torstai 12. tammikuuta 2017

Lahti - otos ll

Ensin piti menemämme Turkkuseen, sitten Manseen, sitten taas Turkkuseen, mutta niin vain vuoden 2017 avaus VR hinnoittelusäätelyitten seurauksena päätyikin Lahteen, vaikka Fasessamme jo toisin ehdimme mainostaa.

Mäkiä ei ollut ihan niin paljon kuin viimeksi (kts marraskuu 2016), mutta nyt ne olivat paljon liukkaampia. Ilmeisesti hiekka on näillä harjuseuduilla niin arvokasta, ettei sitä raatsita jalkakäytäville levitellä.

Lahti on ollut kovin kiitollinen kohde tälle touhulle, mistä kertoi se että illan lopputulemana oli  yksi parhaista yhden reissun paikkojen pisteitten keskiarvoista. Toisaalta onhan se hyvä, että alkuasukkailla on täällä muutakin ajankulua kuin vain tie Helsinkiin. Btw tuon tien käytön edullisuus se ihmetyttää aina vaan; nyt kulut olivat yhteensä 11,5€ edestakaisin (4€ dösä, 7,5€ juna) per auditoija.

Point Pub

Pneumant-arvio 2,3


Edesmennyt paloasema oli päässyt hyötykäyttöön pubina eli mikäpä paikka parempi janon sammuttamiseen olisikaan. Harmi vaan että sammutusaineita ei ollut montaakaan laatua. Toisaalta muita isompi puutteita ei sitten ollutkaan, jos siksi ei lasketa bilispöydän ylle viritettyä isoa pelikaanilakanaa. 

Yhtä kaikki omalla tavallaan tämäkin on näkemisen ja kokemisen arvoinen kohde. Tällä kokemuksella ei enää luulisi kovin usein tulevan vastaan uudenlaista ideaa siitä, mitä pubiksi voi konvertoida, mutta niin vain näitä löytyy.

+ Hieno rakennus
- Köyhä juomavaikoima

Erika

Pneumant-arvio 2,2

Noi voihan nenä - törmäsimme ensimmäiseen sellaiseen Wanhaan Mestariin, jota ei tuntenut Wanhaksi Mestariksi ulkoa lainkaan eikä olisi tuntenut sisältäkään ellei se olisi laminoidussa ruokalistassa lukenut.

Paikka oli saluunanomaisuudessaan ihan viihtyisä ja huomattavan persoonallinen viiteryhmänsä mittakaavassa, jos kohta yleinen atmosfääri jäi mestarismaisen laimeaksi.

Ruokaakin saa  ja sivuillaan mainostaa itseään mutkattomaksi paikasi, mikä erityisesti Suomen sikakon tapauksessa on aina positiivista.

+ Epäwanhamestarismainen wanhamestari
- Kovin oli rauhallista

Pieni karhu

Pneumant-arvio 2,7



Toisin kuin edellisen paikan, Pienen karhun mutkattomuudesta emme menisi takuuseen.

Tarjolla oli nimittäin pientä tappelunnujakan alkua ja luultavasti jatkoakin oli tulossa, koska ravintolasta poistettu osapuoli päivysti lähtiessämme edelleen paikan ulkopuolella. Muutoinkin paikan hörhöysindeksi oli kerrassaan mainiolla tasolla.

Juttelimme kertomansa mukaan ryöstökalastusta harrastavan herrasmiehehkön kanssa, joskin hetken päästä ko herrasmies jatkoi aloitettua jutustelua jonkinlaisena loputtomana yksinpuheluna. 

Paikka oli hauskasti kaksiosainen - toinen puoli täynnä asiakkaita ja toinen täynnä aktiviteettejä. Jälkimmäiset eivät vain kantapeikkoja juuri näyttäneet kiinnostavan.

Tähän mennesä käydyistä Lahden paikoista tämä oli selvästi epämääräisin ja Lahden tapauksessa se ei ole ihan vähän sanottu. 

+ Elävää menoa, paljon muutakin ajanvietemahdollisuutta
- Hienostelijampaa personaa saattaa jo hirvittää


Iloinen kulkija

Pneumant-arvio 2,3

Toinen vanhan bussiaseman naapureista oli sitten kertaluokkaa kultivoituneempi paikka eikä vähiten nätisti hymyilevän ystävällisen asiakaspalvelijansa takia. Lisäksi erityisplusmaininta myytävänä olleista Kanavan panimon tuotteista.

Paljon urheiluteemaa oli sisustuksessa esillä, mutta muutamasta hienosta futishuivista huolimatta kendon ylivalta kaupungissa oli täälläkin silmään pistävä. Mitähän Kuningas tästä menosta ajattelee?!

Tikkakisakin otettiin ja prosessikehitysasiantuntijoina vähän pelin sääntöjäkin tehostettiin: huomattiin nimittäin, että heittämällä kuudella tikalla kolmen sijaan, pystytään minimoinaan tikkojen hakemisesta aiheutuvaa hukkaa huomattavastiki ja heikommatkin viskojat pääsevät joskus maaliinkin asti.

+ Mukava palvelu, paikallisia oluita
- Hiljainen meno


Bar Nova

Pneumant-arvio 2,0

Sisustukseltaan hieman ankeahko paikka, mutta muutamia janoisia oli tiensä tännekin löytänyt. Baaritiskillä oli tiukkaa keskustelua sianliha-asioista syvällä asiantuntemuksella. 

Verhoihin täällä ei saanut koskea (monikohan oli koskenut ennen kuin piti kieltää?) mutta ilmaiseen biljardiin kylläkin ja ensimmäistä kertaa pyöreän pöydän sellaiseen - hieno yllätys! 

+ Pyöreän biljardin kokemus
- Ikävän oloinen yleisilme


Brygga Citybar

Pneumant-arvio 2,6

Tämä on ehkä hienostuneen tyylikkäin baari, mitä ikinä on vastaan tullut!

...edellinen lause joutaisi ehkä jäädä tarinan ainoaksi, mutta todettakoon nyt lisäksi, että täälllä oli myös Lahden tähän asti koetuista paras juomavalikoima ja mainoksista päätellen täällä tapaa myös huomattavan laadukkaita live-esiintyjiä.

Miinuspuolella sitten se, että myös kanssa-asiakkaisto oli kovin hienostuneen oloista.

+ Loistava juomavalikoima, ylellinen ilmapiiri
- Eipä juuri ajanvietefasiliteetteja



Oldi

Pneumant-arvio 2,2

Oldi oli paitsi oudonniminen paikka niin myös sijaitsi vaikeasti havaittavissa olevassa paikassa  edellisen ravintolan yläpuolella. Löytämisen ilosta kävimmekin siellä sitten kahdesti todettuamme, että miesten vs unohtui tsekata ensimmäisellä kerralla.

Paikassa oli menossa kovin vaativalta kuulostanut baarivisa, joten koko muu asiakaspopulaatio olikin totutun hiirenhiljaa.

Atmosfääri oli hieman nuhjuinen  mutta kaikenlaisia ajanvietteitä tarjolla sitten senkin edestä.

+ Tietokisan rima oli korkealle, hurja määrä fasiliteetteja
- Tietokisa vei kaiken huomion


Public Corner 

Pneumant-arvio 2,4
Äs huumoria(ko?)

Tätäkin Äs-haaraa on tullut jo jokunen yksilö vastaan. Tasaisen siistejä nämä ovat, mutta eivät toisaalta tarjoa kyllä sitten yhtään mitään erikoista. Voisivat osuusliikkeessä tuoda William-konseptia myös tänne provinssiin.

+ Tasaista Äs-laatua
- Yllätyksetön




Jorma

Pneumant-arvio 3,0

Jormassa karaoke kajahti pitkästä aikaa. Lahden omien poikien tuotantoa "Järkee vai ei" oli tämänkertainen Uuniperuna-pläjäys.
Katsojia ei ollut montaa - yksi ainoa kanssa-asiakas, mutta hän sitten persoonallaan täyttikin koko baarin.

Lisäksi on syytä kehaista paikan baariMikkoa - Jorma-teemalle 100% omistautunutta, pääjormaksi itsensä esittäytynyttä lupsakkaa kaveria.
Kiitos Hänelle upeista Jorma-kalentereista; pääsevät varmasti näkyvälle paikalle! 

Kummallinen juttu tässä tarinassa oli se, että miten ihmeessä näin hieno paikka oli koko Lahden hiljaisin?! Tästä huolimatta huikeat kokonaispisteet, mikä tarkoittaa jaettua sijaa 4/625 tämän kirjoitushetkellä!

+ Jorma-teema
- Vähän asiakkaita - jos kohta nyt jos koska, laatu korvasi määrän


Seiväs

Pneumant-arvio 2,9

Jormasta siirryimmekin sitten Seipääseen...*tirsk*...öh, no niin. 

Tämä Seiväs olikin iso, hienosti sisustettu ja erinomaisesti varusteltu paikka, jossa toivomisen varaa ei jäänyt kuin korkeintaan hiukan vaisuhkosta menosta

Lisäksi todella miellyttävä palvelu; harvoin nimittäin kättelemme baarineitoa kiitokseksi (sitä, jonka poikaystävä esiintyi Jorma-kalenterissa jonkin kuukauden Jormana) - nyt sekin tapahtui ensimmäisen kerran. 

+ Loistava asiakaspalvelu, loputon määrä ajanvietevälineitä, tyylikäs sisustus jne jne
- Hiljaisehko asiakaskunta


Hiidenkivi

Pneumant-arvio 2,9

Kolmas huippupaikka putkeen! 

Täällä tapahtui Jäsen-Jiille niin iloinen jälleentapaaminen vuosien jälkeen että hän melkein unohti maksaa ostamansa oluen, mutta onneksi tämä virhe saatiin korjattua - olisi muuten seuraava jälleennäkeminen voinut olla hiukan kireämmän oloinen.

Tämä oli tunnelmallinen, siisti, uniikki paikka ja tupa oli täynnä muita asiakkaita. Ensimmäistä kertaa tuli näillä reisuilla eteen taidebaari, jossa on myös livemusaa ajoittain tarjolla. 

Kannattaa käydä katsomassa tätä(kin) paikkaa.  Ehkä pieni tai vähän isompikin panostus olutvalikoimaan, niin status ainakin Pneumant-mittaristolla katsottuna nousisi aivan tappiin, mutta tälläkin näyttää mukavasti pärjäävän. 


Jykelle lämpimät terkut jäsen-Jiiltä!!!

+ Tuttuja menneisyydestä
-  Pieni koko tuo väistämättä rajoitteensa varusteluun, mutta olutvalikoimaa mahtuisi helpommin lisäämään



Hanhenpoika

Pneumant-arvio 2,4

Täälläkin oli porukkaa mukavasti arki-illaksi, ehkä hieman nukkavieru meininki mutta täyttää varmasti juomahakuisen peruskriteerit.

Sen verran auditoijia vaivasi nälän ja lähestyvän junanlähdön yhdistelmä, että poikkeama jäi varsin pikaiseksi pizzerian kutsuessa.

+ Tasainen suoritus - kaikista arviointikohteista kakkonen tai kolmonen
- Kiire vaivasi hitusen



Arvoituja paikkoja kaiken kaikkiaan 625 kpl