keskiviikko 16. marraskuuta 2016

Lahti


Luminen mutta vesisateisen tuhruinen ensiretkemme julkisilla pidemmälle ja takaisin.

Kustannukset 
Sikakoon: 4€ linjuri ja hieman yli 10€ junalla takaisin, joten mieron tie ei meitä ainakaan matkakulujen takia kohtaa. Varsinkin tuo dösähinnoittelu on hupaisaa, kun tuolla rahalla ei pääse julkisilla edes Keravalle.

Juicen biisiä lainaten; Lahti on kalteva kaupunki. Tämä mäkisyys oli pieni yllätys, koska nyt emme edes suunnistaneet sen paremmin Karpalon- kuin hyppyrimäillekään, mutta tosissaan harvoin on on yhtenä iltana elämässä mennyt niin paljon ylöspäin kuin tällä reissulla.

Reippaasti ja suunnitellussa aikataulussa kuitenkin suoriuduimme tästä ponnistelusta. Suljettuina olivat seuraavat etukäteen suunnitellut paikat: Ravintola Lispetti, Hyvä Aatos sekä Ylämummo, joista ainakin pari jälkimmäistä otetaan työn alle toisella kerralla. Lispetin osalta tilanne näytti jo menetetyltä :(

Laune baari

Pneumant-arvio 2,4


Entisen säästöpankin tiloissa jo 30 vuotta ollut paikka, joka sivuillaan mainostaa olevansa paitsi viihtyisä myös lämminhenkinen. Ei tuo luonnehdinta kaukana totuudesta ollutkaan. Viihtyisyyttä luo sisustus, jolle ei kummoisia säätöjä ole tehty tuon 30-vuotisen taipaleen aikana ja palvelu oli paitsi lämminhenkistä niin myös varsin hyväntuulista. Toivottavasti malttavat hillitä updeittauksia myös jatkossa. Hyvä aloitus Lahen kierrokselle.

+ Ystävällinen asiakaspalvelu
- Ei naisen naista, ei edes lahelaista


Villiruusu

Pneumant-arvio 2,5


Matkalla edellisestä piti poiketa ostamaan Jäsen-Jiille pohjallisia paikallisesta osuushypermarketista (Joku saatta ihmetellä, kuka tarvitsee uusia pohjallisia kesken baarikierroksen mutta totuushan on että pohjallisten tarve ei kysy aikaa eikä paikkaa). Näillä sitten kelpasi raahautua loputon nousu ylös Liipolaan, joka jo etukäteen herätti tiettyä kunnioitusta. Onhan tuo säännöllisesti top-10 -listalla, kun arvioidaan ankeimpia lähiöitä Suomi-sarjassa.

Lispetti oli pistänyt pillit pussiin, joten ostarin ainoa paikka oli tämä Wanha Mestari -johdannainen, jossa voisi kuvitella viikonloppuisin olevan aika reipastakin menoa. Nytkin kirjallisuuspiirit huolehtivat siitä, että aivan hiirenhiljaista ei näin ke-iltanakaan ollut.

Mainio tarina sai päivänvalon, kun random herran horjuessa pöytämme ohi, tervehdimme tuota ja kun tämä herrasmies kysyi mistä me hänet tunnemme, vastasimme kohtalokkaasti, että tietenkin Pilvenmäeltä vuodelta 1979. Kaikessa satunnaisuudessaan mainio vastaus, koska herra osoittautui pitkän linjan raviohjastajaksi ja siitä sitten juttua riitti siitä, millaisia ominaispiirteitä eri raviradoilla on. 
Koska elossa olevia ravimiehiä lienee ehkä tuhannen kappaletta (kirjoittajan arvaus), todennäköisyys tämän kaltaiselle tapahtumaketjulle ei voi olla kovin suuri. No, paitsi tekevälle niin myös sanovalle sattuu!

+ Ravimiehen tarinat
-  Tänne oli kova kiipeäminen



Huippu baari

Pneumant-arvio 3,1


Edellisestä paikasta saimme vinkin toisella laidalla Liipolaa sijaitsevasta salaperäisestä huippubaarista. Tätä googlailumme ei ollut tavoittanut, joten ei muuta kuin muutos travelplääniin ja uusi kilometrin kävely noin 15 asteen nousua.

Paitsi että paikka sijaitsi alueen huipulla oli myös sen asiakaskunta retkiemme ehdotonta huippua!! Näin paljon näin mukavia ihmisiä on harvoin, jos koskaan kohdattu näin pienessä tilassa. Halailuista ei ollut tulla loppua kun täältä pois lähdettiin...snif.

Niin...ja paikan weecee oli lattiasta kattoon koristeltu Aku Ankka -sarjakuvin....jee!

Kaiken edellisen jälkeen ei ollut yllättävää, että tämän hetken statistiikassamme paikka meni jaetulle all-time -sijalle 2 ja todella ansiosta.

+ Uskomattoman hieno WC ja sen käyttäjäkunta
-  Tänne oli tosi kova kiipeäminen


Anttilanmäen baari

Pneumant-arvio 2,6

Täällä oli tietovisailut kuumimmillaan, joskaan ihan kuuhun asti menevää rakettia ei näitten visailijoitten rakettitieteillä saane aikaan.

Muutoin kodikas ja hyvin varusteltu lähiöbaari syvällä omakotialueella, jonne ei kyllä satunnainen matkailija hevin eksy.

+ Hieno varustus ja asiakkaitten sisäinen tietovisakisa
-  Palvelu kierroksen heikointa ja vieläpä selvähköllä erolla


Saksalan krouvi

Pneumant-arvio 2,3

Huomioiden kissankokoiset neonvalo-opasteet ja se että oli vain pari pientä rakennusta, josta etsia, oli tämä yllättävän vaikea löytää.

Paikassa oli käynnissä jo aiemmin tutuksi tullut ns nousuhumala-bingo, joka menee aina saman tapahtukaaren mukaan eli ensin kaikki örveltävät ja huutavat kovaan ääneen, sitten pieneen ääneen ja lopuksi kuuntelevat hiljaa kuuliaisesti bingoemännän ohjeita. 

Olutvalikoima oli kierroksen heikoin ja se on heikko se, koska muidenkin kakkonen tuli kovin rimaa hipoen.

+ Bingojännite oli ihan käsin kosketeltavaa
-  Vaikea löytää + vaatimaton juomavalikoima


Bar Monaco

Pneumant-arvio 2,1

Näitä paikkoja, joissa kohderyhmä on selvästi jotain kirjoittajan tyttären ikäluokkaa. Nyt ei ollut edes nuorisoa, joten tämän enempää kerrottavaa tästä ei jälkipolville jää.

Niin...ja aika tyhmä nimikin paikalla ottaen huomioon sen sijainnin ja tyylilajin.

Netti muuten tiesi kertoa, että paikalla sijaitsi aikaisemmin hyvinkin legendaarinen Kymi- baari. Mitään edeltävästä paikasta tietämättä, emme ihmettelisi, josko sitä useampikin kansalainen ikävöi.

+ Ööö...?
-  Kovin hiljainen paikka


Sulka

Pneumant-arvio 2,0

Sulasta ei oltu kuultukaan ennen kuin se yht'äkkiä pisti silmään Wanhan Mestarin naapurista.

Nimelleen ominaisesti paikasta parhaiten mieleen jäi oven suussa päivystänyt kottarainen, jota epäilimme jonkinlaiseksi houkutuslinnuksi. Ei sorruttu. Tietenkään.

Muuten ei kovinkaan mieleen jäänyt paikka, jossa maksavia asiakkaita oli sen verta vähän, että baaritytteli ehti kerätä hyvätkin voitot paikan peliautomaatista.

Tuskin menemme toiste siviilissäkään.

+ Odottamattomat löydöt piristävät aina
-  Hiljaista täälläkin


Wanha Mestari / Möysä

Pneumant-arvio 2,6

Wanhat Mestarit ne eivät jaksa yllättää. Tässäkin mukava sisustus palokunta-aiheineen, asiallinen palvelu, siisti ympäristö, erinomainen varustelu....ja tylsä tunnelma. 

Deja Vu isolla deellä ja veellä.

+ Taattua Wanha Mestari -tasalaatua
-  Kuollut tunnelma


Paavola Pub

Pneumant-arvio 2,4

Karaåkea oli joo, mutta vuoro niin pitkän jonon päässä, että aikataulutus ei sallinut jäädä odottamaan paikan naisväestön hurmaantumista Uuniperunan taidepläjäyksestä.

Noin muutoinkin ihan eläväinen paikka ja tuota eläväisyyttä vielä korosti se, kun baarisetä kävi säännöllisesti herättelemästä elävien kirjoihin vähän syvällisempiinkin mietiskelyihin vajonneita asiakkaita.


+ Karaåkemahdollisuus
-  Kovin pitkä jono karaåkeen


Cheri

Pneumant-arvio 2,3

Heh - paikka mainostaa itseään mm kertomalla että "ikärajamme eivät päätä huimaa", mikä noin yleisesti ei liene se paras tapa houkutella laajempaa asiakaskuntaa, luulemme me.

Ei paikassa kuitenkaan mitään varsinaista vikaa ollut ollakseen noin nuoriso-orientoitunut. Päinvastoin varustelu oli kerrassaan erinomaista. Silti jotain jäi puuttumaan ja sen mukana kaikki.

+ Erinomainen varustelu
-  Ei selkeitä puutteita, mutta silti vähän tylsä kokonaisuus


Wanha Mestari / Keskusta

Pneumant-arvio 2,3

Paikka numero 600, jota ei edes vieraillessamme muistaneet noteraata. Kertoo varmasti äärimmäisen ammatimaisesta suhtautumisesta ultimaattisen tavoitteen saavuttamiseen + siitä, että oli jo vähän väsy.

Niin ja paikkahan oli Wanha Mestari, joten jos kiinnostaa, lisätietoja kolme kohtaa ylempänä. Lahen juna- ja oluthistoriaa tauluissa.

Erityisplussaa siitä, että (pyydettäessä) täältä sai ilmaisia tulitikkuja. Kirjoittaja nimittäin on käyttänyt kynttilöitten sytyttämiseen viimeisen 15 vuotta vain baareista tms löydettyjä tulitikkuja ja nyt ne olivat loppumaisillaan.

+ Kuudessadas arvioitu paikka on jo plussan arvoinen itsessään 
-  Rauhallinen asiakaskunta

Tirra

Pneumant-arvio 2,2

Alakerran Torvessa oli maksullinen tilaisuus, joten kiipesimme yläkertaan. Tirra on ollut olemassa jo 60 vuotta eikä täälläkään ihan käänteentekeviä uudistuksia näyttänyt tehdyn.
Sen verta pitkä historia kuitenkin, että ansaitsee jo vahvan virtuaalisen hatunnoston.

Valitettavan hiljaista oli, mikä toisaalta luonnollistakin, koska tunnelma oli laskeutunut alakerran bänditapahtumaan. Hieno kokemus silti ja mainio paikka lopettaa tämä mainio kierros. 

+ Historia havisi
-  Kaikki väestö oli alakerran Torvessa

Arvoituja paikkoja kaiken kaikkiaan 601 kpl

Nämä paikat olivat kiinni