torstai 14. helmikuuta 2019

Tampere on Ice

Seuraa meitä Facebookissamme

Kovasti nimittäin oli jäistä, kun TKK-arvioijat tulivat neljättä kertaa Tampereen kantakaupunkiin kokemaan ja arvioimaan paikallista baariskeneä helmikuisena Ystävänpäivänä.

Aiempiin retkiin verraten pientä miinusta VeeäRrän hintasäädöistä, minkä seurauksena baarikulttuurin köyhdyttämillä arvioijilla ei ollut varaa matkata takaisin IC:llä vaan oli turvauduttava R-junaan.


Brewdog

Kansainvälisen ketjun uutukainen paikka uutukaisen Ratinan ostarin kupeessa lyhyen liukastelumatkan päässä nysseasemalta.

Vaikka sisäänmeno-ovea ei ihan helpolla havainnut, kovin moni asiakas oli paikkaan löytänyt eikä syyttä ollenkaan. Jotkut tosin olivat jo siinä kunnossa, että jäi mietityttämään, löytävätkö he sieltä pois.


Erinomainen juomavalikoima, siisti yleisilme ja kelpo palvelu saivat aikaan sen, että pneumant-asteikollakin paikka nousi all-time jaetulle sijalle 4 huolimatta siitä, että varustelupisteistä tuli minimit.

Kapakkakoirasta myös aina plussaa - tällä kertaa sillä oli jopa oma huurteinen!

+ Paljon väkeä - mielenkiintoistakin. Hyvä juomavalikoima huomioiden myös wuffet
- Ajanvietevalikoima kapoinen

Pneumant-arvio 3,1


Nordic

Nordicissa iloa kaikille aisteille riitti molemmin puolin baaritiskiä. Tiskin takana oli erinomaista palvelua ("Hirveän tyhjä toi sun lasi'!") sekä todella hyvä kaapillinen mitä mielenkiintoisimpia mallasjuomia. Tiskin edessä oli hetken aikaa niin silmiä hivelevä kohde, että se oli viedä meiltä objektiviisuuden arvioinnista. Ei kuitenkaan vienyt...TKK:n lahjomattomuuteen eivät edes Kirket pysty vaikuttamaan.

Nordicissa on myös gastro-osuus kohdillaan ainakin siitä päätellen, miltä lautasilla näytti. Ehdottomasti must-kohde gastropubeja harrastavalla ja myös niille, joille tuossa se gastro-osuus ei niin tärkeä ole.

+ Visuaalisia kohokohtia sekä Todella hyvä juomavalikoima
- Asiakaskuntakin laatuisaa...eli vähän tylsää

Pneumant-arvio 2,9


Ukko Nooa

Ilves-hotellin yhteydessä oleva kunnon miesten baari, joka sivuillaan mainostaa kattavaa juomavalikoimaa (ei se nyt niin iso ole) ja rentouttavaa ilmapiiriä (niin tylsää, että voisi nukahtaa?).

No raskaan neuvottelu- tai koulutusrupeaman jälkeen tämä lienee hotelliasukkaille ihan kiva paikka rauhoittua yhden tai kahden lasillisen ääressä, mutta paikalliselle baarirällääjälle aika läheltä löytyy lukuisia kiinnostavampiakin paikkoja.


+ Hämeenlinnalaisen siisti miestenhuone
- Aika tai jopa turhan rauhallinen

Pneumant-arvio 2,2


Pyynikin Brewhouse

Jyhkeässä ja tyylikkäästi valaistussa punatiilitalossa sijaitseva panimoravintola.
Todella tyylikäs sisustus, joskin vähän vaikeasti suunnistettavissa sisätiloissa. Hanoista (valitettavasti ei pulloista) löytyy, jos jonkinlaista Pyynikki-kaljaa.

Hieno paikka, jossa palvelu jätti pienen särön. Ei asiakaskohtaamisesta hypätä toiseen vain siksi, että asiakas miettii 3 sekuntia liian pitkään.


+ Hieno rakennus sekä sisältä että ulkoa
- Palvelussa säröjä. Omia tuotteita ei pulloissa

Pneumant-arvio 2,6


Public Corner

Joskus - ei onneksi kovin usein - näillä reissuilla tulee vastaan paikkoja, joista ei parin päivän päästä muista enää sen vertaa, että keksisi mitään erikoisempaa kirjoitettavaa. Tämä äS-ketjupaikka oli juuri sellainen.

Sijainti Keskustorin laidalla on mainio ja tunnelma huomattavasti seesteisempi kuin naapurissan Hovipojassa. Ehkä silti jotain sellaista kaipaa, mikä mieleenkin jäisi.


+ Hyvä sijainti
- Tasapaksu suoritus

Pneumant-arvio 2,4


Hovipoika

Tämä sitten kyllä jäi mieleen edellisenkin edestä. Ei sitä joka paikassa saakaan kirvesmurhauhkauksia. Tämän paikan uhkaukset eivät vieneet yöuniamme, koska päämärätietoinen lady aikoi toteuttaa uhkauksensa vain siinä tapauksessa, ettemme äänestäisi vaaleissa ja koska TKK-jäsenet ovat aktiivisia ja vaikuttamishaluisia kansalaisia, on äänestäminenkin meille itsestäänselvyys.

Mitäs muuta? Paikkahan on ollut Tampereella iät&ajat, joskin nykysijainnissaan vasta pari vuotta. Lienee Hämeenkadun varressa olevista mestoista (sillä varauksella, että kaikkia ei ole vielä arvioitu) se kaikista rouhein...tai ainakin kovasti hämmästymme, jos vielä tätäkin "eläväisempiä" paikkoja keskustassa tulee vastaan. Mukava, että ns räkäläkulttuuri ei ole tyystin kadonnut isoimpien kaupunkiemme ytimestäkään.

+ Mielenkiintoisia kanssa-asiakkaita
- Vähän arveluttavaa motivointia kansalaisvelvollisuuksiin

Pneumant-arvio 2,6


Ruby&Fellas

Irkkubaari Hämeensillan kupeessa katutasosta alaspäin. Poikkeuksellisesta liukkaudesta johtuva haastava sisäänkäynti....ja kun me haasteista pidämme, niin kävimme sitten täällä kahdesti. Ensimmäisellä kerralla nimittäin oli jonossa edessämme kolmisenkymmentä jäsentä haalarikansaa, joten käväisimme ensin naapureissa ja tulimme ½ hoon päästä uudestaan.

Paitsi irkkukaljaa täältä myös hyvä valikoima kaikenlaista ajanvietefasiliteettiä. Lisäksi sijainti Tammerkoskelle avautuvalla terassilla on vähintäänkin kolea. Tähän aikaan vuodesta toki erittäin kolea.

Palvelukin oli täällä taas kohdallaan.


+ Todella paljon varusteita biliksistä alkaen
- Liukas sisäänkäynti

Pneumant-arvio 2,6


Paapan kapakka

Yksi kierroksen perinteisimpiä mestoja ja valitettavasti myös tylsimpiä. Jonkun tunnin myöhemmin ilmeisesti olisi elävää musiikkia saanut kuunnella. Nyt sekin puoli rajoittui satunnaisiin torven (ei kirjoittaja) törähdyksiin, mutta parempaakan tekemistä paikasta ei löytynyt kuin katsella noita soittimien purkamisia.

Pettymys totta tosiaan - mahtaisko Paappa itsekään valita tätä?! Toki jollain toisella hetkellä olisi fiiliskin voinut olla toinen - mutta näinhän se on vähän kaikkien paikkojen kanssa. 


Kivasti tehdyistä kotisivuista plussaa!


+ Jazz-musaa myöhemmin illlalla
- Perinteiltä olisi odottanut enemmän

Pneumant-arvio 2,1


Henkka

Tämä aika uusi paikka syntyi, kun Henrik's ja Vanha Posti laittoivat joku aika sitten hynttyyt yhteen. Kahdesta hyvästä paikasta ei aina tule erinomaista vaan joskus myös keskinkertainen, kuten Henkan tapauksessa on käynyt.

Toki juomavalikoima oli suht hyvä eikä sisustuskaan nyrpistelyjä saanut aikaan, mutta silti aika vaatimaton kokonaisuus. Ehkä viikonloppuisin, paikan laajetessa myös alakertaan, menokin on toinen. Tiedä häntä.

+ Kohtuullinen juomavalikoima
- Vaisu tunnelma

Pneumant-arvio 2,1

Cafe Europa

Eurooppakahvilassa oli ekalla yrittämällä niin pitkä jono asiakkaita, että päätimme ensin käväistä naapurissa syömässä tuhmat purilaiset. 
Toisella yrittämällä jono oli jo siedettävä, mutta ymmärrettävästi vapaata pöytää oli vaikea löytää.

Asiakkaat ja varsinkin nuoret sellaiset ovat todellakin ottaneet paikan omakseen. Näin varttuneemmille herras(?)miehille tämä ei ehkä niin paljon tarjonnut. Edusti kovasti tätä nykymenoa, mikä esim Helsingin Kalliossa on kyllästymiseen asti valloillaan.

Yhtä kaikki jano täälläkin sammuu, eikä muutenkaan mitään isompia turn offeja paikasta löydy.

+ Todella paljon väkeä
- Vähän liiankin kahvilanomainen

Pneumant-arvio 2,2


H5

Ja Kas - taas yksi paikka, mitä ei meillä etukäteislistassa ollut. Ei vaikka paikka ei enää mikään ihan upouusi olekaan.

Paljon väkeä täälläkin ja varsin miellyttävä palvelu. Mitään pelejä tai sen semmoista paikasta ei löydy, joten parasta ajanvietettä on seurata ikkunasta Hämeenkadulle ratikkatyömään puuhailuja. Se ajanviete ei ainakaan lopu kesken.

+ Aika täyttä, kiva palvelu
- Täälläkin nyherösti ajanvietettä

Pneumant-arvio 2,6


Ale Bar Pikajuna

Alebaarit yleensä ovat värikkäämmän kansanosan paikkoja eikä tämäkään tuonut poikkeusta. Mielenkiintoinen tunnelma ja epätamperelaisen vaisu olutvalikoima.

Ken katutasolta tänne nousee, tuskin täältä Barbiaan löytää ja muutenkin aika voi mennä mukavammin 2-kerroksen toisessa paikassa eli Tiikerihaissa.

+ Mukavan rouhea meininki
- Tampere-kontekstissa vähänlaisesti juomavalikoimaa

Pneumant-arvio 2,1

Tiikerihai

Hui Hai - Alebarin naapuri ei olllut niin julma kuin laulussa väitetään eikä sen paremmin Haita, Puumia kuin muitakaan petoja ollut arvioijia täällä vaanimassa.

Karaåkea sen sijaan oli ja kun muut asiakkaat keskittyivät lähinnä kuuntelemiseen (ihmekös se kun Jiistä on kyse) sai muusikkojäsenemme luikauttamaan lauluja peräti kolmin kappalein.

Jos karaåke ja halpa kalja on sydäntä lähellä (kuten lienee tilanne valtaväestössä) on tämä paikka varsin ookoo illan istuskeluun!

+ Karaåkea!
- Muut asiakkaat kuuntelumoodissa 

Pneumant-arvio 2,4

Arvoituja paikkoja kaiken kaikkiaan 871 kpl