keskiviikko 3. helmikuuta 2016

Ajatuksia toiselle puoliajalle siirtymisestä

"Tuhannen kapakan kautta" -blogi on nyt pilkuntarkasti tulkittuna "499 kapakan kautta" -blogi.

Puolessa matkassa siis ollaan, joten tämän ympäriltä voi raapustaa jotain ajatuksia etäisesti muistuttavaa.

Ensinnäkin voi pohtia sitä onko oikeasti 1) mahdollista 2) mielekästä saavuttaa tuo tuhannen arvioidun paikan rajapyykki.

Jos lähtee edellisestä, niin ei tämä kummallakaan jäsenellä mikään elämän ykköstavoite ole, mutta sen verta kohtuullisella priolla kuitenkin, että mahdollisuutta oikeasti rajaa vain kaksi asiaa. Se että 1) riittääkö paikat ja 2) pysyykö kiinnostus. Kohdasta kaksi emme siis ole lainkaan huolissamme - sen verta hienoa touhua tämä on, mutta ekaa kohtaa joutuu vähän tarkemmin pohtimaan.

Päästääksemme viiteensataan piti käydä kaikki Helsingin paikat ja joltisenkinmoinen setti paikkoja vähän kauempaakin. Nyt haasteeksi tulee se että mitä pitemmälle tätä jatketaan, sitä kauemmaksi joutuu menemään uusien paikkojen perässä. Pyrimme ajoittamaan jatkossakin nämä ke/to -päiville, jotta vertailtavuus säilyy ja koska vkl:isin on yleensä muutakin tekemistä. Jos kuitenkin vähän nipistää työpäivän lopusta ja toisaalta vähän myöhentää kotiintuloaikaa, arvioisimme että kierroksia voi hyvin ulottaa puolikaaren sisälle alueella, joka menee about Kotkasta, Kouvolan, Lahden ja Tampereen kautta Turkuun. Tämän alueen sisälle arvioisimme jäävän kaiken kaikkiaan jonkun verran yli tuhat paikkaa, joten teknisesti tämä on ihan tehtävissä. Ja saapa samalla harrastettua kotimaan matkailua.

Toinen juttu sitten onko tässä järkeä. Tuohon vastatakseen pitäisi tietty ensin määritellä, mitä järki on, mutta me oikeasti koemme tekevämme jotain paitsi erinomaisen hauskaa niin myös ennen kokematonta ja näistä nuo molemmat näemme syynä jatkaa tätä harrastusta optimistin fiiliksin eteenpäin. Näin ollen ensi viikolla on sangen hyvät mahdollisuudet löytää täältä arvioita erään kaakkois-suomalaisen vähemmän briljanttia mainetta nauttivan kaupunkin baariskenestä. Stay siis tuned!!

Ja vielä nostalgioidaksemme hitusen laitamme yhteenvedon kuudesta hienoimmasta jutusta tässä touhussa näin ekan puolen tuhannen paikan kokemuksella. Yleensähän on muotia laittaa kolme pointtia, mutta tämä meidän projekti on sen verta iso ja hieno, että tuplaamme tuon ja laitamme kuusi.

1) Tapaa hienoja ja ihania ihmisiä; joskus vähän toisenlaisiakian mutta erilaisuus se on rikkautta se
2) Mitä enemmän tätä tekee, sitä enemmän huomaa eri paikoissa/asioissa erilaisia detskuja
3) Näkee ympäristöä ja seutuja, joissa ei muuten tulisi käytyä
4) Hyvä tapa viettää aikaa hyvän ystävän parissa ja parantaa siinä sivussa sekä työ- että muutakin maailmaa
5) Kukaan (as far as we know) ei ole tällaista tässä mittakaavassa Suomessa tehnyt - juuri tästä syystä emme pahastuisi pienestä lisäjulkisuudestakaan...
6) Tästä on kerrottavaksi mainioita tarinoita (ok..brassaillakin joskus) töissä sekä kavereille :)

Iloksemme on myös todettava, että kehittämämme Pneumant Stars -baarien arviointikonsepti on alusta asti kestänyt ja osoittanut olevansa konsepti paikallaan. Mitään emme arviointikäytännöistä muuttaisi eikä mistään muustakaan paitsi että oikeaa blogia olisi voinut ymmärtää kirjoittaa heti alusta.

Loppuun vielä poiminta kummankin jäsenen suosikkipaikasta so far...eli jos yhden ravintolan saisi valita kotikulmilleen ja käydä loppuelämässään vain siellä, niin mikä se olisi?

jäsenJ: Vikin baari (Vierumäki, Heinola)
jäsenK: Kaunis Kampela (Lauttasaari)