keskiviikko 14. helmikuuta 2018

Harjoitus tekee mestarin


Tutustu myös Facebookiimme

Jotta myös Jäsen Jiin tuntuma arviointeihin saadaan säilymään Jäsen Koon harjoitellessa toisella mantereella, on jäsen Jiin syytä ylläpitää arviointivireyttään. 
Tämän tyyppinen arviointi kaipaa aina myös toisenkin mielipiteen ja siksipä jäsen Koota simuloimaan rekrytoitiin kolme reipasta ja aktiivista henkilöä työystäväpiiristä - kaksi viehättävää ladya ja yksi herrasmies eli jäsenet T, A ja O – ja avot, johan alkoi arvioinnit tällä tehokokoonpanolla onnistumaan. 


Teimme minikierroksen kävellen raikkaassa pakkassäässä Helsingissä, pääsääntöisesti sellaisissa paikoissa joita olemme jo aiemmin käyneet katsomassa reitille kuitenkin erihenkisiä paikkoja valiten. Tällä kertaa jätimme arviointisetistä pois vastakkaisen sukupuolen viehätysvoiman, sillä sitähän oli omastakin takaa matkassa.

Pneumant arvio 2,5


Steam punk-henkisesti sisutettu paikka. Steamia tuli laitteista sisääntullessamme, joten vaikutelma oli hyvinkin uskottava. Sisustuksesta annoimme täydet pisteet mutta varustelu muutoin ja ajanvietemahdollisuudet sen sijaan olivat jääneet sisutuksen jalkoihin. Palvelutaso myöskään ei vastannut muutoin hienoa interiööriä.
+ Hieno sisutus 
- Varustelussa ja palveluystävällisyydessä parannettavaa 

Pneumant arvio 2,5
Matkalla on myös hyvä käydä testaamassa karaokepaikat, jotta ne eivät katoa kokonaan maailmasta. Keltaiset paikat rulettavat hyvinkin tässä genressä pääkaupunkiseudulla. Karaokepaikoissa on yleensä rento meininki, täältäkään ei siihen havaintoon poikkeamaa. Palvelun parantamispotentialiin kinnitimme täälläkin huomiota. Täällä varajäsenet Aa ja Oo lauloivat suurella tunteella kappaleen “Pojat” ja jäsen Jii "Seitsemän päivää selvinpäin“ sekä ”Sukkula Venukseen"
+ Rento asiakaskunta
- Palveluun voisi hieman lisätä iloisuutta   

Pneumant arvio 2,4
Espanjalaistyyppisesti ja tyylikkäästi sisutettu juottola Annankadulla. Varajäsen Tee:lle hyvinkin tuttu sijainti vaikkei olekaan käynyt aiemmin paikassa sisällä. Porukkaa oli täällä vähemmän kuin edellisissä paikoissa, mutta toisaalta palvelu ja juomavalikoima olivat molemmat pykälää paremmalla tasolla.
+ Mukava palvelu ja hieno sisutus
- Hieman hiljaista

Pneumant arvio 2,6
Tämä paikka on saanut hienon sisutuksensa Italialaisen “Tuhannen mailin” autokisan innoittamana. Huokaillen fiilistelimme yksityiskohtia ja löytyipä katosta jopa asetelma erilaisia kuppikokoja. Tupa täyttyi ja tunnelma sen myötä ja palvelukin oli hyvää sekä ystävällistä.
+ Hieno sisutus, hyvä palvelu ja tupa täynnä
- juomavalikoima varauksin

Pneumant arvio 1,9
Sateenkaaripaikkakin osui mukavasti reitin varrelle, joten sekin otettiin mukaan kierroksen paikkoihin. Tosin sisäänmentyämme pieni hetki meni osalla retkueemme jäsenistä ennen kuin hokasivat mistä paikasta olikaan kyse. Paikka ajaa varmasti asiansa siitä kertoi täyttöaste, tyhjää tilaa ei juurikaan ollut. Ajanvietelaitteita tai pelejä ei täällä ilmeisesti tarvita ja muutoinkin muu asiakaskunta oli hyvinkin rauhallista laatua.
+ Suosittu paikka
- varustelu olematon ja juomavalikoima heikohko


Pneumant arvio 2,1
Oven auettua täällä soi kunnon kasariPopeda ja aito vanhan liiton tuoksu tulvahti sieraimiin. Kursailematon paikka Kampin tuntumassa, tämän tyylisiä paikkoja saa hakemalla hakea hipsteripaikkojen seasta Helsingin keskustan alueelta. Perusasiat ja ajanvietemahdollisuudet kunnossa mutta jos jotain taas saisimme toivoa parannettavaksi on se palvelu.
+ ehta vanhan liiton BAARI KAMPISSA!
- palvelussa ei haittaisi pieni reippaus

Pneumant arvio 2,4
Kuten tarkkaavaisimmat lukijat jo saattoivat huomata niin tällä minikierroksella muutama paikka on saman omistajan takana ja ovatkin keskittyneet oivallisesti paikkojen viihtyisyyteen. Navy Jerry's ei tehnyt näistä poikkeusta sisutuksen suhteen. Täällä oli jopa pieni ajanvietemahdollisuuskin - pöytäfutis – tuotu tarjolle. Myöskin palvelu ja juomavalikoima olivat hyvällä tasolla.
+ Hieno sisustus, juomavalikoima ja palvelu
- ei havaittu mitään erityistä parannettavaa