keskiviikko 15. helmikuuta 2017

Järvenpää

Tutustu myös Facebookiimme


Jampan Baijerilaisen  moottorikerhon
osakunnan jäsen.
Juuri tämän vuoksi kannattaa käyttää
LOHKOLÄMMITINTÄ!
Järvenpää nousi tehtävälistallamme raketin lailla, koska saimme tietoomme, että ydinkeskustan ravintoloiden ydinkeskittymä tullaan purkamaan lähiaikoina (snif). 

Case Myllypuro, missä vastaavan tilanteen missasimme, häiriköi edelleen jyväsineen yöuniamme, joten nyt piti varmistaa, että ainakaan Järvenpään kanssa ei sama pääse käymään.
Täälläkin oli ensimmäinen case edesmennyt -  Uuno nimeltään ja seuraavakin oli menossa vasaran alle jo parin viikon sisään. 

Työtoverimme avustuksella saimme Toyota-kyydit Jäken reunamilla sijaitseviin Kinnariin ja Jamppaan - keskimääräistä isommat kiitokset tästä kannattajäsenellemme MH:lle.

POP-ravintola

Pneumant-arvio 2,0

Kinnarin alueen baari-pizzeria-kiinteistövälityskombinaatti. Siisti saneerattu paikka, jonka pizzoja on kovasti kehuttu ja joista yksi lähtikin kuljettajamme mukaan, mutta baarin puolella oli kovin hiljaista.

+ Naapuritilasta oli saanut ilmeisen hyvää pizzaa
- Baarissa ei muita asiakkaita


Jamstar

Pneumant-arvio 2,2

Entinen Club70 on muuttunut Jampan tähdeksi ja loistaa ympäristöönsä majakkana tässä synkeässä lähiössä. Täällä oli tupa täynnä mitä iloisinta seurakuntaa ja välillä vähän levotontakin jutustelua. 

Paikkana Jampan tähti oli isokokoinen  ja varustelultaankin kohtuu hyvä. Lisää jo valmiiksi muutakin kuin kansalaisluottamusta nauttineita kanta-asiakkaita(?) tuotiin paikalle jopa inva-taksilla - Järvenpäässä ne sosiaalipalvelut tosissaan pelaavat.

Anekdoottina naapuripöydästä kuultua: "Vielä kun otan yhden viinaryypyn, niin pääsen putkaan … Annahan vielä samanlainen"

+ Mielenkiintoisia kanssa-asiakkaita, Jäken sote-palveluitten taso
- Vähän syrjässä satunnaiselle matkailijalle, huono valikoima juomia

Roze

Pneumant-arvio 1,9

Saunakallion junapysäkin janoisten levähdyspaikka. Ruusu tsetalla on perussiisti paikka, joka ei juomatarjonnallaan loista, mutta salin toiselta puolelta saisi kyllä hiukopalaa Karhun 
seuraksi.

Bilistä pelailimme täällä useammankin pelin - itse asiassa liiankin monta, koska täältä alkoi ketjuuntuminen, joka lopulta johti 10 minuutin myöhästymiseen junasta ja 50 minuutin ylimääräisen Jäke-hengailun.
Peliämme kävi välistä ihailemassa ja kommentoimassa myös paikan ainoa pitemmän kaavan mukaan palveluja käyttänyt asiakas - jutuistaan ei kyllä isommin tolkkua saatu.

+ Bilis on kivaa
- Aikataulut meni sekaisin



Totti

Pneumant-arvio 2,4

Ydinkeskustan yksi lukuisista paikoista, jota kohta ei enää ainakaan nykysijainnilla ole.


Totti kuuluu  jo klassiseen Wanha mestari -seurakuntaan, minkä ei niin tarkkanäköinenkin pystyy sisätiloista aistimaan.


Hyvä juomavalikoima ja tasaisen varma suoritus omassa genressään, jos kohta naapureihinsa verrattuna hiukan hajuton.

+ WM-tasalaatuisuus hieno kuvineen seinällä
- WM-tasalaatuisuus tylsine tunnelmineen



Vihko

Pneumant-arvio 2,1

Täällä yläkerrassa oli ajanvietettä vaikka kenelle tarjolla - bilistä snookeria ja ties mitä pelejä useamman pöydän edestä. Tosin asiakkaita ei ollut lisäksemme kuin yksi pari biliksen parissa. Löytyi myös oletettavasti joltain 2pyöräyhteisöltä jäänyt kerrankin katu-uskottava allekirjoituskynä. 


Vihko häipyy ainakin tältä paikalta, koska rakennus puretaan. Tämä valitettava tosiasia näkyi paikassa hiukan dagen-efter -tunnelmana ja vajaina oluthyllyinä.



+ Hirmuinen määrä kaikenlaista ajanvieteaktiviteettiä
- Kohta tätä ei enää ole - muut asiakkat jo olivat paikan hylänneet :(



Eikan pubissa
oli asiallinen
tarjous

Eikan Pub

Pneumant-arvio 2,6

Eikalla oli kerrassa erinomainen juomavalikoima ja henkevä sisustus. Täällä tapasimme sattumalta myös työtoverimme miehensä kanssa. Kiitos heille mukavasta juttutuokiosta ja leppoisaa Kainuun lomaa. 

Tämäkin paikka häipyy ainakin tältä paikaltaan, koska rakennus puretaan. Toivottavasti kuitenkin löytää jatkoa jossain muualla - parempaa juomasettiä ei helpolla kehä3sen pohjoispuolelta löydä.

+ Loistava olutvalikoima, kultivoitunutta juttuseuraa
- Em juttuseuraa lukuunottamatta vähän vaisu meno



McArthur

Pneumant-arvio 2,3

Lähimpänä irkkubaaria Järvenpäässä oli tämä skottialkuinen paikka. Varsin kiva kokonaisuus varsin hyvällä juomavalikoimalla ja ei-yliampuvalla irkkusisustuksella. 

Silti jotenkin väliinputoaja fiilis tulee tälle Eikan ja Jameksen puristuksessa.

+ Juomavalikoima hyvä täälläkin
- Ei ollut naisia ensimmäistäkään

James Dean Bar

Pneumant-arvio 3,0


Tämä oli  illan ja luultavasti kaikkien muittenkin iltojen vauhdikkain paikka Jäkessä. 
Kävimme jopa kahteen kertaan - tosin toinen kerta sen vuoksi että juna-aikataulumme petti (kts Roze). 

Paikkaa piti kovin eläväinen turkki/kurdi/jotakinsinnepäin pariskunta, joilla tosiaan sormi ei mennyt suuhun vauhdikkaammissakaan tilanteissa. Kovasta juhlimisesta väistämättä seuraavat isommatkin veriroiskeet lattialta siivottiin tehokkaammin kuin nyrkkeilykehässä konsanaan.

Karaåkeakin sai laulaa ja Uuniperuna pläjäyttikin muun älämölön sekaan "Hyvää yötä ja huomenta" -biisin, jonka nimi kieltämättä istui hyvin muutamien asiakkaitten yleiseen mielentilaan. 

Kerta kaikkiaan aidointa rämppähenkeä, mitä tällä vuosituhannella voi suomalaisesta baarista arki-iltana kuvitella löytävänsä. Tänne Mauri Anterokin varmasti tulisi toiste.


+ Yleinen TUNNELMA

- Jos menee ekaa kertaa baariin, tämä ei ehkä ole paras paikka aloittaa

Esperance

Pneumant-arvio 1,8


Tämä paikka on yläkerrassa - hieman katseilta piilossa mutta saavutettavissa. Uuniperunakaraoke oli paikan paras asia ja sitä varaillessa kyypparilta tuli myös tieto että pitää paikkaa vain tämän kuun loppuun. 

Kokonaisuus oli hieman nuhruista, mutta toisaalta, jos elinaikaa on pari viikkoa, niin ei sitä kukaan hirvittävästi faceliftausta jaksa enää harrastaa. 

+ Karaokenautinto
- Vähän väsähtynyt kokonaisuus

Blackpool

Pneumant-arvio 2,1

Musiikki- ja bilistarjonnan puuttesta ei voi Järvenpäätä moittia! Täälläkin oli useampi bilispöytä  ja livebändejä ainakin mainosten mukaan käy säännöllisesti. Tai ainakin kävi, koska tämäkin paikka häipyy ainakin tästä kiinteistöstä.

Käyköhän niin, että parin vuoden päästä uusiorakennetusta korttelista löytyy enää Jyvänen (snif)...



+ Paljon bilispöytiä
- Uberhiljaista

Korona

Pneumant-arvio 2,2

Tosi köyhän miehen biliksella oli kohtuu mukava sisustus ja ihan ok juomavalikoima.
Tunnelma sitten taas kovin rauhallinen, mutta toisaalta Jameksen jälkeen ei mikään tässä kylässä enää miltään tuntunutkaan. Siksi kait kaikki asiakkaatkin siellä olivat.

Tällä juottolalla on tulevaisuus hiukan muuta viiteryhmäänsä turvatumpi koska luotettavahkon lehtitiedon (ei valemedia) tämä muuttaa Prismakeskuskeen.

+ Siisti kokonaisuus
- Köyhä varustelu, hiljaista


Pub Mylly

Pneumant-arvio 2,1

Ihan pakasta vedetty uusi paikka!! Avajaiset (kuulemma vilkkaat, kertoi kyyppari) olivat ihan muutama päivä aikaisemmin. Ilmeisesti kovin sitouttavat sellaiset ne eivät olleet, koska Myllyssä ei meidän lisäksemme nyt ollut ketään muita. 

Tai no...muutama muutaman liikaa ottanut henkilö yritti tänne asioida, mutta laatutietoinen omistaja käännytti tuon kovin epämääräisen ryhmän tiukasti takaisin jo puolesta matkaa ovelta baaritiskille. Myöhemmin nämä sankarit sitten löytyivätkin Deanista, kun sinne junaa odotellessa menimme toisenkin kerran lämmittelemään...mutta se on sitten jo eri tarina se.

Yhtä kaikki Mylly oli ihan siisti paikka ja eiköhän tuo jonkun asiakkaankin käymään saa - viimeistään silloin, kun muut lähikulmien baarit puretaan (snif). Nettiin kannattaisi ehkä joku maininta paikasta laittaa noin järjestävänkin seuran puolesta. Nyt tästä ei google löydä mitään muuta kuin Keski-Uusimaa -lehden (maksullisen) uutisen, että on olemassa.

+ Tuliterä paikka
- Vielä kun saisi asiakkaita

Tuhannen kapakan kautta (TKK) -blogi on nyt arvioinut kaikki Järvenpään baarit!
...tai sitten ei olekaan. Lukijapalaute tuo vahvan epäilyksen, että Papas:n pitäisikin kuulua skooppiimme. TKK käy tarkistamassa asian, kun seuraavan kerran liikkuvat Järvenpään suunnalla...

Arvoituja paikkoja kaiken kaikkiaan 637 kpl