keskiviikko 24. huhtikuuta 2019

TKK oksalla ylimmällä eli Kangasala-Pälkäne ja tietenkin Tamperettakin!

Seuraa meitä Facebookissamme

Kaikkien karvakuonojen omana päivänä TKK-arvioijat ottivat vainun kohti aurinkoista Pirkanmaata. Sitten viime autoretken Ford-traktori oli vaihtunut Skoda-traktoriin, mutta yhtä kaikki luotettavasti perille päästiin ja bonuksena vielä takaisinkin.

Epätyypillisen lämmin ja aurinkoinen huhtikuun keli  oli vähän karkoittanut väestöä baarien sisätiloista terasseille tai jopa terveempien elämänmuotojen pariin, mikä aavistuksen vaikutti negatiivisesti kierroksen pistekertymään, mikä jäikin keskiarvoltaan huonoimmaksi pitkään aikaan.



Panama

Pälkäneen entinen Ankkuri, nykyinen Panama, paikallisen virranpätkän tapaisen vieressä ollut melko hiljaisen oloinen paikka ainakin näin arki-iltana. Pari alkuasukasta istuskeli terassilla kevätauringosta nauttien ja hyvä niin sillä sisätilojen viihtyisyyttä alensi ehkä noin 7 vuotta kesken ollut seinien maalausprojekti. No oli sentään bilistä ja kaiken maailman muutakin pelijutskaa, joten muutakin tekemistä täällä seinien katselun lisäksi löytyy.

Kannattaisi silti ehkä viimeistellä remontti pikaiseen, sillä parin talon päässä oli Pälkäneen toinen paikka eli Kostian kievari remontoimassa itseään, jos ei nyt tiiviseen, niin ainakin jonkinmoiseen tahtiin ja avausta lupasivat jo vapuksi. 

+ Hyvä ajanvietevarustelu
- Pitkäjänteisesti keskeneräinen


Pneumant-arvio 1,6


Myrskyluoto

Kangasalan kaupungin kantakaupungin ainoa paikka, jossa tiloja  silmäillessämme baarin kyyppari tuli kysymään, että mitä ihmettä pojat oikein nuuskivat. Selvitimme millä asialla olimme ja kaveri oli tyytyväinen kertoillen niin Kangasalan baariskenestä kuin Darts-harrastuksestaan.

Siisti ja viihtyisä paikka, josta löytyi puuvene ripustettuna kattoon ja jossa käy myös live-esiintyjiä säännöllisesti. Tämä taisi olla ensimmäinen vene, joka näissä kuvioissa on nähty, vaikka lentokoneita yms onkin jo tullut vastaan. 

+ Mukava, joskin hitaasti lämpiävä kyyppari
- Maijaa ei näkynyt eikä muitakaan naisia


Pneumant-arvio 2,0


Suoraman Pub

Kangasalan kaupungin lähilähiössä ollut paikka, joka jakoi rivitalokiinteistön pienen K-marketin kanssa. Vilskettä ei ollut täälläkään. Iso osa asiakkaista viihtyi terassilla, sen kolmannen ollessa sisällä lukemassa Kangasalan sanomia.

Näillä spekseillä paikkaa voi luonnehtia käyntihetkellämme aavituksen tylsäksi, vaikka naapuripöydän tavoin viihdytimme itseämme niin ikään lukemalla Kangasalan sanomia.

+ Oli täällä nyt bilis kuitenkin
- Hiljaisehkoa

Pneumant-arvio 1,8


Nattarin Yläbaari

Terassin kautta "takaovesta sissään". 

Edelleen Kangasalan kaupungin esikaupunkialueella sijaitseva, jo 14 ikäinen legendaarinen (kuten itseään kutsuvat) baari - nyt jo varsin lähellä naapurikaupunkinsa rajaa. 

Terassilla oleva porukka toivotti meidät iloisesti tervetulleeksi ja myös vilkuttelivat iloisesti pois lähtiessämme. Siinä välillä jutustelu olikin sitten hiljaisempaa. 

Jonkunlainen yökerhokin täällä löytyy mutta tuo oli täynnä kaikenlaista rojua polkupyörästä alkaen. Kysyessämme lisää diskoilumahdollisuuuksista, möllin oloinen bodarikyyppari lähinnä murahti jotain tylyn epäselvää. Tänne ei ainakaan palvelun vuoksi tulla uudestaan....ja tuskin muutenkaan.

+ Terassi-ihmisten iloisia tervehdyksiä tullen-mennen
- Huonoa asiakaspalvelua


Pneumant-arvio 1,8


Vehmas Krouvi


Nyt löytyi oikea aikansa helmi. Kyyppari kertoi äitinsä perustaneen tämän paikan jo joskus 80-luvun alkupuolella ja nyt hän jatkaa itse businesta. Hiljaista oli valitettavasti  käyntihetkellämme  täälläkin, mutta paikan sisällä historian siipien kahinaa ei voinut olla kuulematta

Harrastusmahdollisuuksista erityisesti mainittakoon ainakin vuonna 2014 dokumentoitu "Puiston ympäri"-juoksu.

Kertakaikkiaan sympaattinen ilmestys nykyajan puunattujen ja tarkoin harkittujen hipsteri- yms paikkojen lomassa. Tämän kierroksen TOIMITUKSEN VALINTA!

+ Erittäin TYYLIKÄS kokonaisuus
- Muut asiakkaat puuttuivat kokonaan


Pneumant-arvio 1,8




Kivitasku / El Dorado

Kaukajärven Kivitasku, joka myös El Dorado nimellä joissain yhteyksissä tunnetaan eli Bolivia Tampereella vol 2.0.

2018-syksyllähän olimme käyneet jo aiemmin saman konsernin samannimisessä paikassa toisella puolen kaupunkia, Tohlopissa. Täällä oli kerrassaan erinomaisen iloisen pirteä palvelu (ja lisäksi paljon muita vastaavia adjektiivejä) sekä paljon kaikenlaisia aktiviteettejä biliksestä alkaen.

Miinusta tuli paitsi Veeässän hankalahkosta sijoittelusta (ei asiaa pyörätuolilla eikä välttämättä yhtään isommassa laitamyötäisessäkään) mutta ennen kaikkea siitä, että vieläkään tämän ketjun paikoilla ei ollut tarjolla bolivilaisia pienpanimo-oluita. Ja tällä kertaa niitä ei edes luvattu tilatta toisin kuin Tohlopissa taannoin. Lisäksi olimme varmoja, että bilispöydälle oli langetettu jonkinlainen Inka-kirous. Sen verran haastavaa oli tällä kertaa pallojen pussittaminen.

Joka tapauksessa kierroksen parhaat (jaetut) pisteet!

+ Maailman iloisin palvelu
- Bolivia-teemaa lisää valikoimiin!


Pneumant-arvio 2,6


Goljat

Kaukajärven ostarin se aavistuksen tunnetumpi paikka, joka oli sitten arvioitu kohteemme numero 900! 

Eivätkä hyvät uutiset siihen loppuneet. Toinen positiviinen asia tuli heti siitä, että jäsenemme Jii on ilmiselvästi nuorentunut!! Toisin kuin yleensä, häntä ei täällä luultu suinkaan Ismo Alangoksi vaan tämän veljeksi, Ilkaksi!

Tästä Jiin itsetuntoa nostaneesta havainnosta sitten lähtikin pitkähkö ja syvällinen keskustelu tulevan baariCEO:n kanssa. Paikkaa ollaan kuulemma kovasti uudistumassa, joten kulmilla liikkujien kannattaa pitää silmänsä auki - jotain hienoa ja positiivista on tänne kuulemma tulossa. 

Nykyisellä toimintamallillaankin tasainen perussuoritus ja täyttää varmasti lähipiirin asiakaskunnan tarpeet.

+ Mukava baarihenkilöstö ja muutenkin tasainen suoritus. Kierroksen ainoa paikka, joka ei mistään arviointikohdasta saanut minimiarvioita.
- Tasapaksu suoritus myös negatiivisessa mielessä. Hyvin tehdyllä uudistamisella mahdollisuus merkittäväänkin parantamiseen


Pneumant-arvio 2,3


Kaksikko

Kaukajärven ostarin se aavistuksen tuntemattomampi paikka, jonka nimi juontunee kulmakunnan kansallisurheilusta (kirj. veikkaus)

Kaksikko painii kilpaa samalla ostarilla Goljatin kanssa ja juuri tänä iltana oli aavistuksen voitolla johtuen ensi sijaisesti siitä, että tietovisa sattui olemaan juuri käynnistynyt ja eteni jo aiemmista visoista/bingoista yms tutulla älämölökaavalla.
Kommentteja tuli yleisöltä sitä tahtia ja sen laatuisia, ettei niitä ehdi ja/tai kehtaa taltioida, mutta aika hyvän osansa niistä happamimmista sai kysyjän roolissa ollut herrashenkilö. Eikä ihan täysin syyttä ollenkaan. 

Kierroksen jaetut korkeimmat pisteet - Kippis sille ja kulaus myös sekä Hyvää jatkoa!

+ Hyvää visailumenoa
- Vaatimaton ulkoasu ja kehno juomavalikoima


Pneumant-arvio 2,6


Hallilan pub

Tässä paikassa oli kyllä parasta samassa rakennuksessa olleen pizzerian pizzat. Toinen positiivinen huomio tuli siitä, että tämä oli selkeästi koiraintensiivisin käydyistä paikoista. Mikäpä sen mukavampaa näin wuffejen omana päivänä.

Sijainti korkean mäen päällä vaimentaa alempien kansankerrosten tuloa tänne, mutta kyllä jano keinot keksii. Muutoin tästä paikasta ei paljoakaan jäänyt kerrottavaa jälkipolville, kun oudon vihreä sisustustuskaan ei jaksa pitkään hämmentää katsojaa.

+ Naapurin pizzat ja terassin koirat
- Vähänlaisesti asiakkaita ja ajanvietettä



Pneumant-arvio 1,6


Kulttuuriravintola Railo


Sitten siirryttiinkin Nekalaan ja aloitus siellä ehdasta kulttuuriravintolasta. Alunperinhän kutsuimme sisäisesti näitä reissuja kulttuurikierroksiksi, joten tämä nimi miellyttää meitä vähintäänkin oikein hyvin. 

Paikka itsessään oli reissun viihtyisin, juomavalkoima erinomainen, live-esiintyijä ja kruununa oli vielä se että viehättävä sekä reipas baarineito oli kiinnostunut touhuistamme. Suosittelemme oikein lämpimästi tätä persoonalista paikkaa! 

Pisteetkin (jaettu ykköstila) tukevat tätä havaintoa!

+ Kierroksen selkeästi paras olutvalikoima
- Vähän ja rauhallisia asiakkaita. Ehdat kulttuuribarbaarit loistivat poissaolollaan.



Pneumant-arvio 2,6




Wanha Tappi

Parisataa metriä kohti Tampereen keskustaa ja löytyi seuraava arvioitava kohde. Tämäkin todettiin myös ominaisuuksiltaan kelpoiseksi lajinsa edustajaksi olkoonkin, että kahden muun Nekalan persoonallisemman paikan välissä jäi tästä vähän tasapaksun kuivakka fiilis.

No, tarjolla olisi ollut  myös ruokaa ja hengen ravintoakin eli livemusaa täällä säännöllisesti löytää.

+ Monipuolinen ruokalista ja suht paljon asiakkaita
- Asiakkaat eivät olleet kovin riehakkaita täälläkään



Pneumant-arvio 2,4


Kahvila Katiska

Taas parisataa metriä kohti pohjoista ja seuraava paikka. Katiska kuvaa kyllä melko hyvin tätä paikkaa. Aika monen muista turskaa ja kapakalaa oli tänne jonkinlaiseen aikasumppuun jäänyt. 
Baaritäti oli kuitenkin sen verran tiukkaotteinen että kuri varmasti pysyy vaikka asiakaskunta tosissaan olikin aikas lailla enempi elämän ylä- ja alamäkiä nähneen oloisia kuin edellisissä paikoissa. 

Voisi sanoa jopa, että tässä oli sitä ehtaa rämppähenkeä mitä tämän päivän Nekalasta vielä odottaa löytävänsä ja mitä noita kahdesta edellisestä fiinimmästä paikasta jäi puuttumaan.

+ Mukava tunnelma
- Kovin kapoinen juomavalikoima 


Pneumant-arvio 2,1

Arvoituja paikkoja kaiken kaikkiaan 905 kpl

keskiviikko 3. huhtikuuta 2019

Pääkaupunkiseudun keväässä


Seuraa meitä Facebookissamme

Emme kulkeneet Hakaniemenrantaa ja salmiakin syöntikin jäi vähemmälle, mutta kauniissa kevätsäässä bongasimme setin uusia ja aiemmin väliin jääneitä paikkoja niin eteläisestä Espoosta kuin eri puolelta Helsinkiäkin.

Elämyksellisempiäkin retkiä olemme joskus kokeneet, mutta omalla tavalla kiintoisiakin paikkoja nämäkin olivat, joten kannattaapi lukea kokemuksemme näisä.

Monessakin mielessä kierroksen hallinta oli vähän hakusessa - yhtenä osoituksena siitä, ravintolamurkinointi jäi kokonaan tällä kertaa väliin. Onneksi arvioijakäsikirjamme ohjeiden mukaisesti olimme varanneet vanikkaa kotiin tälläistä tilannetta varten.



Captain Corvus

Kapteeni Varis oli hiukan keskimääräistä persoonallisempi moderniksi ostaribaariksi. Tumma sisustus pienine, joskin hajanaisine yksityiskohtineen ja virtuaalitakkoineen saattaa olla jopa jonkun mieleen  (ei meidän).

Kun olutvalikoima oli hiukan keskimääräistä parempi ja palvelukin iloisehkoa, niin kyllä täällä omenaostosten lomassa hetken viettää.

+ Ystävällinen palvelu

- Ei pahemmin ajanvietejuttuja


Pneumant-arvio 2,0


O'Leary / Iso Omena

Omppo-ostarin toinen paikka. Kokoa oli paljon ja näköä myös. Ja varsinkin telkkareita. Pariin kertaan noita koetimme laskea, mutta aina tuli eri lukema, joten kysyimme asiaa henkilökunnalta ja kuulemma viitisenkymmentä niitä on. Voihan tuon ajatella, että laitteiden määrän kasvaessa myös todennäköisyys kiintoisemmille ohjelmille kasvaa, olkoonkin, että nämä näyttivät vain kahta eri lähetystä.

Paitsi televisioita myös kaikenkokoisia ja näköisiä pieniä ja keskikokoisia tauluja olivat seinät lievästi sanoen täynnä. Tässäkin oli satsattu määrään laadun sijasta.

No; leppoisa palvelu, laadukkaat vessat (tv:t toki niissäkin) ja mukava ajanvietevalikoima nostivat paikan pisteet kierroksen parhaaksi.


+ Todella paljon televisioita
- Kiintoisimmat asiakkat olivat naapurin pelisalissa


Pneumant-arvio 2,7


O'Leary / Forum

Omppo-sisarustaan selkeästi pienempi paikka, kuten myös hiljaisempi. Palvelu oli täälläkin kohdilllaan, ja televisiot myös. Nyt ei enää jaksettu laskea vaan kysyttiin niitten lukumäärää heti kyypparilta. Tällä ei ollut ihan varmaa tietoa ja niinpä hän vaelsi ravintolasalinsa ympäri ja laski ne yksi kerrallaan saaden tulokseksi 40 töllöä. Erinomaista asiakkaan tiedonjanon täyttämistä!

Muita asiakkaita ei pahemmin ollut ja kun OmppoLeary oli kahminut kaikki ketjun ajanvietejutskatkin, niin täällä emme pitkään viihtyneet.


+ Paljon televisioita ja tiheästi
- Hyvin hiljaista

Pneumant-arvio 2,0



Ateljee bar Torni

Tämäkin paikka tuli nyt vihdoin käytyä katsomassa. Juomien hintojen maisemalisissä ei todellakaan ole täällä ujosteltu - pieni 3karhu maksaa peräti 9 euroa!! 
No; pääkaupunkimme kattoja ihmetellessä tuo hetken kirpaisu nopeasti unohtuu. Maisemien lisäksi millään muullahan tälläisessä paikassa ei oikeastaan mitään väliä olekaan.

Paikan miesten ulkohuoneesta löytyy tähän mennessä parhaat vilautusmahdollisuudet, kunhan vain alhaalta osattaisiin katsoa oikeaan paikkaan...

+ Hulppeat näköalat
- Kallis olut


Pneumant-arvio 2,0


Heidi's Bier Bar

Uudehko kellaribaari, jossa huomion vei lähinnä tarjoilijan hieno baijerilaishenkinen "Heidi-asu", kuten myös se, että hänellä selkeästi oli muodollista pätevyyttä kyseisen asun käyttöön. Palvelu ei sitten enää samaa tasoa ollutkaan, mutta ilmeisesti olimme päivän ensimmäiset (ja mahdollisetkin viimeisetkin?) asiakkaat, joten eipä tuossa nyt maksanut vaivaa pinnistelläkään.

Kovin oli siis hiljaista, mutta viikonlappuisin käy kuulemma enemmän ja nuorempaa väkeä. Tuskinpa tulemme todentamaan.


Suksisisustus oli vähintäänkin erikoinen ellei peräti hieno. Ehkä sen perusteella (kuten myös sivujensa mainosten) tätä paikkaa voisi luennehtia "after ski -baariksi". Sellaisena meille ensimmäinen ever!

+ Heidi oli ihan Heidin näköinen; suksien käyttö sisustuselementtinä
- Heidi voisi käydä jonkin asiakaspalvelupikakurssin

Pneumant-arvio 2,0



Harbour Tap & Taste

Kalasatamassa meren rannalla sijaitseva paikka, josta löytyi mukava sisustus, hyvä juomavalikoima sekä kiva palvelu. 

Käynnissä oli huomattavasti rauhallisempi bingo kuin mihin olimme tottuneet (vrt vaikkapa Kouvolan Lehtohovi) mutta hyvin tämäkin eteni, koska satunnaisia "Bingo"-huutoja silloin tällöin kanssa-asiakkaiden joukosta kuului.

Oikein viihtyisän oloinen paikka.

+ Esimerkillisen siisti
- Bingotunnelma vähän hakusessa

Pneumant-arvio 2,4


Oluthuone Haavi

Kalasataman Redissä sijaitseva paikka; helppo poiketa metrolta jos vain paikan löytää.
Vaikka tuo kuulostaa Redin tapauksessa jo vähän kuluneelta vitsiltä, niin totta on, että kirjoittaja ensimmäisellä redi-retkellään tätä mestaa yritti löytää. Onnistumatta. Nyt satuttiin tulemaan ideaalista suunnasta, joten tällä kertaa ei ollut vaikeuksia.

Muitakin asiakkaita tänne oli löytänyt ja hyvä niin. Paikka oli ihan mukavan oloinen, jossa kaikki keskeiset elementit olivat kuta kuinkin kohdallaan, joskaan toisaalta mitään mieleen jäävää täältä ei löytynyt. Tyypillinen paremman väen kerrostalolähiön paikka, jonne ei rämppäväki helposti eksy (eksyvät jo matkalla).

Sivuillaan väittävät, että olutvalikoimassa olisi peräti 100 erilaista tuotetta. Harjaantuneet silmämme eivät moista väitettä tue, mutta ehkä heillä oli joku salainen tiskinaluskaappi tms.

+ Tasaisen hyvä suoritus
- Kovin rauhallisia asiakkaita


Pneumant-arvio 2,4


Ralli

Pihliksen ostarin uusin saluuna-baari. Paikka, joka nimellään lupaa paljon vauhtia ja vaarallisia tilanteita. Kumpaakaan noista emme mielestämme löytäneet mutta ilmaista(!) bilistä kylläkin ja myös voittajahaasteen paikalliselta mielensäpahoittajalta. Sekin haaste jäi väliin sillä kyseinen herra siirtyi aikansa olemassaoloaan anteeksi pyydettyään savuiselle ulko-osastolle. 

Palvelu oli erittäin hyvää, mutta muutoin tästä ei vakipaikkaa syntynyt kummallekaan meistä.

+ Ilmainen bilis
- Wannabe-pelihihassaroikkujat


Pneumant-arvio 2,0


Teeritupa

Kaljaa koneeseen ja Teeri tupaan!!

Isofonttinen teksti baaritiskin yläpuolen tussitaululla kertoi kaiken oleellisen, mistä tässä erittäin symppiksessä ja myös erittäin pienessä Ala-Malmin hämärillä sivukujilla sijaitsevassa paikassa on kyse.

Kalasatamaan kuppiloihin verrattuna hiukan alempien kansankerrosten kanttispaikka, jossa asiakkaita oli tuvan täydeltä. Vaikka nämä eivät juuri tänä iltana kovin riehakkaita olleetkaan, oli tunnelma noin baariksi poikkeuksellisen lämmin, mitä pirteä oranssi sisustus korosti kuten myös se, että ystävällinen kyyppari huomioi jokaista ovesta johonkin suuntaan kulkijaa jollain ystävällisellä lausahduksella.

Vaikka pisteet eivät huipputasolle nousseetkaan, oli tämä silti ehdotttomasti TOIMITUKSEN VALINTA tälle kierrokselle.

+ Todella lämminhenkinen palvelu
-  Kapoinen olutvalikoima


Pneumant-arvio 2,4


Kulmabaari

Toinen Ala-Malmin peräkulmien baari, joka välillä on ollut pizzeria, välillä baari ja välillä jotain vähän molempia. Tällä hetkellä vain baari.

Sivuillaan olevissa arvioissa paikkaa luonnehditaan Helsingin kaurismäkeläisimmäksi baariksi eikä tuo nyt välttämättä kaukaa haettu ole. Ainakin nettisivunsa (kannattaa katsoa - linkkihän näihin löytyy klikkaamalla blogistamme paikan nimeä, jos joku lukija ei tuota vielä ole huomannyt) ovat kyllä hyvin "kaurismäkeläiset", jos nyt nettisivuista niin voi sanoa.

Täällä olisi ollut teoriassa karaokemahdollisuuskin mutta laulaa ei saanut kuin perjantaina, joten se riemu jäi kokematta. Paikan omistaja keräsikin nimiä jonkinlaiseen adressiin, jossa tavoitteena oli käsittääksemme hiukan saada lisää toimintavapautta kyseiselle kuppilalle. Tälläistä kehitystä tuemme aina, joten laitoimme listaan omien nimiemme lisäksi pari muutakin kunnianarvoisaa allekirjoitusta.

Mitä itse fyysiseen paikkaan tulee, niin Kulma oli vielä edellistäkin pienempi paikka kooltaan, mutta yhtä lailla täynnä melko hyvässä vauhdissa olevaa sekalaista seurakuntaa. 
Erityistä huomioita kiinnitti poikkeuksellisen fiksu ja älykäs nuori psykologian opiskelijaneitonen, joka kärsivällisesti antoi uracoachausta ei niin välkylle nuorelle herralle.

+ Mielenkiintoisia asiakkaita moneen lähtöön.
- Karaåkea ei saanut laulaa keskiviikkoisin


Pneumant-arvio 2,4



Tämän jälkeen meillä piti olla vielä kaksi paikkaa, mutta ensimmäinen, Töyrynummen Bellas, oli kärsinyt jonkinlaisen vahingon ja oli tiukasti pimeänä. Toinen paikka eli Puistolan Pelimanni taas todettiin jo aiemmin arvioiduksi - miksi tätä ei todettu jo ennen reissua? - sitä pitää kysyä "erinomaiselta" reittisuunnittelijaltamme.

Arvoituja paikkoja kaiken kaikkiaan 893 kpl