keskiviikko 31. lokakuuta 2018

Helsinki - Halloween-täydennys

Seuraa meitä Facebookissamme


Syksyn ylimääräisen kierroksen teimme muiden kummitusten seassa ehtana Halloween-päivänä. Sää oli sen verran lämmin, että möröistä ainakin pakkasukko pysyi kaukana.

Kesän autokauden loputtua isosti toi aiempin vuosien tapaan iloa se, että sai arvioinnin lomassa juoda mitä oikeinta olutta kaiken maailman vichyvesien ja muitten alkoholittomien nesteitten sijaan.


Helsinki siis kohteena ja kaukana kaihoisassa menneisyydessä ovat ne päivät, jolloin kuvittelimme kaikkien Helsingin baarien olevan käyty. Nyt sen sijaan tiedämme, että vähintään yhden täyden retken voisi yhä tehdä vaikka huomenna - jätämme sen kuitenkin ensi kevääseen.


Janin lounas ja Sport-Cafe


Tulipas mieleen (ei se fingerpori-tulkinta), voisiko tämä paikka olla yhden lähikollegamme uusi urapolku mutta ei sitten kuitenkaan ollut.
Vaikka kuinka yrittää nimellään viestiä lounaskahvilan statuksesta, niin ainakin iltaisin ehta baariräkälä tämä on. Ilmeisesti Maunulassa käynyt surullinen baarikato on vienyt janoisen kansalaiset jonnekin, joka nyt kaljaa lämpimässä myy.


Toisaalta hyvä näin - paikka oli perusbaaritarpeet täyttävä ja Halloween-koristelussakin oli nähty pientä isompaa vaivaa. Erityismaininta kuvistakin löytyvistä verisistä vessan käsipyyhkeistä.

Lisäksi täällä kansalaiset olivat varsin valveutuneita. Naapuripöydästä kuului selkeän kovaäänistä sammallusta siitä kuinka me olemme periytyneet apinoista, gorilloista tai jostain sen tapaisista. Oikein! Kreationismi sucs!!


+ Hieno halloween-koristelu
- Voisi ehkä brändäta itsensä selkeämmin baariksi

Pneumant-arvio 2,4


Daire (Ruskeasuon Olohuone)

Aloitetaan nyt vaikkapa siitä, että oli kovin vaikea ymmärtää, mikä oli baarin nimi. Google puhuu Ruskeasuon olohuoneesta, jossain yhteyksissä tämä on Shiva ja taas läsnäolleiden mielestä tämä on Daire. Kotisivunsakaan eivät anna tähän dilemmaan selkeätä vastausta.

Toisaalta tuo ei ollut baarin ainoa epäselvä asia, mutta ne muut olivat sitten varsin sosiaalisia sellaisia! Meidät tunnistettiin heti epäkantapeikoiksi ja kutsu kävi kantaväen  pöytään juttelemaan. Pöydän täyttivät eräs maan- tai ainakin Pohjois-Karjalan kuulu rumpali, voimamies-lakimies-exvarusmies tms vanhempi herra, sekä eräs sisilainen, joka lähinnä noudatti pöydässä omertaa eli vaikeni. Toisaalta ei noilta kahdelta muulta suunvuoroa helposti saanutkaan.

Loistavat jutut kautta linjan - tänne pitää poiketa toistekin katsomaan kyseisiä herroja. Nyt vähän aika loppui kesken, kun piti kiirehtiä jatkamaan projektiamme. 

Mitäkö muuta paikasta? Ei paljon jäänyt mieleen, mutta kuka välittää, kun näin hyvää seuraa on tarjolla (ketään muita ei kyllä sitten ollutkaan ja kysymys, "missä paikalliset naiset ovat" sai läsnäolleiden seurassa aikaan lähinnä hersyvää naurua)

+ Hupaisaa seurakuntaa
- Paikan identiteetti hukassa...

Pneumant-arvio 2,1


Thirsty Scholar

Tämä keskustan paikka on kyllä hyvin kätkössä, vaikka ovi suoraan Fabianinkadulta aukeaakin. Toisaalta riittävän moni (opiskelija) tämän kyllä tietää, koska monitilainen ja sekavakin paikka oli varsin täynnä toinen toistaan älykkäämmin juttelevia seurueita.

Skippasimme tarjolla ollet keskustelut postmodernismistä ja keskityimme siihen, että löysimme tien vessaan ja aikanaan ulos. Voi kun olisi 30 vuotta nuorempi jotain. Silloin tämmöiseen voisi muuttaa vaikka asumaan.

+ Älykköasiakkaisto
-  Sekava asemakaava

Pneumant-arvio 2,3


Pien

Nyt oli sitten ihan uutta konseptia tarjolla. Suomen ensimmäinen vain oluisiin keskittynyt butiikki oli laventanut toimenkuvaansa alkoholilain väljentyessä siten, että olivat väsänneet jonkinlaisen kaupan ja baarin integraation. Näitä ei Suomessa montaa ole - kirjoittaja tietää ainoastaan toisen, erään Kalliolaisen paikan, johon TKK-projektimme palaa tulevaisuudessa.

Pien ei ollut mitenkään Pien-imuotoinen ainakaan mitä olutvalikoimaan sen paremmin kuin sisustuksen värikkyyteenkään tulee. Kerta kaikkiaan loistava konsepti hienolla sisustuksella ja kattavalla substansilla, jonka kruunasi vielä kerrassaan mukava ja asiantunteva kassaherra.


Paikka oli kutakuinkin täysi, mikä ei ihme sinänsä, eikä ihme ollut sekään, että asiakkaiden laatupisteet jäivät varsin huonoiksi - täällä on vaikea kuvitella mitään isompaa örvellystä..tai sitten olisivat kyllä vitriinit vaarassa. Varustetaso saattoi sen sijaan olla näitten retkien huonoin, koska ensimmäisen kerran oli lähellä antaa täysi nolla ko aiheesta. Tulkitsimme kuitenkin seinällä olleet kaiuttimet siten, että niistä joskus voi jotain soittoakin tulla ja näin se yksi piste tuli siitäkin kohdasta.

Kokonaisuutena paikka oli mitä loistavin ja pneumant-pisteitten tuoma sija 2/818 suomalaisten juottoloiden joukossa on erittäinkin ansaittu!

+ Loistava konsepti mahtavalla juomavalikoimalla, iloisentyylikäs sisustus ja mukava myyntihenkilö
- Bilistä tänne ei ymmärrettävästi tule, mutta soitelkaa nyt vaikka edes taustamusaa niistä kaiuttimista

Pneumant-arvio 3,1


Kaivopihan karaokekellari


Karaokea ja muistoja hyvistä hauista paikan naistentanssiajoilta. Tästä ei ainakaan komeampi jäsenemme Jii voi enempi toivoa.

No, ehkä molemmat olisimme voineet toivoa sitä, että paikassa olisi ollut enemmän asiakkaita. 

Toisaalta ne vähätkin loivat tunnelmaa, mistä mm todenteensa, että kirjoittajalle tehtiin sellainen kutsu tanssimaan, josta ei voinut kieltäytyä.

Uuniperuna taas tulkitsi hienosti Keski-Suomen likakylä-Irwiniä ja vaihtoi lisäksi karaokevinkkejä paikan toisen aktiivi(nais)laulajan kanssa.


Yhtä kaikki, jos täällä vkl:nä ei ole enempi menoa, niin näin isolle paikalle ei pitkää tulevaisuutta voine ennustaa. Hyvä siis, että kävimme

+ Karaokea ja kaikenlaista siihen liittyvää oheispuuhaa
- Paljon tyhjää tilaa

Pneumant-arvio 2,3


O'Leary / Bakers

Tämän paikalla on aiemmin ollut Baker's kauemmin kuin kirjoittaja voi muistaa ja ovatpa irkkuketjun päättäjät jollain tavalla päättäneet pitää tuota muistissa, koska ainakin nettisivuillaan tuo brändi yhä on voimassa.

Ei tämä isosti Bakersin ajoista ollut muuttunut, mutta se vähä oli selvästi muuttunut baarillisempaan suuntaan, mikä sai meidätkin paikkaan poikkeamaan.
Paljon väkeä yhä riitti ja skumppatarjoukset näyttivät olevan entisellään.

Mielenkiintoinen keskustelu käytiin tarjoilijan ja erään epäselvän asiakkaan kanssa tilanteessa, jossa asiakkaan kortti syystä tai toisesta ei toiminut.
Tarjoilija: "Ei; vika ei kyllä ole meidän päässä"
Kovin epäselvä asiakas: "Siis häh - sanoitko sä, että minun päässäni on jotain vikaa"
..eli niin kulunut dialogi, että siihen ei ikinä kuvittelisi törmäävän reaalimaailmassa, mutta näin tuli tuokin nähtyä. Ko keskustelun jälkeen epäselvä asiakas poistui jonnekin ulkomaailmaan ihmettelemään tilannettaa eikä tuota sen koommin näkynyt,

+ Bakersin muistoa kunnioitetaan...jotenkin
- Varustelutaso ei kummoinen

Pneumant-arvio 2,4


The Riff

Jussi69:n perustama rockbaari (jos ette muista, kuka on Jussi69, niin tervetuloa kirjoittajan kanssa samaan kerhoon).
Rock-mustan synkkä paikka oli kyseessä, joten kait tämä periaatteessa toimii. Seinillä vähemmän yllättäen omistaja-artistin kuvia ja muuta krääsäänsä. Erittäin siisti kokonaisuus rauhallisella asiakaskunnallta...joten eiköhän tälläkin omat kannattajansa ovat.

Sivuillaan kehuvat kahvivalikoimaansa, mikä ei tämän tyylilajin paikalle ole ihan tavanomaista. Kannattaa ehkä kokeilla, vaikka ei olutvalikoimakaan huono ollut.


+ Hieno mustanpuhuva sisustus
- Muut asiakkaat eivät olleet ainakaan käyntihetkellä kovin Rock

Pneumant-arvio 2,3


Paloma

Cervejaa saatavilla. Globalistina kirjoittaja osasi yhdistää tämän tiedon arvioitavaksi kohteeksi ja vähemmän yllättäen Estrela Galiciaa saimmekin pöytäämme. Pöytä sitten olikin tiukemmalla, koska paikka oli kutakuinkin täynnä väkeä, jotka tyylilajinsa perusteella olisivat voineet olla myös missä tahansa Kallion hipsteriluolassa.

No; kovin oli siistiä ja kivahan se espanjalaiseenkin baariin on törmätä, joskin ehkä vähän enemmän "eVivaEspanja-henkeäkin" olisi voinut tänne yrittää mahduttaa.

+ Espanja-kaljaa saatavana
- Emme sulautunut muuhun asiakkaistoon kovin hyvin

Pneumant-arvio 2,4


Sidewalk

Jalkakäytäväketju oli nyt sitten avannut Lauttasaaren paikan (kts linkki) lisäksi toisen paikan Punavuoren-Kampin rajakulmille.
Kuten ketjunsa kantapaikassa, myös täällä ilmaiset popparit kuuluivat juoman hintaan. 

Varsinaiset the-jutut täällä olivat kuitenkin jonkinlainen mainetta saanut flipperiversio sekä Harakka.
Edellistä kokeiltiin eikä oikein auennut, mikä siinä niin auvoista oli, mutta jälkimmäisen ansiot kyllä huomatttiin heti kokeilemattakin. Kyse ei nimittäin ollut mistään mustavalkopulusta vaan oikeasta lentävästä kotimaisesta tuotteesta (lisää asiasta vaikkapa täältä)

Lentävän koneen ja flipperin lisäksi nyt sitten ei muuta ihmeellistä paikassa ollutkaan eikä varsinkaan värikkäitä asiakkaita. Kyyppari oli eri mukava ja esitelmöi paikan aarteista sopivalla (=ei-liian) intohimolla. 
Ihan ok paikka, joskin sijainti ison baarisuman laitamilla ei näin uudelle paikalle ole lupaavin mahdollinen

+ Harakka katossa
- Muut asiakkaat hukassa

Pneumant-arvio 2,4


Why join the Navy when you can be a Pirate

No niin - jo on paikkaa nimellä siunattu. Olisi hyvä kuulla kyläihmisten vastine baarin nimen väitteelle. 

Tämä oli aika rajatapaus, mitä skooppiimme tulee, mutta päätettiin kuitenkin ottaa matkaan. Olutta täältäkin sai ja muitakin (rauhallisia) asiakkaita piisasi. Siisteys sekä baarin puolella että varsinkin VS:ssä oli esimerkillistä.

Hupaisa detsku löytyi baarin nettiarvioista: Joku arvioija kirjoitti, että: "Vihdoinkin on Helsiinkiin tullut mukava paikka, johon on helppo poiketa vaikka yhdelle ihan pukeutumisesta riippumatta". Me emme näin > 800 paikan kokemuksella ole vielä löytäneet yhtäneet paikkaan, johon ei olisi helppo poiketa, mutta rimansa kullakin.

Päivällä täältä muuten saa Ramen-lounasta, mitä ei sitäkään nimestä heti arvaisi,

+ Siisti paikka
- Ainoa mikä ei ollut tylsää oli kummallinen nimi

Pneumant-arvio 2,2


Peräkammari

Toisin kuin edellä, nyt oli paikka, jonka nimeen arviointipoikien oli helppo sisäistyä&samaistua...ja varsin tyytyväisiä peräkammarin pojat näkemäänsä olivatkin. Vähän kuin teollisen internetin kädenjäljet olisivat luoneet tähän viime silauksen (jos tämä lause ei satunnaiselle lukijalle avaudu, älä välitä siitä vaan jatka eteenpäin).

Bilismahdollisuus oli ensimmäinen tänä päivänä ja mukava ylläri. Muutoinkin paikka tasaisen hyvällä suoriutumisellaan jätti sellaisen fiiliksen, että tänne olisi hyvä poiketa joko itsekseen tai isommallakin ystäväporukalla. Nämä kehut myös hyvä pistesuoritus lahjomattomasti todistaa.

+ Bilistä, kaikki perusasiat kunnossa ylipäätään
- Ei isoja puutteita; toki täälläkään asiakkaiden riehakkuus nyt ei mihinkään huippusfääreihin noussut 

Pneumant-arvio 2,7


Wallis

Vaikkka kertoman mukaan täällä voi törmätä cooleimpiinkiin brömistelijöihin (väittävät jopa, että jonkinlainen taustahahmo tuo saattaisi olla) ei silti karaåkelistasta löytynyt edes Keke-Rosberg formularockia :(

No; Uuniperuna pääsi silti esiintymään hienossa tiilisisustuksessa ja erinomaisessa äänentoistossa, mikä oli hyvä päätös muutenkin mainiolle reissulle! Seitsemän päivää selvinpäin - normisuoritus!
Jos karaåkesta pitää, ihan kummalla puolen mikrofonia vain - on tämä paikka hyvä vaihtoehto noille jo tutummille keltamusta-teippisille laululadoille. Sijainti vähän syrjäinen, mutta kyllä tännekin laulutoiset osaavat, joskun tarve vaatii!


+ Karaåkea!!
- Formulayhteys oli monessakin mielessä kovin ohuesti näkyvä

Pneumant-arvio 2,4


Arvoituja paikkoja kaiken kaikkiaan 816 kpl