torstai 10. joulukuuta 2015

Rekola, Koivukylä, Simonkylä, Hiekkaharju

Ja aina vaan jatkuu tämä synkkä ja myrskyinen syksy eikä lumesta tietoakaan, kun vuoden viimeinen retkemme kohdistui Helsingin maalaiskunnan maantieteelliseen ytimeen.

Odotukset olivat yhtä korkealla kuin alkusyksyn Hakunilan reissulla, mutta jostain kumman syystä näitten joulukuun reissujen tunnelma jää lähes säännönmukaisesti hiukan odotuksista (pohjanoteeraus tässä oli 12/2011 Itiksen kierros). Syytä tähän voi vain arvailla, mutta ehkä se todennäköisin selitys on se, että ihmiset ovat joulun alla vain tavallista kiltimpiä tonttujen katselun pelossa. Lahjattomuus kun ei ole tavoiteltava tila kenelläkään tässä yhä monimutkaistuvassa yhteiskunnassa.

Woolpack

Pneumant-arvio 1.8

Kirjoittaja on käynyt aikanaan  Esholtissa (lähellä Leedsin kaupunkia) tämän paikan oletetussa esikuvassa. Yhtenevyyksiä tuon aidolla exkuvauspaikalla olevaan originelliin Emmerdale-pubiin tästä Rekola-versiosta on kovin vaikea löytää, mikä oli kyllä pienoinen pettymys.

Toki Rekolan panimon, joka muuten sijaitsee nykyään Mustiossa, tuotteita oli hyvin tarjolla, mutta muuten touhu vaikutti vähän väsyneeltä eikä paikan interiöörissä ollut oikeastaan yhtään mitään hienoa:(

+ Oman kylän oluet  & nimessä kansainvälisen viihdemaailman kaiku
- Yleinen ankeus vs korkealla olleet odotukset


Koivuhovi

Pneumant-arvio 2.6

Tiilenpään ollessa remontissa (/jäähyllä?) seuraava paikka oli tämä Koivukylän pilvenpiirtäjien keskellä oleva juottola. Täällä ravintoloitsijalla oli paljon asiaa ja ympärillä olevilla seurueilla vähintäänkin mielenkiintoisia keskustelun aihioita. Valitettavasti pöytien skaalautuvuus oli sellainen, että oikein päästy osalliseksi mistään näistä jutteluista.

Iso paikka, jossa sijaa omaankin rauhaan, bilismahdollisuus ja satunnaiset oikeat musaesiintyjätkin jättivät kokonaisfiiliksen käyvästä illanviettopaikasta, jos illanvieton nyt yleensä tässä kaupunginosassa jostain kumman syystä haluaa kokea.

Erityismaininta lähes tulkoon aidosta Vapauden patsaasta!

+ Hyvä palvelu; paljon mielenkiintoisia asiakasseurueita
- Paikan pöytäjärjestelyt tekivät verkottumisen hiukan hankalaksi


Maksim

Pneumant-arvio 1.9

Tämä oli kumma paikka siitä, että vaikka oli aavistus, että jotain on tullut entisen Klubin paikalle, ei tätä paikka google-haaveilulla millään saanut haaviin tarttumaan. Onneksi kuitenkin osui silmiiin Sani-pubia etsiessä.

Yökerhon nimellä tämä kulki ja sellaiselta myös näytti. Harva yökerho tosin avaa ovensa jo neljältä päivällä ja vielä harvempia asiakkaita vaikuttaa varhainen aukiolo puoleensa vetävän.

+ Ihan visuaalisesti yökerhon näköinenhän tämä oli, varsinkin valaistuksen osalta
- Käyntimme aikaan paikka oli vielä ihan kuollut



Teema

Pneumant-arvio 2.9

Selkeästi Koivukylän hillitymmän väestönosan kohde. Loistavasti mm roikkuvalla Minillä sisustettu kapakka, jossa valtava valikoima erilaisia pelejä, mainio palvelu ja viimeisen päälle siisti kokonaisuus noin muutenkin. Ainoa miinus tuli siitä että muu väestö tosiaan oli varsin hillittyä...


Ehdottomasti alueen ykkösmesta ja poikkeamisen arvoinen kohde, jos kulmille osuu.

+ Loistava kokonaisuus; erityisesti fasiliteetit + paikan yleisilme eivät jättäneet toivomisen varaa

- Kanssa-asiakkaat eivät olleet kovin mielenkiintoisia



Sani pub

Pneumant-arvio 1.6

Tämän sijainti oli vähän epälooginen vrt paikan postiosoite. 

Noin muutenkin aika turha tapaus monestakin näkökulmasta jopa Koivukylän baariskenessä. Jos joskus keräisi tästä vajaa
viiden sadan paikasta, jonkinlaisen ankeuskierroksen, tämä olisi vahva osallistujakanditaatti.

Edes semihajonneessa ikkunassa olleet isot Laajasalon lasin teippauksen eivät saaneet meitä syttymään. Täytyy muuten olla kohtuullisen ääliö, että tämmöiseen paikkaan haluaa tulla ikkunan 
kautta sisään. Ovenkin kautta tulemisessa on jo tekemistä.

+ Juuri Teemasta tulleena tässä ei kerta kaikkiaan ollut yhtään mitään hyvää 
- Juomavalinta piti tehdä Karhun kolmosen ja nelosen välillä


X-BAR

Pneumant-arvio 2.0

Näin joulunalusajan hyviä puolia on se, että rumempikin mies löytää juottoloista helpohkosti ilmaista piparia. Näin oli tämän thai-omisteisen X-Barinkin laita, mutta erityiseksi tämän paikan teki se, että piparin lisäksi myös appelsiinin lohkoja oli tarjolla. Tähän ei olla ennen törmättykään.

Näitten nautintojen lisäksi mieleenpainuvaa oli pienen nurkkapöydässä käyvämme jutustelun jälkeen pöytäseurueeseen kuuluvan Askon sydäntä riipaisevan sävyinen pyyntö hihaan tarrautuen siitä, että emme lähtisi vaan jäisimme pitämään seuraa hänelle/seurueelle. Toisaalta ymmärrettävä pyyntö, koska seurueessa ollut varatuomari(?) oli juuri retkahtamassa seurueen kolmanteen jäseneen, kaljaa ryystävään mustanpuhuvaan somalimieheen.

No tunteilulle ei tässä touhussa sijaa, joten sinne jäivät näin niin Asko kuin tuo vähän epätodennäköisen oloinen pariutuva pariskuntakin.

+ Sitrushedelmiä kansalla

- Askon kohtalo


Niitty

Pneumant-arvio 2.6

Malminiityn Sivan takaosaan rakennettu lähiöräkälä, mikä noin ensi silmäyksellä voi tuntua aika tylsältä, mutta mitä vielä - tämä oli selkeä kierroksen tunnelmallinen kohokohta.

Baarin atmfosfäärin loi meneillään oleva tietovisailu ja varsinkin sen juontaja, joka piti tiukasti osallistujia kurissa ja herran nuhteessa tiukalla erityisen kovaa ja varsinkin korkealta antamallaan ohjeistuksella. Kysymyksen 19/20 kohdalla paikalle saapunut kahden promillen humalassakin paikalle vaappunut herra Helminenkin pistettiin tylysti ruotuun ja niinpä tuo pettyneenä lähti samantien kotiinsa. Ensi kerralla sitten ajoissa Mr Pearl!

Ehdottomasti lähiRäkälöiden (isolla ärrällä) aatelia.

+ Loistava atmosfääri ja varsinkin visailijan kontribuutio tuohon 
- Täälläkin vähänlaisesti erilaisia juomia


Leinikki bar

Pneumant-arvio 2.3

Ilmeisesti naapurissa nautitut pizzat tekivät sen, ettei tästä paikasta hirmuisesti kerrottavaa jälkipolville jäänyt. Moni asia antoi ymmärtää, ettei edellisestä remontista ollut pitkä aika. Siitä huolimatta väkeä ja varsinkin puuhattavaa oli kovin nyherösti. Muutama hymy sentään saatiin,.

+ Varsin siisti paikka; remontista ei lienee kauaa
- Ajankulua edistäviä välineitä oli vähänlaisesti


Simppa

Pneumant-arvio 2.3

 Täällä ei osallistujia ollut yhtään naapuriaan Leinikkibaaria enemmän, mutta ne kaikki olivat sitten naissellaisia ja vieläpä istuivat meidän pöydässä. Ei huono tilanne ensinkään varsinkin kun joukkoon kuului edellisen paikan hymytyttökin.

Mukavaa keskustelua, jossa mm vinkkejä siitä ettö Viatoni on surkea mesta ja jossain siitä eteenpäin olevalla hämyostarilla olisi paikka, josta emme ole kuulleetkaan. Edellinen osoittautui todeksi (kts seuraava kohde) mutta toiseen asiaan kaipaamme vielä googlevahvistusta.

Yhtä kaikki kiitos mukavasta seurasta ja terveisiä, jos tätä luette ts ette ole hukanneet antamaamme käyntikorttia:)

+ Mukavaa juttuseuraa 
- Vähän persoonaton kokonaisuus, takapihalla - hieman piilossa.


Viatoni

Pneumant-arvio 1.9

Odotusarvo ei ollut korkealla kiitos edellisessa paikassa saamamme info. Lopputulemana paikka oli aika odotetun tasoinen. Idea vähän hakusessa eikä sijaintikaan ihan kaikkein paras mahdollinen.

No näitäkin tarvitaan, vaikka juuri tänä iltana tarvitsijoita oli kyllä sangen vähän. Ei liene syytä poiketa toiste.

+ Täällä käy joskus bändejäkin
- Olematon tunnelma, vähän asiakkaita


Buccis

Pneumant-arvio 1.9

Hiekkaharjun ylpeys, joka nyt ei näyttänyt kyllä parhaita puoliaan. Ihan kivan näköinen sisältä ja pientä joulun tuntuakin oli onnistuttu sisustamaan, mutta kovin oli hiljainen eikä ajankulutavarakaan pahemmin ollut.

Tällä ilmeisesti on maine aika elävänäkin paikkana, mutta olisiko sitten enempi kesäkauden tilanne tuo...ei tiedä. Eihän Hiekkaharju  itsessäänkään noin mikään Disneyland alkueena ole...

+ Kohtuullisen siisti ja kivannäköinen kokonaisuus
- Hiljaista täälläkin - maine antoi odottaa paljon enemmän 



Arvoituja paikkoja kaiken kaikkiaan 487 kpl