiketa, jos jostain kumman syystä kulmille eksyy

Arvid (19.11.2015)

Orimattilan keskustassa oleva Sukulan pimppaama paikka, jossa 
oli kyllä sisustus pimpattu hyväksi ja palvelukin tyydyttäväksi, mutta 
pizzoihin tuo ei ollut ulottunut.

Vanha Mestari (21.10.2015)

Olarin keskustassa oleva mättölä tarjosi nätin hymyn tarjoilijalta + keskitason pizzat. Hämmentävää oli, että kun täältä poistuttuamme menimme Välibaari -nimiseen oletettuun jouttolaan, huomasimme tulleemme uudestaan tämän saman, nyt hieman kysyvän hymyn luokse.

Fajitas (7.10.2015)

Sysmän paras ja varsinkin ainoa pizzeria tarjosi keskinkertaista pizzaa ja 
kärsimättömän pizzanvääntäjän. Kiire sulkea paikkaa oli ilmeinen, koska jo
20 mintsaa ennen ilmoitettua sulkemisaikaa kaveri sammutti puolet paikan
valoista.

Pizzeria Miran (10.9.2015)

Miran pizzat olivat normitasoa, mutta miinusta paikalle tuli siitä, ettei sen paremmin iltapäivä- kuin muitakaan jännempiä lehtiä ollut saatavilla, joten syödessä piti lukea Hesaria.

Pizzeria Midjat (26.8.2015)

Keskitason pizzat, mutta tavallista iloisempi pizzanpaistaja, joka sai iloa meidän ja omaan elämäänsä itseään toistavalla leikinlaskulla täytteistä poistetusta sipulista

Chilli Kebab Hakanemi (4.6.2015)
Tasapaksu ja varmaan aika tasalaatuneinenkin kebabketjumesta

Kaski (9.5.2015)
Tämä löytyy arvioitavana kohteenakin. Ruoka hintaansa nähden ihan ok, mutta hinta meidän yleiseen tasoon nähden korkeahko

Muusikkojäsenemme kotona (21.3.2015)
Loistavasti laitettua poroa. E-L:lle erityinen kiitos!

Pizzeria Runeberg (18.3.2015)
Pizzaa täälläkin; ei huono muttei mikään erinomainenkaan. Frederika olisi varmaan pystynyt parempaan

Pizzeria Americano Mikonkatu (11.2.2015)
Mennyt täysin ohi näin keskeisen paikan olemassaolo. Kerrassaan mainiot pizzat..erityisesti sijaintiinsa nähden olisi olisi odottanyt tylsempää suoriutuista

Havin Kebab-Pizzeria Jämsänkoski (8.1.2015)
Yhdet suurimmista kebab-annoksista ikinä - laadussakaan ei mitään moittimista.
Kynttiläpikaruokalalle voi toivottaa kaikkea hyvää!

Mäkikupla (10.12.2014)
Kirjoittajan mielestä koko PK-seudun parhaat pizzat...ei mulla muuta

Shish  Kebab (8.10.2014)
Erinomaista ja ehtaa iranilaista ruokaa. Vielää parempaa olisi ollut, jos olisi ymmärretty tilata myös jugurttikastiketta tms, mutta tämän kirjoittaja oppi vasta paikan päällä Iranissa puoli vuotta myöhemmin

Midhill  (3.9.2014)
Tällä kertaa gurmeetböörgeriä. Ei olisi maksanut vaivaa, vaikka veden hinta laskussa olikin. Toisaalta tulipa käytyä ennen kuin pisti pillit pussiin

Mökillä Otavassa (23.8.2014)
Kirjoittajan maallisen taivalluksen parhaat muikut!

Annapurna (15.5.2014)
Tämän harrastuksen eka nepalilainen. Tämä nyt ovat tehneet tasalaatuisuudestaan sen sortin taidetta, ettei tämäkään erottunut hyvässä eikä pahassa.

Kontulan Pizza-Kebab (12.3.2014)
Kaukana takana ovat ajat, jolloin tämä oli ykköskebumesta koko Helsingissä. Nyt kylmää vetistä ja muutenkin kurjaa...voi kyynel sentään :(

Pizza-Express Jakomäki (23.1.2014)
Hyvät pizzat vielä paremmalla palvelulla. Pizzojen mukana tuli kaupan päälle ilmaisen kokis pyytämättä ja murkinoinnin jälkeen kokki tuli suuren maailman mukaisesti kysymään, että maistuiko annokset.

Taukotupa, Hartola (9.1.2014)
Lehtipihvit täällä...ei nyt huonot, mutta FS-somessa ollut arvio "V****n hyvistä lehtipihveistä" oli kyllä mennyt vähän yli

Bullman (12.12.2013)
Voi veljet, mikä kokoiset annokset. Ne olivat ISOT!!

Pizza-Online Maunula (18.10.2013)
Normi pizzamättöä

Pizzeria Sipoossa (25.9.2013)
Tästä ei kirjautunut mitään jälkipolville. Ilmeisesti aika normitouhua

??? (21.8.2013)

Kannas (29.5.2013)
Tähän aikaan Helsingin parhaat burgerit.Sittemmin ollut huonompiakin kokemuksia

Pizzeria Dersim (21.3.2013)

Mikro kilisi iloisesti kebabbeja valmistettaessa. Maku sen mukainen.

Muusikkojäsenemme kotona (2.3.2013)
Arvoitusten sävyttämää fondueda ja mainiota poroa

Pizzeria Stadin ravintola (23.1.2013)
Normitason pizzaa

Pizza Online, Konala (12.12.2012)
Kerrassaan maistuvat pizzat, jotka vielä paikanpäällä nautittuna sai hitusen halvemmalla

Kirjoittajan entisen tyttöystävän kotona (2.11.2012)

Maistuva uuniperunakokonaisuus :)

Foxbear, Herttoniemi  (11.10.2012)
Aikas keskinkertaista pizzamättöä

Cella (29.8.2012)

Loistava Kallion kansanruokala. Musikantti H.Walli vaikutti ajattelevan samoin

Pizzeria Nerone (6.6.2012)
Pykälää tasokkaampi lättypaikka ja maut sen mukaisia

Pizza Mechelin (19.4.2012)
Tasapaksua pizzaviritystä

Puistolan Pizzapalvelu (8.3.2012)
Varsin hyvä kebabateria - ainakin jos suhteutetaan mikron kilisemisiin

Pizza Hazel (26.1.2012)
Ihan  ok normipizza

Terassibaari (26.1.2012)
Sushia arvioidussa kohteessa. Muuten ok, mutta kirjoittaja ei oikein ole sushin ystävä

Mega Pizzeria Myllypuro (8.12.2011)

Ihan ookoo kebut...huomioiden taaskin se, että mikron kautta pöytään tulivat

Dacca (20.10.2011)
Normitason pizzat, mutta meno sen mukaista, että päätimmekin arvioida kohteen

Jossain Hesarilla (11.8.2011)
Ei mitään dokumentointia/muistijälkeä

Vuosaaren Pizza-Kebab (9.3.2011)
Keskitason pizzaa...ei huono

Tuk-Tuk (26.1.2011)
Välistä Thai-ruokaa...nam

Willi Hanhi (16.12.2010)
Pizzoista jäi etova jälkimaku. Ei hyvä:(

Takos (4.11.2010)
Erittäin maukkaat leipäkebabit. Tämän paikan sittemmin tapahtunut lopettaminen oli menetys ainakin

Thai Aroi (23.9.2010)
Erittäin maukkaat thai-annokset. Sittemmin paikka on saanut laajempaakin julkisuutta ruokansa tasosta

Efes Vallila (7.7.2010)
Näitten reissujen huonoimmat kebut...ja se on huonosti se

Star Pizza Tapanila  (15.4.2010)
Tajuttoman iso kooltaan ja ok laadultaan oleva pitakebab

Mardin Korso (25.2.2010)
Ok..niin pizza kuin kebukin

Nivada (10.12.2009)
Maukas pizza paikassa, joka myös upgreidattiin arviointikohteeksi

Golden Pizza Kebab Kannelmäki (1.10.2009)
Vähän vetinen kebab, mikä tarkoittaa, että näillä oli huono päivä, koska yleensä tämä paikka on aivan Helsingin eliittiä, mitä kebab-laatuun tulee