perjantai 30. joulukuuta 2016

Vuoden vaihtuessa

Tuhannnen kapakan kautta -blogi kiittää seuraajiaan kuluneesta vuodesta ja toivottaa sekä nykyiselle että tulevalle lukijakunnalleen mitä antoisinta ja maltaisinta uutta vuotta 2017.

Lupaamme pitää erityistä huolta kapakkakulttuurin vaalimisesta ja sen levittämisestä suuren yleisön tietoon näin alkavana Itsenäisyytemme juhlavuonna.

Seuraava retkemme suuntautuu sinne mihin aurinko ei pais....
eiku siis sinne missä joulurauha perinteisesti julistetaan.

Kippis!!

 t. Jäsenet J & K

keskiviikko 14. joulukuuta 2016

Kallio ja Kaakkois-Espoo

Viimeinen julkisilla tehtävä Espoon retki oli kovasti kutistunut, koska Tapiolan ns facelift oli deletoinut hyvän joukon mainioita kaljakuppiloita. Onneksi pääkaupunkimme elää ja uusiutuu ja näinpä saimmekin hyvän reissukokonaisuuden lisäämällä tähän retkeen setin uusia paikkoja sekä Kalliosta että lounaisista kaupunginosista.

Joulukuu on perinteisesti ollut kesäkuukausien ohella vaisuinta aikaa eikä tämäkään kierros valitettavasti tuonut poikkeusta tuohon sääntöön. Toisaalta ilman vaatimattomia kierroksia ei olisi niitä loistaviakaan...


Bar Kapsäkki

Pneumant-arvio 2,1


Tämän paikan mukaansaanti näihin tilastoihin meni varsin tiukalle, koska sivujensa mukaan pillit laitetaan pussiin 19.12. 

Eipä tuolla meidän käydessäkään mitään asiakasryntäystä ollut, joten ehkä tämä teatteribaari ei oikein paikkaansa seudun baariskenessä löytänyt.
Jotain musiikkiesitystä paikassa viriteltiin - lienikö jonkinlainen joutsenlaulukonsertti - ja ihan viihtyisältä paikaltahan tuo näytti muutenkin. Saapa nähdä palaako vanha kunnon Alfamer vanhoihin tiloihinsa, kun tämä alta pois katoaa.

+ Rauhallisen viihtyistä, elävää musiikkiakin joskus
- Vetelee viimeisiään


Harju Baari


Pneumant-arvio 2,3

Entisen jättiannoksia tarjoilleen Bullmanin tilalle on ilmestynyt varsin iso ja Kallion mittakaavassa modernihkon oloinen juottola. Erinomaista asiakaspalvelua lukuun ottamatta, paikka oli aika hajuton ja mautonkin ja mikä pahinta hieno joulupukkikoriste (kts kuva 12.12.2013) ei ollut seurannut Bulmannista mukana.

+ Hyvä palvelu
- Oikein kirjoitus ja pukki hakusessa


Tenho

Pneumant-arvio 2,0

Tämän tuoreehkon gastropubin kuuluminen kierrostemme skooppiin oli aika tiukalla, mutta mukavan kyypparin nyökkäys sille, että paikassa välillä on kovempiakin juominkeja + ohjesääntömme arvioida mieluummin yksi paikka liikaa kuin liian vähän tekivät sen, että mukaan tämän otimme, vaikka ainoat kanssa-asiakkaat mutustivatkin jotain ruoan ruokaa.

Sisustus oli hienompi, mitä hesarin juttu väittää ja live-esityksiäkin on paikassa toisinaan tarjolla. Toisaalta kuten edellisestä kappaleesta voi päätellä, tunnelma ei ihan hirmuisen riehakkaaksi käyntimme aikana noussut.

+ Tyylikäs tila, ystävällinen kyyppari
- Rauhallinen meno

Efes

Pneumant-arvio 1,7

Mitähän mahtaa saada paikasta, joka on nimetty turkkilaisen jäisenä tarjottavan litkun mukaan?! No, ei ainakaan hyvää olutta.

Kovin paljon muitakaan ylistettäviä asioita tästä ei löytynyt, jos lasketa jo aiemmin tutuksi tullutta tapaa, jossa kyyppari "uudelleensulkee" ja laittaa takaisin myyntihyllyyn jo avamaansa oluen, jota asiakas ei halunnutkaan.

Sijaintihan paikalla Piritorin kupeessa on mitä parhain eikä tämä ilmeeltäänkään ihan huono ole. Asiakkaita nyt ei ollut montaakaan ja naissellaisia ei ensimmäistäkään. Ehkä joku muukaan meidän lisäksi ei ole Efes-oluen isoin ystävä.

+ Hyvä sijainti
- Vain Efestä tarjolla


Amarillo Street Bar

Pneumant-arvio 2,4

Tämän kierroksen tasosta kertoo se, että läheltä piti, ettei Amarillo bar saanut koko kierroksen parhaita pisteitä, mutta onneksi loppussa kurreskintorin paikka meni ohitse.

Eihän tässä paikassa sinänsä mitään vikaa ole, minkä asian aika moni muukin oli huomannut, koska emme saaneet edes omaa pöytää. Juttuseuraa ei kuitenkaan löytynyt ja muutenkin paikan populaatio oli lähinnä jouluostosten jälkitunnelmissa olevan oloista seurakuntaa, mikä nyt mielentilana harvemmalla on se kaikkein iloluontoisin.

Ehkä Ässän silti kannattaisi levittää enemmän Wiljami-sanomaa ja jättää nämä muut viritykset vähemmälle.

+ Paljon väkeä
- Kliinisehkö paikka


Notre Dame

Pneumant-arvio 2,2


Kerta kaikkiaan ankea räkälä täynnä näköisiään asiakkaita. Siispä kerrassaan loistava tilaisuus hienoon baarikokemukseen ja kyllähän sitä juttua kanssa-asiakkaitten kanssa aikaan saatiinkin. Silti jotain jäi puuttumaan - vähän kuin olisi ajellut lenkin Ferrarilla käyttäen vain kakkosvaihdetta.

Ruoholahdenhan kävimme läpi jo viisi vuotta sitten ja silloin tätä paikkaa ei vielä ollut. Aika harvassa näinkin lähellä keskustaa ovat uudet tällaiset mestat. Paikalla ei ole edes FB-profiilia, mikä alkaa olla aika harvinainen tilanne nykypäivänä. Hyvin oli kuitenkin kohdeyleisönsä löytänyt ilmankin.

+ Reipashenkinen paikka, värikäs asiakaskunta
- Jotain jäi silti puuttumaan


Rixi baari

Pneumant-arvio 2,0

Tämän aikanaan skippasimme skooppiin kuulumattomana, mutta mm tästä saadun negatiivisen kollegapalautteen (terveisiä JiiHoolle) sekä parin silminnäkijähavainnon perusteella päätimme käydä tarkistamassa tilanteen ja kyllähän tämä mukaan mahtui.

Sisääntulo paikkaan oli eri jouluvaloinen, mutta muutoin hirmusti kerrottavaa ei jälkipolville jäänyt. Kohtuullisesti rauhallisia asiakkaita; osa oluen, osa jotain ruokaa muistuttavan parissa.

Esiintyjiäkin tuolla joskus on, mutta ei kuitenkaan kovin usein päätellen siitä, että sivuillaan päällilmmäisenä mainostavat yhä jotain 3.9 ollutta juttua.

+ Hienot jouluvalot
- Kokonaisuutena aika tylsä paikka


Westend Siesta

Pneumant-arvio 1,7


Ei selvinnyt käykö Jorma usein tässä hyperarvoasuntoalueen ainoassa kuppilassa, jonka väitetään olevan niin Suomen pienin karaokebaari kuin Espoon pienin A-oikeuksin varustettu baari.

Noista ei muuta havaintoa ollut kuin, että pieni paikka tämä tosiaan oli ja siinä kaikki. Poikkeamamme jäi tosin vähän lyhyeksi, kun päätettiin vielä ehtiä syömään naapuripizzeriassa ennen bussin tuloa. Tuskinpa kuitenkaan fiilis olisi muuttunut, vaikka oltaisiin jääty koko illaksi.

+ Onhan se hyvä, että paremmallakin väellä on edes jokin paikka
- Pieni ja tyhjä


Garden City Cafe

Pneumant-arvio 2,2

Tämä oli kerta kaikkiaan vaikea paikka löytää eikä asiaa helpottanut se, että varsin varmalla äänenpainolla paikalliset alkuasukkaat neuvoivat meidät ensin ihan muualle.

Löytyi kuitenkin ja vaikka ulkoa näytti lähinnä kukkakaupalta, ihan kelpo paikka oli tämä ystävällisine palveluineen ja Cisse Häkkisen kuvineen. Jälkimmäisestä riitti jopa tarinaa.

Hyvä, että edes joku paikka on selvinnyt alueen myllerryksestä - kas kun ei ole korvattu tätäkin Jyväsellä.

+ Hienoa historiaa seinillä
- Vaikea löytää


Sherlock Pub


Pneumant-arvio 2,4


Tapiolan ytimen laitamilla, entinen Pickwick on nykyään ihan kelpo ellei ainakin valikoimansa puolesta suorastaan loistava olutbaari. Mistäpä muualla löydät erinomaista Not for Jokinen -olutta?!

Vaikka paikan olutvalokoima olikin hiljentymisen arvoinen, oli tunnelma oli silti vähän turhankin harras. Mihinkähän seudun entisten räkäräkälöitten asiakaskunta on oikein mennyt?!

+ Loistava olutvalikoima
- Rauhallinen atmosfääri


Oravanhäntä

Pneumant-arvio 2,7

Kierroksen parhaaksi paikaksi osoittautui ns vanhan Tapiolan puolella oleva 60-luvun ostarin tapaisen yläkerrassa oleva juottola.

Täällä oli eri mukavaa juttuseuraa, joilla oli paljon näkemystä ja kokemusta seudun historiasta ja maailman menosta muutenkin.

Vaikka em asiakkaita lukuun ottamatta, mitään yksittäisiä kohokohtia paikka ei tarjonnutkaan, oli se kuitenkin kaikista arviointikohdista katsottuna tasaisen hyvä, minkä seurauksena kokonaisarvio nousi ihan kunnioittavalle tasolle. Hyvä suoritus baarilta, jonka olemassaoloa 90% espoolaisista tuskin edes tietää.

+ Mukavaa juttuseuraa
- Syrjäinen sijainti


Gallows Bird

Pneumant-arvio 2,2

Tätä paikkaa yleisesti hehkutetaan koko Espoon ykkösbaarina ja kyllähän tuo varsinkin olutvalikoimansa puolesta vakuuttava olikin.

Valitettavasti paikasta silti jäi päällimmäisenä mieleen se, että kyvyttömyytemme kommunikoida selkoblondikielellä, että haluamme juoda vain yhden oluen puoliksi, sai blonditarjoilijan tiuskinnallaan tekemään selväksi sen, kuinka tyhmiä asiakkaita olimmekaan. 

Ei tämmöisessä paikassa kyllä olettaisi/saisi moiseen palveluasenteeseen törmäävän.

+ Hieno olutvalikoima
- Huono palvelu


Arvoituja paikkoja kaiken kaikkiaan 613 kpl